Elonen avaa osan uudesta ravintolakokonaisuudesta – tältä näytti vielä päivää ennen avajaisia

Leipomo- ja ravintolayhtiö Elonen avaa osan Jyväskylän Forumin uudesta ravintolakokonaisuudesta 13. huhtikuuta.

– Avaamme tänään Cafe Elosen ja Elonen Shopin, Loungen ja Kitchenin puolen torstaina. Tällaisen ravintolakokonaisuuden rakentaminen ja avaaminen ottaa, mutta varsinkin antaa paljon. Innoissamme odotamme, Elosen toimialapäällikkö Kalle Heinäsuo kertoo.

Noin 200-paikkaiseen ravintolakokonaisuuteen tulee kahvila-konditoria, ruokaravintola, illanistujaisravintola ja noutoshop.

– Uutta on Shop, josta saa kaikkea aamiaisesta välipalaan ja vaikka tuliaislahjaksi. Samoin iltaravintolan palvelut ovat uutta meidän toiminnassamme.

Kokonaisuus sijoittuu Forumin Asemakadun puoleisen kauppakäytävän molemmin puolin. Aiemmin samalla paikalla sijaitsi osittain OP Keski-Suomen pankkisali ja toisella puolella käytävää Mummin Pullapuoti.

– Remontin myötä meille aukesi mahdollisuus toteuttaa ainutlaatuinen ravintolamaailma aivan Jyväskylän keskustaan. Neljästä eri konseptista muodostuu ravintolakatu.

Forumissa sijaitseva Elosen ravintolakokonaisuus tulee työllistämään noin 20 henkilöä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut