Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vielä kerran, J-P!

Yksi ympyrä sulkeutuu perjantaina Hippoksella, kun pitkäaikainen JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytönen palaa kaukaloon vielä yhden ottelun ajaksi. Hytösen jääkiekkoura huipentuu yhden päivän mittaiseen sopimukseen kasvattajaseuransa kanssa, ja päivä huipentuu JYPin ja Ässien väliseen Liiga-otteluun.

Hytösen juhlaottelu piti pelata jo tammikuun alussa, mutta kokoontumisrajoitukset siirsivät peliä. Hytönen korostaa yleisön merkitystä nimenomaan tapahtumissa, joita jääkiekko-ottelutkin ehdottomasti ovat.

– Toivottavasti tulisi paljon väkeä katsomoon. Se olisi isoin asia itselle, että tulisi kunnon tapahtuma. Pelillinen anti ei tule olemaan enää kovinkaan suuri, vaan haussa on enemmän viihdettä ja sirkusta yleisölle, Hytönen summaa.

Tapahtumasta oli ollut jo pitkään puhetta, mutta sen järjestyminen ei ollut itsestäänselvyys, sillä Hytönen kaipasi lämpenemisaikaa ajatukselle. Lopulta ajatus nimenomaan tapahtumasta kiehtoi, eikä läheisten lämmintä vastaanottoa idealle voi väheksyä myönteisen päätöksen syntymisessä.

– Samalla saa ikään kuin ympyrän sulkeutumaan. 90-luvulla myin Hippoksella jäätelöä styroksisesta lootasta JYPin juniorina ja sen jälkeen olen päässyt pelaamaan siellä itse. Pienen pojan unelma on toteutunut, Hytönen naurahtaa.

Kaikki 809 Liiga-peliä on pelattu JYPin paidassa, ja yhdeksällä kaudella Hytösen rintaa on komistanut kapteenin C-kirjain. Hyökkääjä ei niinkään halua nimetä tiettyjä hetkiä tai pelikavereita, mutta on selvää, että tuohon aikaan mahtuu käsittämätön määrä hienoja kokemuksia samojen ihmisten kanssa.

Toivottavasti tunteet vievät.

Juha-Pekka Hytönen

– Joidenkin pelaajien kanssa olen pelannut 15 kauden ajan. Nimenomaan matka on ollut todella hieno, ja osa sitä on ollut kasvaminen tiettyjen henkilöiden kanssa. Tällaiset jutut eivät olisi olleet mahdollisia, jos seura olisi jatkuvasti vaihtunut, Hytönen analysoi.

Hytönen kuvailee itseään henkilöksi, joka haluaa ottaa asioista etukäteen selvää, mutta nyt hänkin hyppää tuntemattomaan avoimin mielin.

– Olen pelannut 1 000 peliä ammattilaisena, mutta ei ole koskaan ollut tällaista tilannetta. Henkisesti olen jo lopettanut, en tiedä nouseeko se vielä uudestaan pintaan. Toivottavasti tunteet vievät. Sehän kertoisi, että on ollut hieno tapahtuma, Juha-Pekka Hytönen arvioi.