Jyväskylän Lutakon satamaan on noussut tuttu kota. Se vietti kesän Lievestuoreella palasina, mutta on nyt taas kasassa ja valmiina palvelemaan kaupunkilaisia kahvilana. Aiempina vuosina kota on avattu vasta tammikuussa, mutta nyt Kotakahvilan pannut kuumenevat jo tulevana viikonloppuna.
– Joulusesonki tuntui luontevalta ajalta avata, kertoo Sanna Kiviaho, yksi kahvilan yrittäjistä.
Aiemmin sataman kärjessä nykyisen saunaravintolatyömaan paikalla sijainnut kota on toiminut viime vuosina uudella paikallaan Satamapuistossa Lutakonaukion tuntumassa.
Uusia ovat myös kahvilan pitäjät. Toimintaa pyörittävät Tiimiakatemian opiskelijat. Jatkumoon kuuluu, että uudet opiskelijat perivät kahvilan pyörittämisen muutaman vuoden välein valmistuvilta opiskelijoilta.
Kotakahvilan tuoreet toimijat ovat Osuuskunta Sentiaan kuuluvat Sanna Kiviaho, Amalia Jokinen ja Johanna Järvelä. Kolmikko on toisen vuoden opiskelijoita, ja heillä on vielä kaksi vuotta opintoja jäljellä.
Kotakahvilan toiminta on heille tuttua, he ovat aiemmin työskennelleet kahvilassa. Heille uutta on toiminnan pyörittäminen.
Tuomme valikoimaan nyt myös suolaiset muurinpohjaletut.
Sanna Kiviaho
Uutta tulee myös kahvilan tarjontaan. Jatkossa lettutaikina on vegaaninen ja tarjolla on myös kasvismakkaroita.
– Vegaanisuus oli asiakkailta tullut toive, johon vastaamme, Jokinen sanoo.
Myös kestosuosikki saa rinnalleen vaihtoehdon:
– Tuomme valikoimaan nyt myös suolaiset muurinpohjaletut, Kiviaho kertoo.
Suolainen versio on kylmäsavuporolettu puolukkahillolla.
– Testimaistelussa se osoittautui oikein toimivaksi yhdistelmäksi, Jokinen paljastaa.
Viikonloppua varten tarvitaan yleensä 2–3 kymmenen litran sankoa lettutaikinaa.
Myös aukioloajat uudistuvat. Kahvila palvelee jatkossa viikonloppuisin kello 11–17.
– Siirsimme aukioloaikaa tunnilla eteenpäin, kun kymmeneltä ei ole ollut hirveästi asiakkaita, Kiviaho kertoo.
Hiihtolomaviikolla kahvila on auki koko viikon. Yrittäjäkolmikosta kaksi on aina paikalla, kun kahvila on auki. Se tarkoittaa, että vapaata on kullakin joka kolmas viikonloppu.
Kotaa voi vuokrata myös kokous ja pikkujoulukäyttöön. Ainakin yksissä pikkujouluissa porukka kokoontuu kotakahvilalle askartelemaan joulukransseja.
Kolmikko suunnittelee talvelle myös erilaisia tapahtumia.
– Mielessä on ainakin alpakkavierailu, poniratsastusta, sellaisia perhepäiviä, Jokinen kertoo.
Kotakahvilaan mahtuu sisälle 12–15 asiakasta. Paikkoja tulee myös ulos, jonne yrittäjät tuovat penkkejä sekä seisomapöytiä.