Jääkiekkolegenda, entinen maajoukkuekapteeni Timo Jutila on nykyään kova liikemies. Viime ajat, oikeastaan viime vuodet, ”Juti” on Satu-vaimonsa kanssa touhunnut kahden viikon päästä alkavien jääkiekon MM-kilpailujen parissa. Jutiloiden Jetset Club on MM-kisojen virallinen hospitality-kumppani.
Jutiloiden suurin ponnistus on ollut aivan Nokia-areenan viereen sijoittuva Captains VIP-lounge, jota Juti isännöi.
Lounge on auki ennen jokaista Suomen alkusarjan ottelua, ennen Suomen puolivälierää sekä mitaliotteluja, eli yhteensä kymmenenä päivänä. Yli 500 euron hintaiset liput ovat menneet kuin kuumille kiville.
Hinta voi kuulostaa kovalta, mutta Juti lupaa rahoille vastinetta. Hän haluaa hoitaa kaiken viimeisen päälle.
– Yhteensä loungeen on myyty noin 2 300 pakettia. Lounge aukeaa joka päivä neljä tuntia ennen ottelua, jotta siellä ehtii kunnolla syödä, viettää aikaa ja verkostoitua. Meillä on kolme omaa kokkia, jotka tekevät erinomaiset ruuat tuoreista raaka-aineista – ei mitään kinkkukiusausta. Ja hallista on tietysti huippupaikat, Jutila luettelee.
– Olen ollut Leijonien mukana arvokisoissa yhteensä 28 kertaa. Niistä on otettu parhaat opit näihin järjestelyihin, Juti kertoo.
VIP-loungen sisustusmateriaalit ja muut painotuotteet toimittaa jyväskyläläinen 4M Suomi, jonka johtajasta Harri Hämäläisestä ja Jutiloista on tullut vuosien saatossa hyviä ystäviä. Lauantaina Jutilat vierailivat 4M Suomen tiloissa Kirrissä toimittamassa lippupaketit keskisuomalaisille vip-vieraille.
– Jyväskylän seudulle on myyty noin 350 pakettia, Jutila kertoi.
VIP-loungen lippujen myynti on loppunut, mutta Jutilan Ylämummo-aitioon pääsee vielä – isolla rahalla. Aitiopaikka finaaliin maksaa 2 500 euroa, semifinaaleihin 2 000 ja neljännesfinaaleihin 1 750 euroa.
– Muiden pelien hinnoista sovitaan, kun soittaa meille, Juti vinkkaa.
Jutilan mukaan hänen yrityksensä on suunnitellut kisoja jo viiden vuoden ajan.
– Nyt voi vähän hengähtää. Tiedän suunnilleen, mitä on tulossa. Mutta silti tiedän, että tästä tulee vielä sellainen sirkus, että kukaan ei uskokaan, Jutila naurahtaa.