– Iskä, sun kanssa on tosi kiva olla, kun sä et juo enää, sanoi Tommi Hämäläisen 6-vuotias poika, kun raitista perhe-elämää oli takana kuukausi.
Pienikin lapsi aisti ongelman. Vaikka isä oli ollut pojalleen pääasiassa ”leppoisa ja puhelias tissuttelija”, lapselle alkoholismi näkyi katteettomina lupauksina. Monet pulkka- ja puistoretket jäivät krapulassa toteuttamatta, eikä luottamusta tavalliseen arkeen ollut.
Nyt raittiita päiviä on takana jo 661. 37-vuotiaalla Hämäläisellä on puhelimessaan I Am Sober -sovellus, joka laskee raittiina vietetyn ajan. Välillä sovellus muistuttaa mukavista elämäntapahtumista ja kannustaa jatkamaan samaan malliin.
– Geneettinen alttius ja altistaminen olivat ne, jotka minulla vaikuttivat päihdeongelman syntymiseen. Rakastuin ensimmäiseen huikkaan 14-vuotiaana, siihen tunteeseen, kun se kävi päähän, Hämäläinen kuvailee.
Hämäläinen kokee alkoholismin ottaneen hänen elämästään hallinnan armeijan jälkeen vuonna 2006.
– Silloin, kun muutin omilleni. Se vaikutti asiaan, mutta ei johtunut siitä.
Sanoin, että ryyppään ja kännissä on kiva olla, mutta ei se ihan se totuus kuitenkaan ollut.
– Oli kuitenkin mahdollisuus tehdä iltaisin mitä tekee eikä kukaan tuominnut, jos vähän sattui juopottelemaan. Joka ilta kapakoihin ja aamulla töihin, jotakuinkin. Moni nuori tajuaa lopettaa sen aikanaan, mutta minulle ei käynyt sillä tavalla, hän sanoo.
Pian alkoholin käytön myötä alkoi tulla lipsumisia, kuten sairauspoissaoloja töistä. Vuonna 2010 Hämäläinen irtisanoutui, ja siitä alkoi viiden vuoden putki. Hänestä oli tullut alkoholin suurkuluttaja.
– Aamusta iltaan, valehtelematta, viisikin päivää viikosta join. Kun poika syntyi, skarppasin, mutta se oli silti kaukana oikeasta skarppaamisesta, hän muistelee.
Silloinen kihlattu piti kulisseja pystyssä, eikä tilanne näyttänyt niin huonolta ulospäin kuin se oikeasti oli.
– Päihdeterapeutti Esa Yli-Hallila on sanonut hyvin, että alkoholismi vie spiraalimaisesti alaspäin. Satunnaisia ryhtiliikkeitä tuli otettua, mutta se ei ollut pysyvää. Väleihin mahtui iloisiakin hetkiä, lapsen syntymää, uutta työpaikkaa ja kouluja, mutta lopussa alkoholi meni kaiken edelle. Minulla alkoi olla myös kahnauksia lain kanssa rattijuopumusten takia.
Kierre johti pohjalle saakka. Siellä jäljellä oli vain epätoivo.
– Yritin päättää päiväni omin käsin, minkä jälkeen sain psykiatrilta kymmeniä ja taas kymmeniä masennus- ja unilääkkeitä unettomuuteen ja ahdistukseen. Vaikeaan unettomuuteen käytettiin jopa psykoosilääkettä, kun mikään muu ei auttanut.
Hämäläinen kertoo kävelleensä useita kilometrejä päivässä olohuoneen ja keittiön väliä vapisten, koska paikallaolo oli vaikeaa.
– Hoidin itseäni nurinkurisesti huonontaen omaa yleisvointiani. Join enemmän pysyäkseni tolkuissani ja erossa paniikkikohtauksista, koska humala oli ainoa olotila missä niitä ei ollut.
Päihdehoitajan vastaanotolla Hämäläinen kävi kahdeksan vuotta.
– Se oli ikävä kyllä sellaista, että keskustelujen päätteeksi sai luvan lähteä juomaan – kehotettiin juomaan välillä lasillinen vettä tai syömään hyvin. Ei siinä ole mitään järkeä, että taustalla on lupa juoda. Ne ovat tyhjiä ohjenuoria sellaiselle, jolle alkoholi on oikeasti ongelma.
Alkoholismi vaikutti myös kaveripiiriin. Hämäläinen vietti aikaa siellä, missä alkoholi virtasi. Hämäläinen oli se, joka liikkui seurasta toiseen, koska kukaan muu ei jaksanut juopotella päivittäin.
– Ja toisaalta olin myös se, joka joi sohvan nurkassa itsekseen. Olin alkoholin kanssa yksin.
Hämäläinen ei kieltänyt ongelmaansa.
– Sanoin, että ryyppään ja kännissä on kiva olla, mutta ei se ihan se totuus kuitenkaan ollut.
14.3.2020 Hämäläinen kirjautui Rehappiin Minnesota-mallin päihdehoitolaitokseen Naantalin Rymättylään. Minnesota-malli on alun perin Yhdysvalloissa kehitetty alkoholismin hoitofilosofia, jonka tavoitteena on kokonaan päihteetön elämä. Minnesota-hoidossa terapiaryhmiä vetävät toipuneet alkoholistit.
– Ilman sitä olisin melko varmasti kuollut, tieni oli ihan lopussa, Hämäläinen sanoo. Äänessä on vakava totuus.
– Soitin sinä aamuna pikkuveljelleni, ja hän sanoi että tulee heti käymään. Minulla oli huono olla. En edes kysynyt asiaa, tiesin heti, että hän lähtee viemään minua. Lopulta toinenkin veljeni tuli paikalle.
Hoitojakso oli rankka: neljän viikon intensiivisen laitosjakson aikana sekä henkiset että fyysiset vieroitusoireet olivat kovat.
– Siellä terapeutit ovat itsekin entisiä juoppoja tai päihteiden käyttäjiä, jotka ymmärtävät mielitekoja. Oli suuri herätys, kun tajusin, että nämä kaikki ihmiset ovat täällä samasta syystä. Jos sanoin, että olen juonut kotona 34 tölkkiä Koffia, niin joku sanoi, että niin minäkin. Sairauden ympärille mahtuu paljon rumaa ja onkin käsittämätöntä, että kaikilla on silti miltei sama kaava juomisessa.
Hoitojakson kolmantena viikonloppuna paikalle pyydettiin läheiset, jotka saivat kertoa, miten juominen oli näkynyt heille ja miten he kokivat asian.
– Se oli hoidon kannalta kriittisin vaihe, joka avasi silmät. Se on asia, jota hoitolaitos ei voi tarjota. Sitä tapaamista pelkäsin, mutta mitä lähemmäksi se tuli, sitä myös alkoi odottaa.
Joillakin ihmissuhteet ovat katkenneet päihderiippuvuuden takia kokonaan.
– Minullakin oli hoidossa samaan aikaan yksi kaveri, jolle ei tullut yhtään läheistä paikalle. Voisin kuvitella, että tuntemukset ovat olleet aika karut.
Kokonaishoito kesti vuoden. Intensiivijakson jälkeen tapaamiset jatkuivat jatkohoitoryhmässä.
Alkoholi vaikutti myös fyysisesti. Hämäläisen ylipainosta aiheutui kolesteroliongelmia, uniapneaa ja sydämen rytmihäiriöitä.
– Join itselleni 50 kiloa, nyt olen laihtunut 32 kiloa. Aiemmin varasin kilometrin matkalle tunnin eli lähdin liikkumaan todella huonosta kunnosta. En korvannut alkoholia millään, vaan lähdin hoitamaan asioita kävellen, ja paino alkoi tippua.
Lääkkeitäkin määrättiin vuosien varrella niin paljon, että hoitoon mennessä Hämäläinen ei enää tiennyt, mitä sai käyttää ja mitä ei.
– Kun menin päihdehoitolaitokseen, minulla oli muovikassillinen lääkkeitä mukana. Lääkäri katsoi mikä on turvallinen tie lääkkeiden vähentämiseen. Oksensin ja tärisin kotona, joten olot olivat tosi ankeat, mutta tiesin, että sekin menee ohi. Ennen minulla oli siivouskaapillinen lääkkeitä, nyt minulla on kaapissa vain kilpirauhaslääke ja Burana.
Vaikeimpiin hetkiin on auttanut yksi ja sama motto:
– Tämäkin menee ohi. Se ei aina ole siltä tuntunut, kun olo on ollut saatanan kiukkuinen. Se vaatii vähän keskittymistä, ja sekin päivä menee ohi.
Tieto päihderiippuvuudesta sairautena on ollut oleellisessa asemassa Hämäläisen toipumista.
– Minulle kerrottiin, ettei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, paljonko sinulla on selkärankaa. Se on tautiluokituksen saanut sairaus ja siihen on konstit, miten sitä hoidetaan.
Vertaistuki ja puhuminen ovat tärkeässä roolissa Hämäläisen elämässä edelleen.
– Nykyään pystyn kuuntelemaan varoitusmerkkejä. Tiedän, että jos mieleeni tulee juominen, jotain on mennyt pieleen jo useamman päivän – jopa viikon. Ainoa hoitomuoto tähän on puhuminen. Kun on ollut todella ahdistunut olo, olen käynyt jatkoryhmässä ja saunassa siihen päälle. Sitten on niin hyvä olo, että ei helvetti!
Yllättävintä päihteettömyydessä on ollut sen helppous.
– 20 vuoden juomahistoriassani pisin selvä jakso oli aiemmin kolme viikkoa, ja niitä oli yksi. Jos olisin koettanut raitistua ilman mitään tukea, olisin luultavasti saanut kaikki kuivahumalan oireet. Silloin käyttäydytään kiukkuisesti ja ollaan mulkkuja koko ajan, vaikka ei olla humalassa.
Hämäläinen on asunut suurimman osan elämästään Palokassa, ja siellä hän asuu nytkin yhdessä poikansa kanssa.
– Olen opetellut ihan tavallista elämää. Laskujenkin maksaminen ajallaan on ollut aiemmin sellainen asia, josta en ole välittänyt: elämästä puuttui tavallinen arki. Omat haasteensa tuli myös siitä, että putosin yksinhuoltajaksi.
Pyörälenkit sekä kesällä veneily ja kalastus ovat isälle ja pojalle yhteistä laatuaikaa. Hämäläinen elää päivä kerrallaan, mutta ajatuksia tulevaisuudestakin on.
– Haaveeni on tutustua myös tyttäreeni. Tapasimme muutama viikko sitten ensimmäisen kerran yli 10 vuoteen. Tapaamisemme ei ollut sellainen, kun olin sen tuhansia kertoja päässäni ajatellut. Silloin pää löi tyhjää, hän kuvailee.
– Päihderiippuvuuden selättäminen ei vaatinut selkärankaa, mutta kaikki muu elämässä vaatii. Minulla on nyt kuitenkin aika vahva olo ja olen nyt onnellisempi kuin aikuisiällä ikinä.
Hämäläinen on ammatiltaan CNC-koneistaja ja ammattiautoilija. Hänen kuntoutumisensa alkaa olla loppusuoralla, joten paluu työelämään on edessä tänä vuonna. Hän toivoo myös auttavansa muita päihderiippuvuuden kanssa kamppailevia kokemusasiantuntijuutensa myötä. Hämäläinen neuvoo tutustumaan aluksi esimerkiksi Friian ( www.friaklinikka.fi/alkoholismi) tai Kantamon ( www.kantamo.fi) nettisivuihin.
– Niistä löytyy kattavaa tietoa. Asioihin voi tutustua kotisohvalta, jos ei ilkeä lähteä mihinkään. Jos sieltä jokin asia kolahtaa, jokin hoito voisi olla paikallaan. Kaikille oikea tie ei ole Minnesota-hoito: Jos AA toimii paremmin, niin totta hitossa. Jos laittaa korkin kiinni itse, niin sekin on hieno juttu.
