Design Alosen pihapiirissä Jyväskylän Seppälänkankaalla valoja on lisätty itsenäisyyspäivästä lähtien.
Jyväskylässä valo on ollut pitkään keskeisessä roolissa, kun kaupunki on profiloitunut valon kaupungiksi jokavuotisella tapahtumalla sekä vuosittain kasvavalla kirjolla pysyviä valaistuskohteita. Myös valtakunnallisesti valotaide on ajankohtainen ja kasvava taiteen muoto.
Alosen taideperheessä valo on ollut läsnä jo pitkään, sillä vanhempi Alonen eli Kari on tehnyt valotaidetta yli 20 vuoden ajan. Hänen käsissään on syntynyt esimerkiksi Lutakossa Jyväsjärven rannassa kevyen liikenteen varressa sijaitseva Kajo. Graniitista ja lasista tehdyn tumman kuution sisältä loistaa valoa.
Aloset ovat rakentaneet parinkymmenen vuoden ajan Pykälistön kulttuurikeidasta Laukaantien varressa. Alun perin VR:n vahtitupana toimineessa pihapiirissä on esillä taiteilijoiden teoksia, mutta myös tilat ja puitteet taiteen tekemiseen.
Pihapiirin tuorein rakennus vastaa juurikin valotaiteen kysyntään, sillä siellä valotaideteoksia voidaan esitellä ympäri vuoden.
– Sinänsä hauskaa, että Suomessa valotaiteelle on kysyntää pitkän pimeän jakson vuoksi, mutta kesällä valo ei lopu lainkaan ja tarvitaan näyttelytila, jonka saa pimeäksi teosten esittelyä varten, kertoo nuorempi Alonen, Samuli.
Apurahojen odottaminen saattaa lannistaa luovuutta.
Kari Alonen
Samuli Alosen mukaan Pykälistön uusi valotaidetila ja galleria on otettu hyvin vastaan, vaikka avajaisia ei ole vielä pidetty.

Aloset ovat aina tehneet taidetta yrittäjämäisellä otteella siten, että taiteesta saa myös elannon.
Karin mukaan taidepiirejä se ei ole aina miellyttänyt.
– Yrittäjämäinen tekeminen vie taiteilijoita eteenpäin. On myös tätä päivää, että taiteilijoilta vaaditaan yrittäjämäistä otetta. Apurahojen odottaminen saattaa lannistaa luovuutta, hän toteaa.
Alosten mielestä julkiset taidehankinnat kannattaisi kilpailuttaa kuten muutkin hankinnat.
– Silloin tilaaja saisi oikeasti nähtäväksi suunnitelmia ja voisi valita itselleen mieluisamman vaihtoehdon. Ja tietäisi, millaista vastinetta rahalle saa, Kari toteaa.
Alosten julkisia veistoksia on esimerkiksi Jyväskylän Matkakeskuksella, KOAS Ratapihan pihalla, Keljossa voimalinjan päällä, JAMKin pääkampuksella, Laukaassa liikenneympyrässä ja Äänekoskella Hirvaskankaalla.
Kummallakin taiteilijalla on parhaillaan useampi työ tekeillä. Kari keskittyy valoveistospuiston tuleviin teoksiin, ja Samulin teoksia tilataan maakunnan rajojen ulkopuolelle.
Viimeisimpänä Turun Teknologia kiinteistöt Oy hankki Samulin teoksen Orrella parkkihalliinsa BioCityyn.
– Merkittävimpänä työllistäjänä meille on ollut viime aikoina Tampereen Vuoreksen ja Isonkuusen alueet, jonne on tulossa jo yhdeksäs julkisella prosenttiperiaattella valmistuva veistos. Ollaan onnistuttu jalkautumaan sinne jo kahdeksalla valmiilla teoksella. Alue on vastaavan tyyppinen asuinalue kuin täällä Kankaan alue, Samuli Alonen kertoo.
– Kankaan alueen taidehankinnoissa arpaonni ei ole toistaiseksi suosinut, hän jatkaa.
Mutta myös alkaneelle vuodelle on paljon hankkeita vireillä.
– Tammikuussa julkistetaan merkittävä tuleva näyttely, Samuli paljastaa.