Neste K Tourulan pihassa tuiskuttaa lunta. On aamun sininen hetki ja sisälle on katettu aamiaisbuffet. Ilmassa on muutoksen tunnelmaa, sillä viime viikkoina kaupassa on tehty kauppiasvaihtoinventaariota. Isa Vesterinen, 32, aloitti uutena kauppiaana vuoden alusta.
– Tiesin takaraivossani, että jossakin vaiheessa jotakin kauppapaikkaa saatetaan tarjota, mutta tämä tuntuu uskomattomalta. Paikka tuli yllätyksenä. En vieläkään usko tätä, mutta se on oikeastaan hyvä, koska nyt on jalat hyvin maassa, Vesterinen sanoo.
Hän aloitti aikoinaan Café Touruportin työntekijänä. Sitten tuli pyyntö Neste K Savelan hommiin, jossa Vesterinen aloitti työskentelyn vuonna 2008. Työt myyjänä ja myöhemmin myymäläpäällikkönä päättyivät vuonna 2019, jonka jälkeen alkoi K-kauppiasvalmennus. Sopiva kauppapaikka löytyi vaajassa vuodessa.
– Sellaisiakin kauppiaita on, jotka tulevat ihan eri alalta. Omalla kohdallani on varmasti hyötyä siitä, että minulle on kertynyt Neste K -kokemusta. Ainakin se helpottaa, kun ei tarvitse kaikkea opetella. Koen ihanana sen, että on myös uusia haasteita – saan silloin itsestäni enemmän irti. Täällä on esimerkiksi keittiö isossa mittakaavassa, mutta Savelassa ei ollut.
Kauppiaan titteliä kantava Vesterinen on siis yrittäjä. Hän vastaa sekä Neste K Tourulan liikennepalveluista, kahvila- ja ravintolapuolesta että kaupasta.
– Mitään toimintoja ei olla poistamassa. Esimerkiksi automaattipesukone ja TI-hallit, joissa voi itse pestä autonsa tai vaikka moottoripyörän, pysyvät. Ämpärihallissa ei ole painepesulaitteita, mutta siellä voi käydä omien pesuvälineiden kanssa.
Perinteisten polttoaineiden lisäksi Neste K Tourulasta saa mittarista sekä 4-T pienmoottoribensiiniä ja AdBlue-urealiuosta.
– Meiltä voi myös edelleen ostaa polttoainetta käteisellä, mutta joulukuussa palvelu muuttui niin, että se maksu täytyy hoitaa kassalle ennen tankkausta. Aiemmin tankkaus jäi harmillisen usein maksamatta.
Vesterinen haluaa kehittää erityisesti Neste K Tourulan ravintolapuolta.
– Se on ykkösjuttumme. Täällä on hyvällä mallilla asiat, mutta aion freesata valikoimaa. Pyrimme huomioimaan erilaiset ruokavaliotyypit ja myös catering-palvelu on ajatuksissa. Olen miettinyt myös sitä, että autottomiin asiakkaisiin tulisi kiinnittää enemmän huomioita. Tästä kulkee ohi paljon työmatkaliikennettä, kävelijöitä ja pyöräilijöitä.
Neste K Tourula on päivittäin auki puolille öin saakka, mutta tammikuun toisesta viikosta lähtien palveluaikaa lyhennetään tunnilla toistaiseksi, koska koronan takia ihmisiä liikkuu iltaisin vähemmän. Neste K Tourulassa on yhteensä kymmenen työntekijää ja asiakaspaikkoja ravintolapuolella 88, joista tällä hetkellä on käytössä 75 prosenttia.