Kuvataiteilija Minja Revonkorpi rakastaa värejä.
– Siitähän se kaikki lähtee! Ihmettelen, miksi ihmiset pelkäävät niin paljon värejä. On tuhlausta, jos ei niitä värejä käytetä, joita maailma meille tarjoaa. Siinä menetetään paljon, Revonkorpi sanoo.
Hän työskentelee osa-aikaisena kuvataiteen opettajana Äänekosken lukiossa. Sen lisäksi Revonkorpi tekee graafista suunnittelua ja luo omaa taidettaan; pääasiassa akryylimaalauksia, joissa värit ovat suuressa roolissa. Väri ei kuitenkaan välttämättä kerro maalauksen aiheesta mitään.
– Tummatkaan sävyt eivät tarkoita, että teos olisi syntynyt synkkyydestä. Kaikista aiheista voi löytyä värien kirjo. Monissa töissäni juju onkin ristiriidassa, taustalla voi olla myös huumoria.
Esimerkiksi kuolemaa käsittelevä teos voi olla pinkki ja heavy metal -musiikki voi tehdä Revonkorven mielen iloisen keltaiseksi. Revonkorpi kuunteleekin maalatessaan aina musiikkia; aiemmin raskasta ja nykyään kaikenlaista laajemmalla skaalalla. Musiikki ei vaikuta maalausten sisältöön, mutta se on eräänlainen irrottaja arjen ja taiteen tekemisen välillä – kuin seinä.
– Ja toisaalta maalatessani väri on kuin musiikkia. Se, että sommittelet erilaisia värejä keskenään on sama, kun laittaisit sointuja. Maalaaminen on yhdenlaista säveltämistä.
Värit vaikuttavat ihmisiin eri tavalla. Esimerkiksi makuuhuoneissa suositaan usein sinisen sävyjä, koska niiden koetaan rauhoittavan oloa. Punainen on aggressiivinen, intohimoinen väri. Ferrarin punaisessa on särmää. Värejä saatetaan kaivata kodin seinille ja huonekaluihin, mutta samoja värejä ei valita vaatteisiin. On eri asia pukea jotain väriä ylleen, kuin katsoa sitä etäältä.
– Vaaleanpunaista en pue päälleni, mutta teoksissani sitä on usein. En viihdy kylmissä sävyissä ja väri, jota vihaan, on ruskea. Sitä ei näy teoksissanikaan. Ruskeasta tulee nuutunut, väsynyt vaikutelma, Revonkorpi pohtii.
Omat värimieltymykset voivat myös muuttua elämäntilanteen ja elettyjen vuosien myötä. Revonkorpi kertoo, että hänen aiempi, synkempi kautensa, muuttui värikkäämmäksi, kun lapset syntyivät.
– Lapset tuovat niin paljon iloa, että he tuovat automaattisesti myös väriä. Minulla on ollut kaikenlaisia värikausia, mutta ei koskaan valkoista. Se ei sovi ajatusmaailmaani.
Tällä hetkellä Revonkorven teoksia on nähtävillä Jyväskylän taidemuseon Keltaisen nälkään -yhteisnäyttelyssä, jossa on mukana myös Sami Alan, Pertti Karjalaisen, Piia Myllyselän, Johanna Mäkitalon ja Riitta Uusitalon teoksia. Näyttelysarjan taiteilijat on valittu Jyväskylän Taiteilijaseuran jäsenille suunnatun haun perusteella.
– Tässä näyttelyssä maalausten aihe lähti nimenomaan väristä, koska näyttelyhaussa oli vaihtoehtona kolme eri väriä. Koin, että keltainen on minulle nyt tärkein juttu, näin työt heti päässäni, Revonkorpi sanoo.
Hänen keltaisten maalaustensa kokonaisuudessa on pilkahduksia arkisista esineistä.
– Keltaisen arjen ajatus lähti siitä, että arki ei välttämättä ole niin aurinkoista, mutta kuitenkin siitä arjesta nimenomaan tykätään. Halusin tuoda siihen valoisuuden.
Teokset on maalattu akryylimaaleilla läpinäkyville plekseille niin, että pleksin kiiltävä pinta on jäänyt maalausten päälle. Tekniikka tuo keltaisen esille raikkaana.
– Siinä on paljon ajatustyötä, ennen kuin maalaamisen aloittaa: pleksityötä ei voi kauheasti korjailla. Se, minkä maalaa ensin, näkyy päällimmäisenä. En kuitenkaan halunnut, että pohja imee yhtään väriä, niin kuin kankaan kanssa käy helposti. Keltaiseen sopii kiilto, maalauksista tuli tavallaan vielä esinemäisempiä, Revonkorpi kuvailee.
Minja Revonkorven ja Pertti Karjalaisen taiteilijatapaaminenverkossa 18.2. Tapahtumasta tiedotetaan Jyväskylän taidemuseon verkkosivujen tapahtumat-osiossa.
Ke ltaisen nälkään -näyttely on esillä Jyväskylän taidemuseon Galleriassa 20.2. saakka. Näyttelysarjan kaksi muuta näyttelyä ovat Sininen hetki 23.2.–3.4. ja Mustaa valkoisella 6.4.–8.5.
