Uusi Nelostie saattaa nostaa pohjoisen Keski-Suomen kiinnostavuutta asuntomarkkinoilla.
Asuntokauppa käy entiseen malliin muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta. Kiinteistönvälitys Enberg Oy:n kiinteistönvälittäjä Jake Vitikainen kertoo, että Ukrainan sodan sijaan hitaasti etenevä kevät on hidastanut vapaa-ajan asuntojen myyntiin laittamista. Yleensä tähän aikaan kauppaa tehdään jo ahkerasti, mutta nyt odotetaan lumien sulamista.
– Kovin kysyntä on Päijänteen sekä muiden isompien järvien rannoilla sijaitsevista vapaa-ajan asunnoista, jotka sijaitsevat maksimissaan 45 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylästä, Vitikainen sanoo.
Tällä hetkellä erityisen hyvin kaupaksi käyvät myös perheasunnot; uudehkot, hyväkuntoiset tai remontoidut kodit kiinnostavat ostajia eniten.
– Omakotitalojen keskimääräinen myyntiaika on tällä hetkellä kolmisen kuukautta, ennen koronaa myyntiaika oli noin 4,5 kuukautta. Kerrostaloasunnoissa keskimääräinen myyntiaika on sama kuin ennen korona-aikaa eli noin neljä kuukautta.

Jyväskylään rakennetaan paljon uutta. Vitikaisen mukaan ostajilla on kiinnostusta etenkin Kauramäen ja Savulahden alueille.
– Ne kiinnostavat varsinkin omakoti-, rivi- ja paritaloasujia. Myös Puuppola on vetovoimainen sekä tietysti niin sanotut aina varmat alueet, kuten Palokka ja Mäki-Matti. Kerrostaloasunnoissa kiinnostus painottuu keskustan alueelle ja Lutakkoon. Mitä kauemmas keskustasta mennään, kiinnostus kerrostaloasuntoihin vähenee.
Jyväskylän viime aikojen kallein asuntokauppa tehtiin Äijänrannan asuntomessualueella. Vaikka alue on uudehko, Vitikaisen mukaan omakotitalo on vain harvoin suoranainen sijoituskohde.
– Messualueille rakennetaan yleensä hiukan erikoisempia taloja ja niiden materiaalit voivat maksaa keskivertoa enemmän. Tämä ei tarkoita sitä, että materiaalien hintoja saisi takaisin myydessä. Uskoisin, sijoitusmielessä asuntomessualuekin on aika lailla ”plus miinus nolla”, hän sanoo.
Jos kodinetsijä on valmis luopumaan palvelujen välittömästä läheisyydestä, pienemmälläkin budjetilla pääsee kiinni hyvään.
– Tällaisilla alueilla, kuten Mustalammella tai Kinkovuoressa, voi olla hyvinkin laadukkaita ja hienoja koteja, mutta hintataso voi kuitenkin jäädä keskiarvoa alemmas johtuen sijainnista ja etäisyydestä palveluihin. Perheessä se tarkoittaa kuitenkin usein sitä, että tarvitaan useampi auto.
Muurame kiinnostaa asunnonostajia enemmän kuin Laukaa.
– Muuramessa esimerkiksi Kinkomaan ja Ahvenlammen alueet ovat tasaisen suosittuja. Rakennuskanta on uudehkoa, päiväkodit ja koulut ovat suhteellisen lähellä. Trendialueena pitäisin ehkäpä Seunavuorta, mutta kysyntää on ihan hyvin ollut myös Tervamäessä ja Kotirannassa. Laukaassa kiinnostavat asuntomessualue ja Vihtavuoren Brittilänranta.

Uuden Nelostien valmistuminen on parantanut kulkuyhteyksiä Jyväskylästä pohjoiseen Keski-Suomeen. Vitikainen uskoo, että pidemmällä aikavälillä vaikutuksia myös asuntokauppaan tulee olemaan.
– Puuppolassa omakotitalojen ja paritalojen hinnat ovat olleet nousussa jo pidempään. Uskoisin että uusi moottoritie tulee vaikuttamaan positiivisesti varsinkin Tikkakosken ja Äänekosken kohteiden kiinnostavuuteen.