Tummiin vaatteisiin pukeutunut nuori tasapainoilee Laukaan sataman lumikinoksilla. Aurinko paistaa, ja kevään ylioppilaskirjoitukset ovat alkamaisillaan. Monelle nuorelle tämä on aikaa, jolloin pohditaan tulevaisuuden suuria kysymyksiä. Emilia Mononen, 18, aloitti lukion silloin, kun koronaepidemia ei ollut vielä maailman riesana.
– Korona muutti opiskelun etäopiskeluksi. Se muutti opiskelutekniikoita, kun kaikki alkoi tapahtua sähköisesti. Jossakin vaiheessa kaikki tunnit olivat Teamsissa ja videolta näkyi vaan opettaja, Mononen kuvailee.
Hän on Laukaan lukion kolmannen vuoden opiskelija ja aloitti ylioppilaskirjoitusurakkansa vuosi sitten. Kirjoitettuna ovat jo ranska, filosofia, äidinkieli, biologia ja kemia.
– Kun käy lukion kolmeen vuoteen, on mahdollista kirjoittaa kolme kertaa. Lukiossa ohjataankin tietyillä kurssimäärillä, miten kirjoituksiin kannattaa tähdätä.
Ylioppilaskirjoitukset tehdään kannettavalla tietokoneella, johon liitetään Abitti-tikku. Abitti on Ylioppilastutkintolautakunnan koejärjestelmä. Laukaan lukiossa järjestelmän toimivuus testataan Abitti-klinikalla ennen varsinaista koetta.
– Äikän uusin, koska sain siitä viime syksynä M:n. Innostuin kirjoitustaidon kokeessa liikaa asiasta, josta kirjoitin, ja unohdin tehdä tekstistä tarpeeksi selkeän. Siellä oli tyhmiä kirjoitusvirheitä, Mononen arvioi.
Hän päättää kirjoitusurakkansa tänä keväänä englantiin, matematiikkaan ja psykologiaan.
Tulevaisuudessa Monosen unelmana siintää ammatti teatterialalta. Myös Laukaan lukiossa häntä kiinnosti mahdollisuus draaman opiskeluun sekä draamadiplomin teko. Siperian nuorisoteatterissa hän on harrastanut teatteria yläasteelta lähtien.
– Lapsuuden videoissa näkyy, että olen linssilude. Jos annettiin huomioita pikkuveljelle, keksin jonkun stuntin, että sain kameran takaisin itseeni. Olen ollut aina rohkea esiintymään, Mononen kiteyttää.
Kuluvana vuonna on myös otettava iso askel kohti oman elämänsä sankaruutta.
– Tietenkin yksin muuttaminen jännittää, se on massiivinen muutos. Myös maailmanmeno ahdistaa välillä; minun pitää miettiä tulevaisuuttani ja maailmassa tapahtuu asioita, jotka vaarantavat kaikkien tulevaisuuden. Olen kuitenkin luottavainen, Mononen päättää.
Korkeakoulujen kevään toinen yhteishaku päättyy 30.3.