Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yrittäjä Arda Yalcin nostaa hattua itselleen siitä, että ravintola-pizzeria Labella on toiminut jo 20 vuotta

Tikkakosken keskustassa sijaitsevan ravintola-pizzeria Labellan ovi käy tiuhaan tahtiin; yksi kantaa ravintolan uudelle puolelle maalipurkkeja, huomiovaatteisiin pukeutunut mies kyselee, joko lounasaika on alkanut, ja kolmas astelee tiskin kautta oluen äärelle.

– Se on viisas työmies, Labellan yrittäjä Arda Yalcin sanoo ja viittaa asiakkaansa suuntaan. Yalcin tuntee kaikki, ja kaikki ovat hänen ravintolaansa tervetulleita.

20 vuotta tutulla paikallaan sijainneessa Labellassa valmistui juuri koronan kynnyksellä laajennus. Ravintolasta saa päivisin ruokaa ja juomaa, ja nyt se on iltaisin myös anniskeluravintola. Viikonloppuisin tiloissa on ollut elävää musiikkia. Yalcin esittelee ylpeänä myös terassialueen, joka on ravintolan sisäpihalla.

– Suomessa on hienoa olla yrittäjä, koska yrittäjä järjestää asiat itse ja maksaa – ei ole korruptiota. Moni ei ymmärrä, miten upea asia se on kokonaisuuden kannalta. Mutta onhan se totta, että yrittäjänä rahaa tulee ja myös menee, Yalcin sanoo.

Hän kunnioittaa sitä, miten Suomessa hoidetaan asiat ja puhuu ihmisistä mukavasti – hän haluaa olla reilu kaikille. Välillä Yalcin toivoisi lisää reiluutta myös Suomen hallitukselta, etenkin kun puhutaan yrittäjyydestä.

– Yrittäjiltä otetaan vähän liikaa. Enemmän joustoa pitäisi olla, ehdottomasti. Joskus tekee mieli viedä vähän maalaisjärkeä hallitukselle. Pelin pitäisi olla reilua, kyllä ne hallituksessa sen tietävät, Yalcin sanoo ja hymähtää muun muassa korona-ajan ravintolarajoituksille. Tukikin olisi voinut olla joskus tervetullutta.

Se tulee sydämestä, olen itsekin pelannut jalkapalloa sekä Turkissa että Saksassa.

Arda Yalcin muutti Suomeen Turkin Antalyasta 25 vuotta sitten. Suomeen toi, mikäpä muukaan kuin, rakkaus. Sitä ennen Yalcin oli jo ehtinyt asua myös Saksassa. Hotelli- ja ravintola-alalle kouluttautunut mies kuvaileekin itseään maailmankansalaiseksi. Kaikki lähti jo kasvatuksesta, ja myös Yalcin sisaret ovat työllistyneet ympäri maailmaa.

– En kaipaa Turkkiin, sinne on hyvä lentoyhteys. Olen kansainvälinen, ehkä se johtuu siitä. Yksi siskoni asuu Norjassa, toinen Saksassa. Yksi veli on töissä lentoyhtiöllä Saksassa. Jos tulee kaipaus, kolme tuntia lentäen ja näemme.

Yalcin tunnetaan paikallisesti Tikkakosken Labellan yrittäjänä, mutta oikeastaan se on hänelle enemmänkin harrastus kuin päätyö. Anatolia Suurkeittiökalusteet -yritys maahantuo keittiökalusteita Suomeen, ja sen yrittäjänä Yalcin ajaa viikoittain Helsingin Kruunuhakaan toiseen kotiinsa hoitamaan yrityksensä asioita. Yksi asia on kuitenkin sellainen, jonka takia Yalcin ajaa vaikka samana päivänä takaisin Tikkakoskelle.

– Urheilu, jalkapallo. Olen ajanut Helsingistä tänne parin tunnin harjoitusten takia ja mennyt takaisin. Junioritoiminta ja lapset ovat tärkeitä. Urheilu on ollut elämässäni aina, se tulee sydämestä. Olen itsekin pelannut jalkapalloa sekä Turkissa että Saksassa, hän kertoo.

Yalcin on siis tuttu kasvo Tikkakosken Tikka -seurassa. Yalcin pelasi aikoinaan jalkapalloa viittä vaille ammattilaiseksi. Nyt hän on toiminut junioreiden valmentajana yli 10 vuotta. Hän myös sponsoroi paikallisesti useita eri urheiluseuroja.

– Urheilu on ihmisen elämässä tärkein asia – se tekee hyvän fiiliksen, siitä tulee hyvä olo. Siinä voi hetkellisesti unohtaa kaiken muun, Yalcin sanoo ja taputtaa rintaansa sydämen paikan merkiksi.