Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Intiimiä ja esteettistä sitomista – shibarissa köysi on vuorovaikutuksen työkalu

Lattiat on peitetty silkkisillä, pehmeillä itämaisilla matoilla. Kattoon on kiinnitetty tankoja ja riippumattoja. Näissä tiloissa köydet kiristyvät kehoa vasten pieteetillä. Jyväskyläläinen Vesa Muhonen ihastui shibariin – japanilaiseen sitomiseen, ja perusti sen ympärille Vaajakosken Varassaareen Studio Mothin viime kesänä.

– Kun näin ensimmäisen kerran shibarista kuvan, ajattelin, onpa kaunista. Ensimmäinen puraisu tuli estetiikka edellä. Sen jälkeen huomasin, että sen taustalla on hyvin monimuotoinen ja rikas kulttuuri. Shibari on moniulotteinen vuorovaikuttamisen tapa. Siinä tapahtuu ihmisten välillä paljon – köysi on vuorovaikutuksen työkalu, Muhonen kuvailee.

Shibarissa ihmisen liikkumista rajoitetaan köysillä sitomalla. Muhonen vertaa sitomista puheeseen, jossa on erilaisia äänenpainoja, tempoja ja sävyjä. Samalla tavalla sitoja viestii köydellä sitoessaan esimerkiksi köyden kireydellä, etäisyydellä ja sitomisen nopeudella. Tärkeintä shibarissa onkin juuri sidontaprosessi.

– Ihminen viestii omaa tilaansa kehonkielellä. Lähetämme jatkuvasti sanattomia vihjeitä ja signaaleita, jotka toinen osapuoli havaitsee. Todellisuudessa meillä kaikilla on kuitenkin lapsuudesta ja elämän varrelta napattuja toimintatapoja ja reagointimalleja, jotka eivät välttämättä ole linjassa sen kanssa miltä meistä todellisuudessa tuntuu.

– Sitomisessa on kauneimmillaan kyse tällaisen puhtaan kehollisen tunnekokemuksen pintaan tuomisesta ja viestimisestä. Shibarissa toisesta välittämisen voi ilmaista ilman sanoja ja köysissä oleminen on parhaillaan voimakas kokemisen muoto, Muhonen sanoo.

Shibarissa sitominen on siis aktiivista tekemistä, kuin vuoropuhelua. Japanilaisen kulttuurihistorian taustan ymmärtäminen ja kunnioittaminen on yleensä harrastajille tärkeää.

– Kulttuurista taustaa kuvastaa hyvin muun muassa se, että japanilaiset ovat olleet enemmän viehättyneitä köyden käyttämiseen sitomisen välineinä kuin esimerkiksi kahleita. Länsimaisessa makuuhuonebondagessa taas esimerkiksi käsiraudat ovat hyvinkin luontevan tuntuista kuvastoa.

Shibaria voi harrastaa pariskunnittain, mutta Studio Mothin iltoihin moni saapuu myös yksin. Vaikka sitominen liitetään usein seksuaalisuuteen, voi sitominen tai sidotuksi tuleminen toimia myös terapeuttisena kokemuksena, ilman että se kuitenkaan on terapiaa.

– En haluaisi, että shibaria mystifioitaisiin liikaa. Se voi olla intiimiä ja seksuaalista, ja siinä on usein vallansiirtoon liittyvää tai vähintään kontrollin luovuttamisen dynamiikkaa, koska toinen sitoo ja toinen on sidottavana. Mutta yhtä lailla se voi olla kokemus, joka ei ole ollenkaan seksuaalinen. Se voi olla tapa viedä oma hermosto alas, se voi olla samantapainen rentoutumisen tapa kuin hieronnassa käyminen.

Osa harrastajista tykkää shibarin estetiikasta, struktuurien tekemisestä.

Alakerrassa saa olla vähemmissä vaatteissa, mutta rajat asetetaan aina yhdessä.

– Shibarin ei tarvitse olla yhdenlainen taide-elementti vaan siitä voi ottaa sen, mistä on itse kiinnostunut, Muhonen lisää.

Sidotuksi tuleminen voi olla voimakas kokemus. Siksi luottamuksen muodostaminen ihmisten välille on tärkeää. Muhonen myöntää, että seksuaalinen aspekti kiinnostaa monia.

– Studio Mothilla on pelisäännöt, että yläkerrassa pidetään aina vaatteet päällä ja alakerrassa saa olla vähemmissä vaatteissa, mutta rajat asetetaan aina yhdessä.

Kun Muhonen toi shibarin harrastamisen näkyvämmäksi Jyväskylässä, kiinnostus yllätti. Studio Mothissa järjestetään sitomisen ympärille rakentuvia iltoja ja kursseja. Muhosen ajatuksena on tarjota myös muunlaiselle luovalle kohtaamiselle puitteet.

– Olen ollut pitkään vähän kateellinen, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Turussa shibarin ympärillä on aktiivinen yhteisö. Halusin luoda tilan, toisen olohuoneen, joka tarjoaisi mahdollisuuden alakulttuureille ja taideyhteisöille myös Jyväskylässä.

Varassaaresta on Muhosen mukaan rakentunut viime vuosina luovien ihmisten kohtaamispaikka.

Henkilökohtaista

Montako solmua osaat tehdä?

Shibarissa tehdään tyypillisesti vain niin sanottu ankkurisolmu, sidonta muodostuu kitkoista. Minulla on kyllä partiotausta, merimiessolmu on hyvä solmu näissäkin puuhissa.

Mitä esittävää taidetta olet viimeksi käynyt katsomassa?

Shibariesityksiä Helsingissä maaliskuussa. Varassaaren taiteilijayhteisö on mukana tulevana kesänä muun muassa Vaajakosken Kohinat -tapahtumassa ja myös Studio Mothilla pääsee silloin katsomaan shibariesityksiä.

Shibariköydet on valmistettu turvallisista materiaaleista niin, että ne eivät ärsytä ihoa. Pitääkö köysiä huoltaa?

– Hyvää huoltoa on sitoa paljasta ihoa, koska sitten köyteen tarttuu ihon omia öljyjä.

Mitä kieliä osaat?

Suomea ja englantia, mutta myös valokuvaus on minulle yksi kieli ja tarinan kertomisen tapa. Totta kai shibari on ytimeltään yhdenlainen kieli.

Oletko tehnyt jotain extremeä?

Hyppäsin viime kesänä ensi kerran lentokoneesta laskuvarjolla, ja tarkoitus on jatkaa harrastusta tänä kesänä. Rohkeus seurata omaa polkuaan ja luottaa intuitioon siitä, minkälaisia asioita haluaa elämässään tehdä, vaatii rohkeutta ja on extremeä.

Vaalitko pääsiäisperinteitä?

Olen poikani kanssa, myös kumppanini tulee lastensa kanssa kylään Keski-Pohjanmaalta. Syömme suklaata ja käymme sukuloimassa.