Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikonloppuna ovat tarjolla esimerkiksi Alatalo, Roivainen, Karjalainen, Vikman, Wiskari ja Koivula

Viime vuonna 70 vuotta täyttänyt Mikko Alatalo käynnistää tällä viikolla laajan juhlakiertueen ja hän esiintyy Jyväskylässä lauantaina 26.3. Popparissa. Mikko Alatalo 70v- juhlakiertue käsittää 24 konserttia ympäri maata. Kyseessä on Alatalon laajin konserttisalikiertue lähes kymmeneen vuoteen.

Vaikka viihteen kentällä on koronan vuoksi eletty vaikeita aikoja, on Alatalo pysynyt kiireisenä. Viime keväällä julkaistiin Alatalon kokoelmalevy tuplavinyylinä sekä kymmenen cd:n juhlakokoelma ”Suomalainen reissupoika”.

YLE lähetti Alatalon juhlaohjelman vapunaattona, jonka aikana muisteltiin taiteilijan pitkää musiikkiuraa. Marraskuussa Mikko Alatalo sai Lastenmusiikki ry:n myöntämän elämäntyöpalkinnon lastenmusiikistaan.

– Keikoilla minua pyydetään usein esittämään kappaleita isoimpien hittien ulkopuolelta. Onkin hienoa lähteä kiertueelle konserttisaleihin, joissa voi laulaa harvemmin kuultuja helmiä kaikille tuttujen biisien rinnalla, Alatalo kommentoi.

Elävän musiikin lista

Himos

Pe 25.3. Behm

La 26.3. Erika Vikman

Keljon Tapiola

Ti 29.3. Seija Irmeli & Janne Ikonen

Lutakko

To 24.3. J.Karjalainen

Pe 25.3. Stam1na, Tyrantti

La 26.3. Stam1na, Bob Malmström

London

Pe 25.3. Portion Boys

Peurunka

Pe 25.3. Teemu Roivainen & Energia

Poppari

Pe 25.3. Perjantain jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Kalle Keränen

La 26.3. Mikko Alatalo

La 26.3. Hanna Liinojan Taiteilijajuhlan jatkot

Revontuli

La 26.3. Arttu Wiskari

Teatteritalo

Ke 23.3. Jyväskylä Sinfonia: Jäähyväiset

Vaajakosken Urheilutalo

Su 27.3. Pepe Enroth

Vakiopaine

Su 27.3. Kapun lauluklubi: Pertti Koivula