Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

5–11-vuotiaiden koronarokotukset aloitetaan riskiryhmistä; ajanvaraus rokotuksiin aukesi 29.12.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten rokotukset aloitetaan maanantaina 3.1.2022 Jyväskylään perustettavassa keskitetyssä rokotuspisteessä. Hankasalmelle ja Uuraisille järjestetään lisäksi omia rokotuspäiviä tammikuun alkupuolelle.

Ajanvaraus Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten riskiryhmiin kuuluvien lasten osalta tapahtuu ensivaiheessa soittamalla koronarokotusneuvonnan ja ajanvarauksen keskitettyyn numeroon 014 266 1472. Ajanvarauspuhelin aukesi tänään 29.12. kello 12.00. Puhelinajanvaraus palvelee jatkossa maanantaista torstaihin kello 8–15 ja perjantaisin kello 9–15.

Ensi viikolla 5–9-vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten ajanvarausta varten avataan myös sähköinen palvelu, josta huoltaja voi varata rokotusajan alle 10-vuotiaalle lapselleen lapsen henkilötunnuksella.

Ajanvarauksen aukeamisesta tiedotetaan erikseen. 10-11 vuotiaiden riskiryhmiin kuuluvien lasten ajanvaraus toimii vain puhelinpalveluna.

Ajanvarauksen yhteydessä voidaan varata aika myös immuunipuutteisten lasten sisaruksille. Vanhempien osalta tarkastellaan, täyttyykö vaadittu kuuden kuukauden rokotusväli toisen ja kolmannen rokotteen välillä. Mikäli täyttyy, vanhempi voi käydä samalla käynnillä ajanvarauksettomalla walk-in rokotuspisteellä hakemassa kolmannen rokotteensa.

Lasten rokotuksille on perustettu oma keskitetty rokotuspiste Kuokkalan rokotusasemalle osoitteeseen Syöttäjänkatu 10. Lasten rokotteena käytetään Biontech-Pfizerin Comirnatyn 5–11-vuotiaille tarkoitettua rokotetta, jossa pitoisuus on pienempi kuin aikuisten rokotuksessa. Hankasalmella ja Uuraisilla annetaan rokotteita myös erillisinä rokotuspäivinä, joista annetaan huoltajalle ohjeet aikaa varatessa.

Lapsen rokottaminen edellyttää huoltajien suostumusta rokotteen antamiseen. Suostumus kysytään rokotukseen saavuttaessa. Suostumuksen voi ilmoittaa suullisesti tai ottamalla mukaan huoltajan suostumuslomakkeen, jonka voi tulostaa THL:n sivuilta ja täyttää valmiiksi rokotuksiin tultaessa. Kirjallinen lomake on pakollinen, jos esimerkiksi lapsen isovanhempi tai muu läheinen käyttää lasta rokotuksessa.

Perusterveiden 5–11-vuotiaiden lasten rokotukset käynnistyvät tammikuussa, kun riskiryhmään kuuluvat on saatu rokotettua. Rokotuksia tullaan antamaan kouluterveydenhuollossa tai lasten keskitetyllä rokotuspisteellä Kuokkalassa. Perusterveiden lasten rokotusten aloituksesta ja järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin tammikuun edetessä.

Tutkimustiedon mukaan lapset sairastavat koronavirustaudin yleensä lievänä. Erilaiset sairaudet voivat kuitenkin heikentää lapsen immuunipuolustusta ja siten lapsi voi sairastaa koronavirustaudin vaikeampana. Lapsen perussairauden hoitotasapaino voi heikentyä myös lievän koronaviruksen sairastamisen myötä. Tästä syystä riskiryhmiin kuuluville tarjotaan ensimmäisenä mahdollisuutta ottaa koronarokote.