Yrittäjäjuhla keräsi Jyväskylän Paviljonkiin noin 800 yrittäjää ja yrittäjien ystävää.
Keskisuomalaiset yrittäjät kokoontuivat lauantaina Jyväskylän Paviljonkiin juhlimaan rajoituksista vapautuneissa tunnelmissa. Juhlaan osallistui järjestäjien mukaan noin 800 yrittäjää ja yrittäjien ystävää.
Keski-Suomen yrittäjien puheenjohtaja Jari-Pekka Koponen toivoi avauspuheenvuorossaan Suomeen yrittäjäministeriä. Vetoomus oli osoitettu erityisesti juhlayleisössä istuneelle ja myöhemmin juhlapuheen pitäneelle elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.).
Koponen on huolissaan yrittäjien määrän laskusta. Hän kertoi, että työnantajayritysten lukumäärä on laskenut 8 000:lla vuoden 2013 jälkeen.
– Suomi tarvitsee yrittäjäministerin, jonka tehtävänä on hoitaa elinkeinoasioita niin, että keskiössä on yrittäjä tekijänä. Tällä vahvistetaan yrittäjävetoisten yritysten mahdollisuutta tehdä hyvää liiketoimintaa, kasvaa ja työllistää, Koponen sanoi.
Juhlapuheiden ja illallisen jälkeen huomio kääntyi yrittäjyydestä erityisesti paikallisiin sekä palkittuihin yrittäjiin ja yrityksiin. Jyväskylän Vuoden yrittäjäksi 2021 valittiin Lankakauppa Titityy Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Tiina Huhtaniemi.
– Onhan tämä ihan sairaan siistiä! Olen kovin otettu ja kiitollinen. Tämä on palkinto koko meidän tiimillemme ja suurin kiitos menee uskollisille ja uusille asiakkaille, ilman heitä ei olisi meitäkään. Samalla tuntuu toki hieman ristiriitaiselta, kun yrittäminen on muuttanut muotoaan viime vuosina ja toisilta mahdollisuudet on rajoitettu olemattomiin, hän sanoo.
Huhtaniemi perusti Titityyn vuonna 2006. Tuolloin yritys oli pieni verkkokauppa kotitalon yhteydessä. Vuonna 2009 hän avasi kivijalkakaupan Jyväskylän keskustaan ja vuonna 2012 myymälä muutti Toivolan Vanhaan Pihaan. Keväällä 2016 Huhtaniemi osti kotimaisen Tukuwool-villalankabrändin, jolla on nykyään kymmeniä jälleenmyyjiä ulkomailla.
Titityy työllistää yrittäjän lisäksi 13 työntekijää. Koronavuodet 2020 ja 2021 olivat verkkokaupalle voimakkaan kasvun aikaa. Verkkokauppa siirtyi Jyväskylän Seppälään Gummeruksen entiseen kirjapainotaloon ja myymälä rauhoitettiin asiakkaille.
Vuonna 2021 Tiina Huhtaniemi lähti osakkaaksi Etelä-Savon Puumalaan perustettuun kehräämöön Saimas Spinnery Oy:n. Titityy on kehräämön suurin asiakas.
Keski-Suomen yrittäjäjuhla järjestettiin Paviljongissa vuoden tauon jälkeen. Edelliset juhlat ehdittiin juhlia tammikuussa 2020 ennen koronapandemian leviämistä Suomeen.