Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ennakkoäänten laskenta alkaa sunnuntaiaamuna suljettujen ovien takana

Jyväskyläläinen Jaana Laakso on kokenut vaalitoimitsija. Viime kesäkuun kuntavaaleissa hän oli toimitsijana, kuten myös muutama vuosi sitten. Aluevaaleissa hän oli vastaava vaalitoimitsija keskustan Tawastin ennakkoäänestyspaikassa. Ennakkoäänestys päättyi 18.1.

– Koska olin viime vaaleissa toimitsijana, minulle tuli automaattisesti kutsu työtehtäviin näihinkin vaaleihin. Meitä oli kaksi vastaavaa vaalitoimitsijaa Tawastin ennakkoäänestyspaikassa. Menimme ennen muita vaalitoimitsijoita laittamaan äänestyspaikan kuntoon. Jos äänestyksessä tulee erityistilanteita, meidän tehtävämme on selvittää ne. Päivän päätteeksi laskimme, että lähetekuorien määrä täsmää tietokoneen antaman äänestäjien määrän kanssa. Päivän päätteeksi veimme vaalitoimistoon äänet säilöön. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että määrä ei täsmää. Joskus voi tulla itselle laskuvirhe, mutta muuten ei ole määrissä ollut epätäsmällisyyttä, Jaana Laakso kertoo.

Ennakkoäänestyspaikat ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikat rakennetaan siten, että äänestäjät voivat pitää toisiinsa turvavälejä ja vaalitoimitsijoilla on turvallista. Äänestyspaikoilla tarjotaan asiakkaalle maskia, käsidesiä on tarjolla jo ovella. Äänensä saa antaa omalla kynällään.

– Kesäkuussa äänestäjien piti muistaa uudet tavat ja nyt ne ovat jo tuttuja. Tuntuu, että äänestäjillä oli selkeästi tiedossa ketä äänestävät ja äänestys tapahtui nopeasti, Laakso sanoo.

Oikeusministeriön ohjeiden mukaan ennakkoäänestyspaikalla käytetään uurnaa tai laatikkoa lähetekuorien säilyttämiseen. Ruskea vaalikuori toimii uurnan tehtävässä ennakkoäänestyksessä.

Ennakkoäänestyksessä äänestyslappu laitetaan kahteen kuoreen ja lopuksi laatikkoon. Jaana Laakso sanoo, että ennakkoäänensä aluevaaleissa antaneiden vaalisalaisuus säilyy, vaikka ei ole lukollista vaaliuurnaa.

Jyväskylässä ennakkoäänten laskenta tapahtuu 23.1. Tietotalon Voutisalissa. Silloin avataan ruskeat vaalikuoret ja äänestysliput otetaan esille.

Vaalilakia on uudistettu siten, että varsinaisen laskennan saa aloittaa kello 10. Ennakkoäänten laskentaan on annettu suositusaika, että laskenta olisi tehty kello 20 mennessä, mutta se voi siitä hieman venyä. Laskennan edetessä tallennetaan tietoja vaalitietojärjestelmään, josta ne yhdistyvät valtakunnallisiin tietoihin, esimerkiksi vaalipäivän illan televisioseurantaan.

– Kävin ennakkoäänestämässä, koska äänestyspäivänä olen suljettujen ovien takana. Äänten laskijoilta otetaan puhelimet pois ja emme poistu ääntenlaskuhuoneesta ennen kello 20. Olen ollut ennenkin laskemassa ennakkoääniä. Niitä on niin paljon, etten ehdi katsoa kuka saa eniten ääniä. Jotkut numerot saattavat jäädä mieleen, mutta äänten laskijoillekin selviää tulos vasta loppuvaiheessa, Laakso kertoo.

Laskentatilasta saa poistua aikaisintaan kello 20 mikäli äänten laskenta on valmis. Jos laskenta on siinä kohti vielä kesken, laskentatilassa ollaan niin kauan, kunnes kaikki äänet on laskettu.