Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäyliopistossa kuunnellaan osallistujien toiveita tarkasti

Jyväskylän kesäyliopisto toimii edelleen samalla periaatteella kuin 110 vuotta sitten. Opiskeltava ohjelma kootaan kaupunkilaisten tarpeista ja toiveista.

– 110 vuotta sitten tavoitteena oli saada Jyväskylään korkeakoulusivistystä suomen kielellä. Täällä oli hyvä pohja tällaiselle opiskelulle eli oli kirjasto ja opettajaseminaari. Helsingistä lähetettiin professoreita pitämään kesäsemesteriä. Näin Jyväskylään saatiin ensimmäinen Suomen kesäyliopisto, ja siitä toiminta laajeni muihin kaupunkeihin, kesäyliopiston rehtori Leena Meriläinen sanoo.

Hän lupaa, että kesäyliopistoon on tulossa monipuolinen kevät. Lapsille, nuorille, opiskelijoille, työssä oleville, työttömille, maahanmuuttaneille ja ikääntyneille on tarjolla paljon ohjelmaa. Jokaisen ryhmän kohdalta on pyritty kuuntelemaan sitä, mitä tässä ajassa kaivataan, ja vastataan niihin toiveisiin.

– Se on uutta, että lähes kaikki opetus on nyt myös etänä. Viime vuosien muutos on ollut myös meille oppimisen aikaa. Kesäyliopisto on Keski-Suomen maakunnan osaamista kasvattava oppilaitos, mutta nykyisin kursseille ja luennoille tullaan eri puolilta Suomea, jopa eri puolilta maailmaa. Verkossa opiskelusta jää varmasti pysyvä oppimisen tapa.

Kesäyliopisto tunnetaan hyvin myös Jyväskylän yliopiston kanssa yhdessä toteutetusta Ikääntyvien yliopistosta, joka tarjoaa yleisluentoja sekä terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön liittyviä luentoja ja kursseja.

– Ikääntyvien yliopisto siirtyi heti etäluentoihin, kun korona esti kokoontumisen. Luennoille tullaan nykyään eri puolilta Suomea ja parhaimmillaan luennolla on ollut yli tuhat kuulijaa. Toki yleisöluento on myös sosiaalinen tapahtuma, jossa tavataan tuttuja ja kahvitellaan. Arvelen, että tulevaisuudessa luennolle osallistutaan jatkossa oman valinnan mukaan etänä tai yliopistolla, Leena Meriläinen toteaa.

Ikääntyvien yliopiston luentojen aiheet ovat hänen mukaansa helppo koota.

Yleisö saa ehdottaa aiheita ja niistä äänestetään. Parhaimmillaan on ollut aluksi 500 ehdotusta.

– Suunnitteluryhmä lähtee toteuttamaan ehdotuksia ja lopputuloksena syntyvä luentosarja on sen näköinen kuin osallistujat toivovat sen olevan. Esimerkiksi oli luontevaa, että 12.1. pidettävän luennon aiheena on Afganistanin tilanne.

Kesäyliopiston syntymäpäiviä vietetään kesäkuussa, mutta millaiset juhla järjestetään, sitä Leena Meriläinen ei osaa vielä sanoa.