Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katutanssin moniosaaja Sanaz Hassani haluaa tehdä omannäköistä settiä

Kun Sanaz Hassani, 41, astelee avaran salin keskelle, hän on kuin kotonaan. Poseeraukset vaihtuvat yhtä nopeasti kuin kamera ehtii tallentaa kuvia. Hassani haluaa kuvan, jossa on asennetta.

– Sieluni on koreografi, se mikä laittaa minut liikkeelle on tanssi ja olemuksessani on opettajuutta, hän kuvailee.

Katutanssin pioneeri on sekä tanssija, tanssinopettaja että koreografi. Hassani on saavuttanut useita SM-mitaleita eri sarjoissa ja on esiintynyt New Yorkissa MTV:n TRL-ohjelman suorassa lähetyksessä Move for Madonna -kilpailussa. Ohjelmaa tuomaroi Madonna itse. Hassani on mukana tanssijana myös Antti Tuiskun tulevalla kiertueella, joka huipentuu Olympiastadionin Bailantai-konserttiin syksyllä 2022.

Hassani ottaa uuden rohkean askeleen myös Jyväskylässä: hän on yksi tammikuussa aloittavan UMC – Dance Studios -tanssikoulun yrittäjistä.

– Korona laittoi miettimään asioita, omia arvoja ja opetusmetodeja. Halusin mennä eteenpäin ja tehdä omannäköistä settiä. Meillä on vahva olo uudesta tanssikoulusta, että näin sen pitää mennä, Hassani sanoo. Hän työskenteli myös aiemmin tanssinopettajana.

Hassanin mielestä uudelle tanssikoululle on tilaa.

– Jyväskylä on täynnä nuoria. Mielestäni on hyvä, että on tarjontaa, jotta jokainen voi löytää omanlaisensa paikan tanssia. Meille tärkein arvo on yhteisöllisyys.

Tanssikoulu aloittaa toimintansa Kivääritehtaalla liikuntakeskus Klub1n tiloissa tammikuun loppupuolella. Uusi tanssikoulu on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille. Hassani muistuttaa, ettei tanssin aloittamisella ole yläikärajaa.

– Jos joku laji on suvaitsevainen, se on tanssi. Se ei näe ikää eikä ulkonäköä.

UMC – Dance Studios on uuden ajan tanssikoulu, jonka tavoitteena on pysyä mukana ajan hengessä. Hassani tuntee myös kilpailutoiminnan kuin omat taskunsa.

– Jos haluaa vähän kokea paineen alla olemista, esiintymistä ja yhdessä tekemistä, kilpailuissa on se mahdollisuus. Kisaryhmässä kaikkien pitää puhaltaa yhteen hiileen. Henkisen ja fyysisen puolen pitää olla kunnossa, joten siinä yhdistyy monenlainen oppiminen, mutta siitä jää myös käteen tosi paljon.

– Mutta myös se on ihanaa ja tervetullutta, että nuori tulee tanssitunnille kerran viikossa ja vaan nauttii siitä.

Hassanin lisäksi tanssikoulua pyörittävät Liisa Tirkkonen ja Mira Saarinen. Nimensä studio on saanut UMC – Dance Company -tanssiryhmän mukaan. Sekä Hassani että Tirkkonen kuuluvat siihen.