Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kamppailulajien parkour – Jyväskylässä alkaa lasten ja nuorten miekkailukurssi

Pallo- ja mailapelit sekä tanssi vievät mukanaan leijonanosan liikkuvista lapsista. Pinnan alla kuitenkin kuplii pienempiä lajeja, jotka pienestä suosiostaan huolimatta voisivat nousta isompiinkin parrasvaloihin.

Yksi tällainen laji on miekkailu, jonka lapsille ja nuorille suunnattu alkeiskurssi alkaa Kuokkalan Graniitissa 7.3. Kurssia vetää pitkän linjan miekkailija Suvi Lehtonen.

– Jyväskylässäkin toimii seura, jonka listoilla on kymmeniä jäseniä, mutta junioritoimintaa ei oikeastaan ole. Suuri ongelma on se, ettei seuralla ole valmentajia, Lehtonen sanoo.

Alkeiskurssin tunteja järjestetään neljänä peräkkäisenä maanantaina Kuokkalan Graniitissa. Ryhmiä on kaksi kappaletta, yksi 7–12-vuotiaille ja toinen 13–18-vuotiaille. Kurssia vetävä Lehtonen on aloittanut lajin vuonna 2002 ja kilpailutaustaa on lähes 20 vuoden ajalta. Valmentaminen on tullut siihen oheen myöhemmässä vaiheessa.

– Kilpailemisen ohella olen valmentanut noin kuuden vuoden ajan. Sitä on tarkoitus myös jatkaa tässä kilpailu-uran ohella ja sen jälkeenkin, Lehtonen kertoo.

Kilpailu-ura jatkuu yhä, ja parhaillaan hän taistelee paikasta arvokisoihin Suomen väreissä. Lehtonen kuuluu Suomen kärkimiekkailijoihin, ja menestys kansallisella tasolla on ollut hyvää. Palkintoja on tullut myös pienemmissä kansainvälisissä kilpailuissa.

Miekkailu on vienyt hänet esimerkiksi Kuubaan ja Georgiaan, ja tulevana viikonloppuna hän kilpailee Unkarin Budapestissa järjestettävässä kalpamiekkailun GP-kilpailussa. Lehtonen edustaa seuratasolla Kalpaveljiä.

Jyväskyläläinen Eero Haapala harrasti jalkapalloa, mutta kaipasi sen jälkeen jotain aivan muuta. Miekkailusta hän on saanut juuri sitä, mitä hän haki, ja nykyään hän harrastaa sitä innokkaasti yhdessä Lehtosen kanssa, kun aikataulut sen mahdollistavat.

Lajin pieni jalansija on asettanut omia ongelmiaan. Haapala mainitseekin, että esimerkiksi miekkailun järjestäminen koulun liikuntatunneilla voisi olla kokeilemisen arvoinen asia.

– Lajia ei tuoda kovin hyvin esille. Jos ajatellaan vaikka nuoria poikia, he varmasti lähtisivät miekkailemaan. Tämä on kuin kamppailulajien parkouria, kun pitää mennä moneen suuntaan koko ajan, Haapala tokaisee.

Aloittamista Haapala kuvailee helpoksi fyysisestä kunnosta ja taitotasosta riippumatta. Omia hyveitäkin lajissa tietysti on olemassa, ja näihin on laskettavissa nöyryys, kärsivällisyys sekä rytmitaju. Vaikka tavoitteena on saada enemmän pistoja perille kuin vastustaja, etäisyys vastustajaan on avainasemassa.

– Tämä on nöyrien henkilöiden laji. Oman kehityksensä näkee nopeasti, mutta hyväksi tuleminen on vaativaa, Haapala sanoo.

Nuorten liikkumattomuus on ollut maailmanlaajuinen huolenaihe. Haapala työskentelee Jyväskylän yliopistossa liikuntalääketieteen lehtorina, ja on erikoistunut nimenomaan lasten ja nuorten liikkumiseen.

Hänen mukaansa Suomessakin on olemassa laskusuhdanne. Suomessa riittää nuoria, jotka eivät liiku tarpeeksi, tai vastapainoisesti liikkuvat niin paljon, että oma jaksaminen on vaarassa ja riski erinäisille vammoille kasvaa.

– Lasten toimintakyvyssä on oltu huolissaan siitä, etteivät lapset pääse kyykkyyn ja tasapainotaidot heikkenevät. Miekkailu sisältää paljon ominaisuuksia parantavaa aktiivisuutta, Haapala sanoo.