Uuden vuoden alkaessa saattaa olla lehdissä otsikko: ”Tässä koko alkutalven sääennuste”. Meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo, että heidän ammattikunnaltaan kysytään säännöllisesti pitkiä sääennusteita.
– Jos minä en vastaa toimittajalle, niin hän soittaa sammakkomiehelle. Meillä on periaatteena vastata tähän kysyntään, sillä meillä on ennusteita kuukausia eteenpäin. Ne eivät ole perinteisiä ennusteita, vaan siinä verrataan säätä keskimääräiseen säätyyppiin.
– Voimme kertoa Suomen säätyypin, mutta emme tarkasti mikä sää on kahden viikon päästä esimerkiksi Vantaalla tai Jyväskylässä. Sen sijaan pisin käytössämme oleva laskelma, joka näyttää kaikkien sääelementtien liikehdinnän päiväkohtaisesti, ulottuu kaksi viikkoa eteenpäin.
Laukaasta kotoisin oleva Liisa Rintaniemi on ollut vuoden 2003 kesästä lähtien MTV3:n uutisten meteorologina. Kansan suussa hänen ammattinsa on sääennustaja ja aivan uransa alkuaikana häntä kutsuttiin säätytöksi. Hän on tehnyt työtään Forecalla ja Ilmatieteenlaitoksella.
– Tyypillistä työssämme on, ettei välttämättä haluta televisioon, vaan se tulee uran kylkiäisenä. Hakeuduin tv-työhön itse. Ehkä minussa on vähän linssiluteen vikaa, sillä jo koulussa esiinnyin mielelläni eri juhlissa.
Kimmoke meteorologian opiskeluun syntyi, koska Liisa Rintaniemi ihaili Seija Paasosta. Kiinnostus luonnontieteisiin oli kaiken taustalla.
– Olen kotoisin fyysikkoperheestä ja ajattelin uravalintaa luonnontieteistä käsin. Löysin meteorologian, joka on ilmakehän fysiikkaa ja liittyy konkreettisesti jokaisen arkipäivään.
– Olin lapsena ja nuorena partiolainen ja luonnossa liikkuja, ja koko tiede liittyy sään ja vuodenaikojen vaihteluun. Se oli yhdistelmä, joka loksahti kohdilleen. Mietin edelleen usein, että olipa onnistunut uravalinta, hän sanoo.
Ilmakehän kaoottisuus tekee joskus ennusteen tekemisestä vaikeaa. Meteorologin näkökulmasta ennusteet ovat Liisa Rintaniemen mukaan hämmästyttävän hyviä.
– Ihailen päivittäin kuinka hienosti olemme oppineet simuloimaan kokonaisen planeetan ilmakehää tietokoneella. Se on yksi ihmiskunnan suurimpia saavutuksia. Meillä on maailmanlaajuinen mittausverkko, jonka olemme saaneet pystyyn yhteisenä ponnistuksena. Kaikki mittaavat säätä ja jakavat tiedon toisilleen eri puolilla maailmaa, ja sen avulla voidaan laskea globaaleja sääennusteita.
Rintaniemi on tehnyt työtään 18 vuotta. Sääennusteet ovat tulleet vuosi vuodelta entistä tarkemmiksi.
– Ihmisillä on kasvanut vaatimus kuinka tarkasti säätä pitää ennustaa. 80-luvulla riitti, kun Nystenin Erkki laittoi magneettiauringon kartalle. Nyt tiedot pitää olla omassa kännykässä mielellään tunnin tarkkuudella.
Liisa Rintaniemi on viimeiset kymmenen vuotta suunnittelut omaa ja perheensä arkea tarkasti, sillä hän on työn ohessa opiskelemassa lääkäriksi. Perheeseen kuuluvat kaksi poikaa ja aviomies, jolla on myös epäsäännöllinen työaika.
– Kun katson taaksepäin 5–6 vuotta, en tiedä voinko suositella tätä yhdistelmää. Toki meteorologin työni on ollut osa-aikaista, ja siinä on hyvin aikaisia ja vastaavasti myöhäisiä työvuoroja. Työpäivämme sisältävät valmistelut ja teemme ennusteen alusta asti itse ja piirrämme grafiikat. Työmme on laajentunut myös netin puolelle, Rintaniemi kertoo työstään.
Uudenvuoden hän viettää kotona perheensä ja lähisukulaisten kanssa eli ensi vuoden alun sääennusteen kertoo katsojille joku muu.