Jyväskylän Aholaidassa sijaitsevan Padel Club Finlandin kentillä on keskiviikkona lounasaikaan tilaa. Muutamalla kentällä pallottelee Gradian opiskelijoita, jotka eivät voi liikkua koulun hallissa, sillä siellä hikoillaan ylioppilaskirjoitusten äärellä.
Iltapäivällä tilanne muuttuu. Padelkentän prime time alkaa viideltä ja kestää yhdeksään saakka. Kysytyimpään aikaan kuusi kenttää on vakiovuorolaisten käytössä ja toiset kuusi kenen tahansa varattavissa.
– Haluamme pitää kenelle tahansa mahdollisuuden tulla pelaamaan parhaimpaan aikaan, jotta lajin pariin saadaan uusia harrastajia. Kun määrä kasvaa, vakiovuoroja saadaan myytyä myös prime timen ulkopuolelle, kertoo club manager Mikko Pajunen.
Hieno titteli pitää sisällään työnkuvan, jossa Pajunen vastaa hallin toiminnasta aina juomatilauksista kenttävuoroihin, kenttien ja varusteiden kuntoon. Haastattelun aikana Pajunen ehtii myös desinfioida vuokramailat, poimia roskia ja rahastaa muutaman asiakkaan.
Padelin parissa 46-vuotias Pajunen on työskennellyt vasta muutaman kuukauden, mutta ihmisten liikuttajana hänellä on parinkymmenen vuoden kokemus ja ylempi ammattikorkeakoulututkinto liikunnasta.
Pajunen aloitti Jyväskylän kaupungilla liikunnanohjaajana vuonna 2000. Vuodesta 2009 lähtien hän toimi kaupungilla liikuntasuunnittelijana. Sen lisäksi hän on ollut perustamassa Jyväskylän Kiri&Kirittärien pesäpalloseuraa ja valmentanut pitkään nuoria pesäpalloilijoita.
Pajunen on nähnyt, millainen merkitys liikunnalla on ihmisten hyvinvointiin. Liikunnallisen elämän perusta valetaan nuorena. Pajunen ihmettelee, miksi vasta yläkoulussa liikuntaa pitävät liikunnan aineenopettajat.
– Motoriikka kehittyy valtavasti nuorena ja esimerkiksi herkkyyskausi on alle 10-vuotiaana. Liikunnanopettaja alakoulussa voisi panostaa opetukseen eri tavalla kuin nyt luokanopettaja oman työnsä ohessa.
– Liikunnan harrastaminen nojaa paljon seuratoimintaan, jonka ulkopuolelle karsiutuu iso osa nuorista. Positiiviset kokemukset koululiikunnasta voisivat kannustaa entistä useamman seuratoiminnan piiriin. Kuinka paljon voitaisiin ehkäistä esimerkiksi nuorten mielenterveysongelmia liikunnalla? hän pohtii.
Pajusen omassa elämässä liikunnan ja erityisesti pesäpallon kautta paikalleen ovat loksahdelleet elämän isot peruspilarit.
Opinnot veivät Harjavallassa syntyneen Pajusen Rovaniemelle, mutta pesäpallo toi Jyväskylään. Keski-Suomeen hän jäi työn ja ennen kaikkea vaimonsa vuoksi. Vaimonkin hän näki ensimmäisen kerran pesäpallokentällä.
Liikunnallinen elämäntapa vaikuttaa myös periytyvän. Aikanaan Pajusta valmensi oma isä ja sittemmin Pajunen on itse valmentanut 18-vuotiasta poikaansa ja viimeksi 17-vuotiasta tytärtään. Pesäpallossa tietenkin.
Pajunen toimi Jyväskylässä liikuntatoimen ytimessä, kun kaupunki alkoi profiloitua liikuntapääkaupungiksi.
– Tittelille on vahvat perusteet yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön Likesin ja perinteikkäiden urheiluseurojen ansiosta, mutta brändääminen alkoi liian korkealta. Olisi tarvittu aluksi enemmän panostuksia ruohonjuuritason toimintaan.
Liikuntapääkaupungin brändi ja Hippos-hanke ovat kulkeneet jo jonkin aikaa rinnakkain. Pariin otteeseen vaihtuneista Hippos-hankkeen suunnitelmiin Pajunen ei ota tarkemmin kantaa, mutta kaipaa niihin malttia ja tarkoituksenmukaisuutta.
– Suunnitelmien pitäisi lähteä vahvemmin käyttäjien tarpeista ja olla realistisia. Moni hanke on junnannut paikallaan Hippoksen takia.
Viimeisimpiä käänteitä Pajunen on seurannut organisaation ulkopuolelta, sillä padelin imu houkutteli vaihtamaan työpaikkaa.
– Olin kaupungilla niin pitkään, että ajatuksissa pyöri jo jonkin aikaa, että voisi tehdä jotain muutakin.
Pajunen myöntää, että lähtöpäätöstä vauhdittivat muutokset organisaatiossa, ja kun osa työyhteisöstäkin vaihtui.
– Kesällä kun tämä paikka tuli auki, päätin hakea. Ja olen ollut tyytyväinen.