Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moni ympäristölle hyvää tekevä asia tekee hyvää myös kukkarolle

Minna Kankainen kävelee reippain askelin Jyväskylän Nikolainkulman kahvilalle. Hän toteaa, että se kuuluu vähän hänen työnsäkin luonteeseen, ettei kuljeta omalla autolla joka paikkaan.

– Minulla on oma henkilöauto, mutta olen opetellut kulkemaan bussilla ja polkupyörällä. Olen ollut kymmenkunta vuotta kasvissyöjä ja taloon tulee vihreää sähköä. Hävikkiruoka-asiaan haluan panostaa vielä enemmän. Olen ottanut pikkuhiljaa erilaisia asioita haltuun, Kankainen kertoo omista kestävän kehityksen huomioivista elämäntavoistaan.

Minna Kankainen aloitti Jyväskylän kestävä kehitys JAPA ry:n toiminnanjohtajan sijaisena tammikuussa. Kankaisella on kokemusta erilaisten yhdistysten toiminnanjohtajuudesta ja ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä hänen sydäntään. Hän kannustaakin ihmisiä miettimään omia toimintatapojaan: niitä voi muuttaa pienin askelin.

– Se, että on edes miettinyt asioita, välittää ja yrittää, on jo askel oikeaan suuntaan. Esimerkiksi itselle tarpeeton tavara kannattaa lahjoittaa eteenpäin tai kierrättää. Sellainen tavara, joka lojuu turhaan nurkassa, on epäekologinen.

Jos tarvitsee jotakin, kannattaa selvittää voiko sen hankkia kierrätettynä. Sitä ennen on tietenkin järkevää miettiä, onko hankinta tarpeellinen ollenkaan.

– Kun tekee hyvää ympäristölle, tekee usein hyvää myös kukkarolle – ne asiat kulkevat käsi kädessä.

Kankainen myöntää, että kestävä kehitys voi olla vähän vaikeastakin lähestyttävä asia, mutta JAPAssa pyritään tekemään siitä helppotajuista ja helposti toteutettavaa.

– Kestävä kehitys on esillä kaikkien ihmisten huulilla, se otetaan huomioon yritystoiminnassa ja kaikessa. Mielestäni sen pitäisikin olla aina lähtökohta, jonka pohjalta aletaan luoda uutta. Esimerkiksi ruokahävikin välttämisessä ei ole kyse vain ruoan roskiin heittämisestä, vaan kyse on koko ketjusta, joka liittyy tuotteen valmistamiseen. Sillä on isompi hiilijalanjälki kuin arvaakaan.

Keskustelumme on loppusuoralla ja lähdemme palauttamaan kahvikuppeja.

– Tiedätkö muuten, paljonko yhteen kahvikupilliseen kuluu vettä? 140 litraa, kun lasketaan kaikki vesi tuotantoketjun alusta saakka. Moni ei tule ajatelleeksi tällaisia asioita, Kankainen kertoo kävellessään.

Hän haluaa tuoda esille konkretiaa ja numeroita sekä sen, minkälainen vaikutus omilla teoilla, pienilläkin, on kestävään kehitykseen.

JAPAssa on kolme työntekijää, ja he pyörittävät erilaisia hankkeita esimerkiksi kestävän liikkumisen tiimoilta. Yhdistys tekee ympäristökasvatus- ja neuvontatyötä yhteistyössä muun muassa Jyväskylän kaupungin, Mustankorkea Oy:n, asukas- ja kyläyhdistysten sekä asukkaiden kanssa. Lastipyörälainaamo toimii kesäisin Mataralla. Yhdistys saa rahoitusta Jyväskylän kaupungilta, Mustankorkea Oy:ltä ja erilaisista hankkeista ja projekteista.