Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moni johtaja on leikkinyt Legoilla työajallaan – rakentelu kannattaa erityisesti silloin, kun halutaan kehittää jotakin

Palvelumuotoilija Juha Tuulaniemi tietää, että moni jyväskyläläinen toimitusjohtaja on rakentanut Legoilla työajallaan. Välillä mukaan ”leikkiin” ovat päässet myös muut työyhteisön jäsenet.

– Lego Serious Play ei ole virkistyspäivän hohtokeilailun vastine, vaan työskentelyosuus, kun kehitetään esimerkiksi tiimiä tai sen toimintatapoja, Tuulaniemi kertoo.

Lego Serious Play on siis vakavasti otettava työskentelymetodi. Erityisen hyvää jumppaa se on aivoille.

– On tutkittu, että jos kuuntelee puhetta, aivoista aktivoituu noin 13 prosenttia. Kun otetaan kädet käyttöön samalla, aivoista on käytössä jopa 80 prosenttia ja molemmat aivopuoliskot aktivoituvat.

Lego Serious Play -työpaja alkaa, kun Tuulaniemi avaa ison mustan työkalulaatikkonsa: se on täynnä Lego-rakennuspalikoita. Seuraavaksi fasilitaattori eli Tuulaniemi antaa työyhteisölle tehtävän, jonka mukaan kaikki rakentavat – sen jälkeen tarinat jaetaan.

– Tehtävä voi olla esimerkiksi rakentaa hyvä esimies tai työminä. Legoilla voidaan havainnollistaa hyvin monenlaisia asioita, kuten yrityksen palveluja, rahavirtoja sekä yhteyksiä eri asioiden välillä. Legoilla on haettu ratkaisua tiimin yhteisen näkemyksen löytymiseen, kehitetty yrityspalveluita ja rakennettu hiilineutraalia Jyväskylää. Legoilla voidaan kehittää strategista johtamista, arjen työtä, palveluja tai organisaatiota, Tuulaniemi luettelee.

Fasilitaattorilla on merkittävä rooli työpajan etenemisessä ja tulosten purkamisessa. Rakennustaidoilla ei ole merkitystä.

– On käytännössä ihan sama mitä rakentaa, vain sillä on merkitystä minkä merkityksen rakennelmalleen antaa.

Erityisen hyviä työvälineitä Legot ovat silloin, kun haetaan yhteisymmärrystä suurempiin kokonaisuuksiin, kuten vaikkapa maakunnallisiin asioihin. Metodi sisältää useita erilaisia sovellustekniikoita, joilla ratkaistaan erilaisia haasteita. Metodi sopii monen kokoisille työyhteisöille.

– Suomen suurin Lego Serious Play -työpaja pidettiin muutama vuosi sitten useamman fasilitaattorin voimin pääkaupunkiseudulla lakitoimistolle. Osallistujia oli 120.

Lego Serious Play -metodin takana on kansainvälinen The Association of Master Trainers -järjestö, joka antaa koulutusta ja myöntää fasilitaattoreiden sertifikaatit. Nykyinen metodiikka kehittyi vuonna 2010. Goforella työskentelevä Tuulaniemi kouluttautui fasilitaattoriksi Lissabonissa viisi vuotta sitten.

– Legojen avulla voi kehittää mitä vaan, tekeminen on hyvin strukturoitua. Metodin aikana on tutkimustietoa liiketoiminnasta, organisaatiokehittämistä, psykologiasta ja pedagogiikasta, Tuulaniemi selventää.

Myös Goforen henkilöstöstä löytyy erityistä kiinnostusta Legoihin. Yrityksen toimintaideaan kuuluu, että henkilöstö voi perustaa harrastustensa ympärille erilaisia Gofore Glubeja, joiden vuosibudjettiin työnantaja osallistuu tasapuolisesti. Kolme vuotta toiminut Lego Glub Jyväskylässä rakennetaan pääasiassa aikuisille suunnattuja, vaativampaan makuun sopivia Lego-malleja. Yksi esine voi rakentua tuhansista paloista ja lopputuloksena voi olla vaikkapa kirjoituskone, soiva flyygeli tai designkukkakimppu.

– Aikoinaan Legot olivat leluja lapsille, mutta nykyään Lego tekee malleja myös aikuisille. Legoista voi rakentaa hienon vehkeen, joka on hienon näköinen jota voi pitää esillä, Goforen datatieteilijä ja Lego-glubilainen Heikki Niittylä kuvailee.

Lego Glub Jyväskylällä on menossa kolmas toimintavuosi.

– Monet ovat lapsena kiinnostuneita Legoista, niin olin myös minä. Sitten siihen tuli taukoa, mutta omien lasten myötä kiinnostus palasi. Kaivoin vanhat Legot esille, ja vaimokin innostui. Rakennamme kotonakin kovasti, Niittylä sanoo.