Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rauhallinen jännittäjä Harri Rovanperä paljastui pukin nutun alta

Harri Rovanperä istuu Jyväskylän kaupunginteatterin takahuoneessa maskeeraaja Tuija Kytölän käsittelyssä. Tilanne ei ole Rovanperälle tuttu.

– Joskus jotain televisio-ohjelmaa varten on laitettu puuteria, mutta eipä juuri muuta, hän kertoo.

Rovanperä kätkeytyi tänä vuonna pukin nutun alle Suur-Jyväskylän Lehden joulupukkikisassa. Siihen kuuluu, että tunnetuista kasvoista tehdään maskeerauksella vähemmän tunnetut.

Teatterissa parhaillaan pyörivän The Addams Familyn roolihenkilöiden maskeeraus näyttäviksi hahmoiksi kestää 5–30 minuuttia. Rovanperälle on varattu puoli tuntia.

Autot kuuluvat edelleen ralliautoilijana tunnetuksi tulleen Harri Rovanperän arkeen. Hän on osakkaana paikallisessa autoliike Tasan Autotalossa, josta Tuija Kytöläkin on ostanut autonsa. Se on kuulemma toiminut ihan hyvin.

Kun tuntee lajin, tietää ilot, kärsimykset, pettymykset ja vaarat.

Rovanperän työkuviot liittyvät kuitenkin pääosin hänen poikansa Kalle Rovanperän ralliuraan.

– Yhteistyökumppaneiden kanssa pidetään yhteyttä, kun pojat reissaavat maailmalla. Eivät he ehdi kaikkia kumppaneita morjenstella.

Harrin työt Kallen pr-apuna ovat kuitenkin vähentyneet, kun nuori Rovanperä siirtyi Toyotan rallitalliin.

– Siellä on ammatti-ihmiset hoitamassa näitä asioita.

Hieman vähentynyt on myös vanhemman Rovanperän jännitys, mutta edelleen kisaviikonloppuina savu nousee ja jalat käyvät.

– Tiedän, ettei se auta tuloksessa tai tekemisessä, mutta totta kai sitä jännittää, kun oma poika ajaa.

Rovanperä on tunnetusti erittäin rauhallinen. Kallen kisaviikonloppuina hän on kuitenkin kuin toinen mies.

– Sitä teputtaa ja pyörii, kunnes pätkä alkaa ja sitten odottaa, että se loppuisi. Silloin ei paljon juttu lennä.

Jännitystä pahentaa vankka tuntemus lajista.

– Kun tuntee lajin, tietää ilot, kärsimykset, pettymykset ja vaarat.

Rovanperän oma ralliura alkoi 1980-luvun puolella, MM-ralleja hän ryhtyi ajamaan 1990-luvun alussa. Aktiiviura jatkui 2000-luvun puoliväliin saakka.

Ilman rallia Rovanperä olisi todennäköisesti käsityöläinen. Hän on koulutukseltaan seppä, mutta ei ehtinyt tehdä niitä hommia päivääkään, sillä ajoura kiilasi väliin.

Tuija Kytölä lisää Rovanperälle vuosia valon ja varjojen illuusiolla. Harri on pitänyt keskustelun aikana silmiään kiinni, sillä käsittelyssä ovat miehen silmät. Juuri muuta ei parran alta jääkään näkyviin.

– Tässä on käynnissä käänteinen kauneusleikkaus, kun muuten ikä ei tähän rooliin riitä, Kytölä toteaa 55-vuotiaalle Rovanperälle.

– Voi kauhea! Rovanperä toteaa, kun avaa silmät.

Näky saa hänet hetkeksi pohtimaan ikääntymistä.

– Äkkiähän meni taas tämäkin vuosi. Tällä viisaudella kun olisi 25-vuotias. Se se vasta olisi.

Joulua Rovanperä viettää kotonaan Puuppolassa, joka on Suomen liikuntapääkaupungin Jyväskylän rallikaupunginosa. Samalla alueella asuvat Rovanperän lisäksi Mikko Hirvonen ja moninkertainen maailmanmestari Tommi Mäkinen.

– Ei Juhallekaan ( Kankkuselle) kovin pitkä matka ole, Rovanperä toteaa.

Rovanperän jouluperinteisiin kuuluu, että perhe kokoontuu aatonaattona valmiiseen pöytään, jossa odottaa Harrin paistama kinkku.

– Jouluna kaikilla on niin monta paikkaa hypättävänä, että otamme varaslähdön aatonaattona.

Joulupöydässä autoilusta puhumista ei voi täysin välttää, mutta pääosassa se ei ole.

– Pojilla on niin vähän vapaapäiviä, että kun sellainen on, silloin saa oikeasti olla vapaalla, Harri toteaa.

Kun kuvaukset ovat ohi, Rovanperä pyyhkii maskia pois naamalta. Vuodet vähenevät joka sipaisulla.

– Saisiko näitä pyyhkeitä myös kotiin mukaan, hän kysyy.

Joulupukkiarvauskisassa oikein vastanneiden kesken arvottiin kinkku, voittajalle on ilmoitettu palkinnosta henkilökohtaisesti.