Omerta 6/12
O: Aku Louhimies. 115 min. K12.
*
Ilkka Remeksen romaaneja pidettiin pitkään mahdottomina siirtää elokuviksi Suomen oloissa. Ja kun sellainen lopulta tehtiin, Omerta 6/12 pikemminkin vahvisti väitteen kuin osoitti sen vääräksi.
Remes-filmatisoinnin piti alun perin olla Antti J. Jokisen käsikirjoittama, tuottama ja ohjaama kaksiosainen kansainvälinen suurtuotanto. Hänen työkuntonsa saavutti kuitenkin pisteen, joka vaaransi paitsi elokuvan myös sen tekijöiden terveyden.
Niinpä Jokinen vaihdettiin kesken kuvausten toiseen kohuohjaajaan Aku Louhimieheen. Kaikille tämäkään ei kelvannut. Ville Virtanen sanoutui julkisesti irti elokuvanteosta viitaten Louhimiehen väitettyihin työmetodeihin ja saattaa hyvinkin olla tuotannon suurin voittaja.
Louhimies olisi toiminnan äärellä jo muutenkin kaukana vahvuusalueiltaan, mutta on tehnyt epäkiitollisessa tilanteessa sen, minkä on voinut. Aivan kuten Jasper Pääkkösen esittämä Max Tanner yrittäessään pelastaa Suomen tasavallan presidenttiä terroristien käsistä.
Tannerin toimenkuva ja työnantaja tuntuu vaihtuvan kohtauksesta toiseen, mutta oli hän sitten konttorirotta, superagentti, pankkivankineuvottelija tai yksin Valko-Venäjälle hyökkäävä rambo, tunnetila pysyy vakiona.
Siinä suhteessa hän ei erotu viittä kieltä puhuvien, sieluttomien karikatyyrien keskeltä. Kaiken kansainvälisyyden keskellä Pertti Sveholmin englantia kuin rautanauloja suussaan mongertava ja suomeksi kiroileva virkamies muistuttaa, missä maassa ollaan.
Suomalaisittain korkea kahdeksan miljoonan euron budjetti ei saa elokuvaa näyttämään isolta.
Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanottokin muistuttaa enemmän maakuntakeskuksen vanhojentanssien jatkoja tai metsästysseuran pikkujouluja kuin valtakunnan ykkösjuhlia. Missään noista en tosin ole käynyt, joten myönnän arvailevani.
Kansainväliset uutiskuvat kertaavat Suomen lähihistoriaa ja Linnan juhlien merkitystä. En tiedä, onko niiden tarkoitus taustoittaa tilannetta ulkomaalaisille katsojille vai nostattaa keinotekoisesti kansallistunnetta, mutta kiusallisilta ne joka tapauksessa tuntuvat.
Sopii toki kysyä, kuinka relevanttia on miettiä elokuvan budjettia, jos se on käytännössä jouduttu käsikirjoittamaan ja kuvaamaan kahdesti.
Täydellisemmässä maailmassa ohjauksesta olisi vastannut Renny Harlin, joka olisi suoltanut uskottavampaa jälkeä vaikka ilman käsikirjoitusta.
Riippuu luonteenlaadusta, näkeekö Omerta 6/12:n hukattuna mahdollisuutena vai hatunnoston paikkana sille, että se ylipäänsä onnistuttiin lopulta tekemään. Molemmissa tapauksissa jää kuitenkin olo kuin olisi luvattu suuri ilotulitus mutta isketty kouraan ämpärillinen märkiä papatteja.