Jyväskyläläinen keuhkosairauksien erikoislääkäri Matti Paananen ilmoitti viime vuonna näihin aikoihin potilailleen siirtyvänsä joulukuussa eläkkeelle. Hän halusi, että potilaat voivat tarpeen mukaan vielä varata ajan hänen vastaanotolleen, ja samalla hän suositteli toisia erikoislääkäreitä hoitoja jatkamaan.
Paananen tiesi jo nuorena, että hän haluaa lääkäriksi.
– Isäni oli sotainvalidi ja hän tarvitsi paljon lääkärin apua. Helsinkiläinen tohtori Jaakko Wallenius auttoi paljon ja hänestä tulikin ”lääkäri-idolini”. Oppikouluaikana minulla ei ollut muita ammattivaihtoehtoja. Valmistuin lääkäriksi vuonna 1973. Hankasalmen terveyskeskuksessa kohtasin toistuvasti oireisia astmaatikkoja sekä henkilöitä, joita lähetin astmaepäilyn vuoksi keuhkoklinikalle. Kiinnostus keuhkosairauksiin heräsi ja valmistuin erikoislääkäriksi vuonna 1982.
Matti Paanasen vastaanotoilla kävi 1980-luvulta lähtien yhä enemmän potilaita, joilla oli sisäilmaan liittyvää oireilua. Heillä oli esimerkiksi silmien, nenän, nielun ja keuhkojen ärsytystä, osalla myös astmaoireita, poikkeavaa väsymystä, lämpöilyä, lihas- ja nivelkipuja, pahoinvointia, ajatuksen takkuilua sekä toistuvia flunssia.
– Sisäilmaongelmaepäily syntyy, kun mitään muuta tunnistettavaa syytä ei ole todettavissa, ja oireet tyypillisesti helpottavat muissa tiloissa, Paananen kertoo.
– Aluksi ilmiötä kutsuttiin sairasrakennus-oireyhtymäksi. Sen arveltiin liittyvän esimerkiksi koneelliseen tai puutteelliseen ilmanvaihtoon tai siivouksen tasoon. Sittemmin oireilua on liitetty erityisesti näkyviin tai piilossa oleviin kosteusvaurioihin, joille altistuminen on aiheuttanut astman puhkeamisen ja pahenemisen, allergisen nuhan ja keuhkoputkentulehduksen riskiä.
Matti Paananen muistelee, että 1970-luvun lopulla oli energiakriisi ja ilmastoinnit laitettiin pienelle teholle, ja kaikki uudet talot ”verhottiin” muoviin. Ihmiset jopa kilpailivat siitä kenellä on tiivein talo, pienin energialasku ja öljyn kulutus.
– Silloin alkoi tulla nimenomaan huonoon ilmanvaihtoon ja kosteuden sisään kertymiseen liittyviä harmeja. Nyt tiedetään, että ilmanvaihdolla on iso merkitys. Uusimpana otan esiin koronan ja koulut.
– Avaamalla välitunnilla luokan ikkunat suurin osa aerosolipartikkeleista tuulettuu ulos. Yksinkertainen neuvo on kotonakin: tuuleta kunnolla, Paananen sanoo.
Rakennusmääräysten mukaan huoneilman pitäisi vaihtua kokonaan kerran kahdessa tunnissa.
– Se on ilmanvaihtominimi, mutta nykyrakentajat ja ihmiset asettavat sen maksimitavoitteeksi. Silloin mennään pieleen, jos minimistä tehdään maksimi. Julkisille tiloille, esimerkiksi luokkahuoneille on asetettu ilmavirtaminimi. Eli ilmavirran määrä huoneessa oleva henkilöä kohden.
– Ongelmana on usein, että minimi on laitettu käytön maksimiksi, jolloin ilma ei vaihdu riittävästi. Aika monet sisäilmaongelmat kouluissa ja päiväkodeissa johtuvat siitä, että hiilidioksidimäärät nousevat päivän mittaan korkeiksi, Matti Paananen sanoo.
Hän jatkaa, että ulkoilmassa on hiilidioksidia 400 ppm, ja hyvälaatuisena toimistotilana pidetään sitä, että on 800 ppm. Koululaisten sallitaan olla tiloissa, joissa menee yli 1 600 ppm.
– Tiedetään, että hiilidioksiditasolla on selvä vaste. Kun se nousee, kognitiivinen suoritus huononee. Tuntuu uskomattomalta, että koulut, joissa aivojen pitäisi olla terävimmillään, ovat paikkoja, joissa ihmiset ovat pahimmillaan lähes ”hiilidioksidinarkoosissa”, Matti Paananen sanoo.