Helmikuussa äkillisesti menehtyneen jyväskyläläisen taidegraafikko Aino-Kaarina Pajarin puupiirroksista koostuva näyttely Viimeaikaiset järjestetään Galleria Beckerissä.
Pajari oli ehtinyt ennen kuolemaansa suunnitella näyttelyn valmiiksi, ja hänen näyttelyyn valitsemansa teokset löytyivät kehystämöstä. Näyttelyä ripustamassa ollut Hannu Castrén kertoo, että kaikki Pajarin kehystyttämät puupiirrokset tulivat esille. Mukana on teoksia vuosilta 2021 ja 2022.
Näyttelyteoksissa Pajari on käsitellyt itselleen läheisiä aihepiirejä, kuten ketojen ja tienreunusten kasveja. Teoksissa on nähtävillä myös Pajarin viehtymys syksyn väreihin ja toisaalta kuihtuvien ja lakastuvien kasvien estetiikkaan. Pajari löysi kauneutta sellaisistakin kasveista, joita ei perinteisesti erityisesti arvosteta. Hänen puupiirroksissaan keskiöön nousevat muun muassa ohdakkeet ja voikukat.
Castrén luonnehtii Pajaria koloristiksi, jolla oli huikea värintaju. Pajari käytti usein murrettuja sävyjä, ja toisaalta saattoi yhdistellä teoksissaan vaikkapa heleää turkoosia ja punajuurenpunaista.
Usein hänen teostensa lähtökohtana on toiminut valokuva. Pajari havainnoi jatkuvasti luontoa ja vaihtuvia vuodenaikoja, ja ammensi taiteeseensa ideoita kotinsa ja lenkkipolkujensa lähiympäristöstä.
– Hän kulki Hilla-koiransa kanssa paljon luonnossa, Keljon ympäristössä ja Päijänteen rannoilla. Joissain kasviaiheisissa teoksissa voi ajatella käytetyn Hilla-perspektiiviä, kasveja tarkastellaan ikään kuin koiran näkökulmasta, alhaalta ja läheltä, Castrén kuvailee.
Monissa teoksissa nousevat esiin Pajarille tavalla tai toisella merkitykselliset maisemat.
Hän kuvasi töissään paljon keskisuomalaisia järvinäkymiä, mutta myös juuret pohjoisessa näkyvät Pajarin maisemateoksissa.
– Hän oli alkujaan kotoisin Tervolasta, ja teki vuosittain matkoja Lappiin ja jopa jäämerelle asti, Castrén sanoo.
Aino-Kaarina Pajari (1957–2022). Viimeaikaiset. Galleria Becker 19.2.–9.3 .