Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kalevauva.fi poimii sanoitukset netistä – Jyväskylä-kappaleessa lauletaan huuhaa-humanismista

Kahden miehen trubaduurina tunnettu Kalevauva.fi on viettänyt pari vuotta hiljaiseloa, mutta samalla vuodet ovat olleet tuotteliaita. Yhtye julkaisi maaliskuussa Kaupunkilaulut vol. 1 -albumin.

–  Jyväskylä oli ensimmäinen kaupunkilaulumme vuonna 2017. Alun perin se tehtiin Mustan Kynnyksen keikalle ajatuksena, että olisi mukava esittää siellä jotakin spesiaalia. Paikalliset innostuivat omasta laulustaan ja päätimme jatkaa Vantaalla. Korona-aikana oli aikaa tehdä koko levy valmiiksi kertarysäyksellä, laulaja ja lauluntekijä Kimmo Numminen kertoo.

Albumin sanat on kerätty yhtyeelle ominaiseen tapaan netistä vauva.fi -foorumilta.

– Kuka tahansa on voinut sanoittaa biisejämme, joten onhan siinä hauskaa yhteisöllisyyttä.

Kappaleen voi tehdä melkein mistä vaan.

– Toisen levymme Vanheneminen on ihanaa -kappale tilattiin alun perin yliopiston gerontologiseen seminaariin, jossa tutkittiin vanhenemista. Toimme sinne kansantieteellisen näkökulman. Lomalle lompsis -kappale vinkattiin meille, että olisiko hauskaa, kun tekisitte biisin ärsyttävien sanojen listauksesta.

Jyväskylä-biisiin valikoitui opiskelijateema, joten siinä lauletaan muun muassa huuhaa-humanismista. Biisillä kuullaan myös paikallisia Seminaarinmäen Mieslaulajia. Numminen on myös itse opiskellut Jyväskylässä, huuhaa-humanismia tietenkin. Hän valmistui musiikin opettajaksi vuonna 2016.

Sanoitukset osuvat terävästi monen kaupungin ominaispiirteisiin. Loukkaantuvatko ihmiset?

– Näin kommentin, että joku pahoitti mielensä kun olimme aamu-tv:n haastattelussa hatut päässä. Kyllähän sitä ihminen voi pahoittaa mielensä vaikka mistä.

– Olemme huomanneet, että suomalaiset ovat itseironista kansaa ja tykkäävät lämminhenkisestä naljailusta. Ehkä se huokuu meidän tekemisestä, että olemme kaikella rakkaudella liikenteessä. Haluamme tehdä aidosti hyviä biisejä myös musiikillisesti.

Esimerkiksi Turkua on sanottu ”Suomen Pariisiksi”, joten kappaleeseen haluttiin tuoda iskelmällistä chanson-tyyliä.

– Musiikillisesti levymme on isompi kuin aiemmat; mukana on ulkopuolisia esiintyjiä ja leveämpää soundimaailmaa. Esiinnymme kuitenkin edelleen duona, mutta mukanamme on pari teknikkoa, joista toinen on vähän messissä koskettimissa ja laulamassa.

Kalevauva.fi Mustassa Kynnyksessä 2.4.