Hannele ei olisi koskaan uskonut, että huumeet liittyisivät jossain vaiheessa hänen perheensä elämään. Hänen poikansa Lauri joi satunnaisesti olutta kavereiden kanssa yläkouluikäisenä. Yläasteella kaljoittelun oheen tuli kannabis ja sen jälkeen sekakäyttö.
– Uskon, että kannabis on porttiaine muihin huumeisiin. Haluaisin varoittaa vanhempia, että kun kannabis tulee kuvioihin, sen jälkeen tulee elämään helposti kovemmat aineet.
Kun nuoresta tulee täysi-ikäinen monien huumeita käyttävien tilanne muuttuu Hannelen tietojen mukaan rajusti. He voivat muuttaa pois kotoa, ja vanhemmat eivät saa enää tietoja nuoren elämästä. Myös avun saaminen nuorelle tulee entistä vaikeammaksi.
– On surullista, että hoitoon pääseminen on Jyväskylässä niin vaikeaa. Käyttäjillä ei ole voimaa hakea apua eli jonkun ulkopuolisen täytyy saada nuori houkuteltua hoitoon. Sinne pitäisi päästä silloin, kun päihteiden käyttäjä sanoo, että nyt voisin lähteä. Se halu tulee niin harvoin, Hannele sanoo.
Hän kertoo nähneensä pojallaan vuosien aikana rajuja alamäkiä.
– Välillä pelkään poikani puolesta paljonkin. Jostain tulee aina voima, että menee vaikka läpi harmaan kiven oman lapsensa vuoksi. Välillä on tullut toki raivo, turhautuminen ja masennuskin.
Huumeita ei voi käyttää ilman rikollisuutta.
Hannele lähti mukaan Jyväskylän seurakunnan Vanhemmuudenkaari-vertaistukiryhmään muutama vuosi sitten.
– Minulle oli suuri yllätys, kun muutkin vanhemmat olivat työssäkäyvistä, niin sanotuista kunnollisista perheistä. Tajusin jo ensimmäisellä kerralla, että näin voi käydä kenelle vaan.
Vertaistukiryhmällä on hänen mielestään hyvin voimaannuttava vaikutus. Siellä pääsee puhumaan vaikeista asioista, ketään ei tuomita eikä kysytä miksi teit niin tai näin. Ryhmässä korostetaan myös oman jaksamisen tärkeyttä.
– Pääsin ryhmässä tietynlaisesta häpeästä. Meillä kaikilla oli ryhmässä syyllisyyden, häpeän ja turvattomuuden tunteita. Niistä oli hyvä puhua.
Hannele jatkaa, että päihteitä käyttävään lapseen tulee erityinen suhde.
Välillä voi mennä pitkä aika, etten näe häntä, ja on kauhea ikävä omaa lasta.
– Vanhemmista tulee tavallaan läheisriippuvaisia, koska lapsesta on jatkuva huoli. Vaikka tiedän, että poika tekee väärin huumeita käyttäessään, äitinä haluan auttaa ja puolustaa häntä.
Riitan pojan Teemun kannabiksen käyttö alkoi yläkoulussa ja kovemmat huumeet tulivat mukaan hyvin nopeasti.
– Oikeastaan sen jälkeen vasta saimme tietää mitä aineita hän käytti, kun meni jo huonosti. Haimme hänelle heti apua, mutta sen saaminen oli vaikeaa. Jossain vaiheessa käyttö väheni, kun hän oli alle 18-vuotias, mutta alamäki alkoi syöksynä, kun hän täytti 18 vuotta, Riitta kertoo.
Hän jatkaa, että rikollisuus tulee heti mukaan nuoren elämään, jos hän alkaa käyttää huumeita.
– Huumeita ei voi käyttää ilman rikollisuutta, ei myyjä eikä ostaja. Käyttäjät lähtevät usein tekemään apupoikien hommia ja koko ajan mennään syvemmälle. Huumeita käyttävillä tytöillä on ehkä vielä karumpaa, koska heidän kohdallaan on myös seksuaalista hyväksikäyttöä.
Riitta on ollut myös mukana Vanhemmuudenkaari -vertaistukiryhmässä. Vertaistuessa on hänen mielestään kaikkein tärkeintä, että ryhmäläiset ymmärtävät täsmälleen mistä toinen vanhempi puhuu.
– Jos sanot, että kun näen poliisiauton ajavan pillit päällä ja sydän alkaa hakata vimmatusti, muut ymmärtävät mitä se tarkoittaa. Tai miltä tuntuu, kun et saa kolmeen päivään yhteyttä lapseen. Silloin miettii, onko hän kuollut.
Riitta jatkaa, että ryhmä tuo usein uusia näkökulmia omaan ajatteluun. Sekin on hänen mielestään tärkeää, että ryhmässä on keskusteluissa mukana tulevaisuusnäkymä.
Riitan poika ei ole päässyt eroon päihteistä.
– On tosi kuormittavaa olla päihtyneen seurassa, mutta myös kuormittavaa, kun ei tiedä missä hän on. Välillä voi mennä pitkä aika, etten näe häntä, ja on kauhea ikävä omaa lasta.
Haastateltavien äitien ja heidän lastensa nimet on muutettu.
Päihteet-teemailta nuorten vanhemmille on keskiviikkona 23.3.2022 klo 18–20 etäyhteyksin. Tilaisuus on maksuton. Linkki tapahtumaan on osoitteessa: www.jyvaskyla.fi/nuorisovastaanotto.