Punk vapautti Timo Suutarisen taiteelle – löysi itsestään myös feminiinisen puolen

Jyväskylässä asuva Timo Suutarinen nähdään Ylen Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista -uutuussarjassa 22. marraskuuta. Essi Rikama

Essi Rikama

Naisenergia. Sen ympäröimänä Timo Suutarinen varttui, ja sen kautta hän kanavoi nyt myös luovuuttaan.

– Kun olin täyttämässä viisi vuotta, koko perhe oli koolla ja minulta kysyttiin, haluanko äidin vai isän matkaan. Isäni oli vanginvartija ja pelottava tyyppi, joten valitsin äidin, Suutarinen muistelee.

Vanhempien eron jälkeen Suutarinen vietti paljon aikaa suvun naisten kanssa, olihan äidillä 10 sisarusta.

– Perheeni oli köyhä, joten pidin lapsena siskoni vaatteita. Koulun aloitus pakotti minut vaihtamaan poikien vaatteisiin, ja siitä alkoi tämä jumalaton teeskentely, joka jatkui burleskiin saakka. Kun aloin kuvata burleskia vuonna 2015, se vapautti minussa jotakin – itkin. Kun aloin itse pukeutua ja meikata, se oli tosi voimaannuttavaa, Suutarinen kertoo feminiinisen puolensa heräämisestä.

Jo lapsuudessa Timolla oli tunne, että naisten hauskuus ja energisyys latistuivat, kun tilaan saapui mies. Hän nautti äitinsä ja tätiensä seurasta.

– Näin mitä naisenergia on parhaimmillaan ja miten se murskataan, tai pidetään kahleissa. Se jäi vaivaamaan minua pitkäksi aikaa. Siitä tuli yli 30 vuoden patoutuma.

Suutarinen etsi omaa polkuaan 35-vuotiaaksi saakka. Nuorempana hän kouluttautui kahteen ammattiin varmuuden vuoksi. Hän opiskeli Oriveden Opistossa luovaa kirjoittamista ja Hämeen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta.

– Opistosta jäi mieleen opettajan sanat ”vain yksi kymmenestä voi työllistyä kirjailijana”, kun olisi pitänyt sanoa; ”kuka vaan teistä voi olla se yksi kymmenestä”. Kun lähdin IT-alalle, se antoi kuitenkin itsevarmuutta ja taloudellista turvaa.

Suutarinen työskenteli IT-alan start up -yrityksissä yli 10 vuotta. Lopulta työt loppuivat yrityksen kansainvälistymisen ja myynnin myötä. Osakkaana työt eivät kuitenkaan loppuneet tyhjin taskuin. Myös samoihin aikoihin tapahtunut tädin kuolema ja häneltä saatu perintö antoivat Suutariselle mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen. Hän osti järjestelmäkameran ja alkoi kuvata.

– Olin punk-keikoilla, takahuoneissa ja ihmisten kotona. Minut toivotettiin tervetulleeksi. Aiemmin mietin vain rahaa, rahaa ja rahaa, kauluspaita päällä. Jyväskylän meininki -punkdokumentin tekeminen mullisti kaiken, punk vapautti minut taiteelle.

Ystäviä alkoi löytyä myös muiden luovien piirien kautta: nykytanssin, burleskin, runouden ja noitapiirin. Suutarisen taiteellinen herääminen ja kaapista ulos tuleminen, seksuaalinen vapautuminen, olivat lähipiirille yllätys.

– Yli 30 vuotta vanhoja ystävyyssuhteita loppui sen takia, se oli yllättävää. Se on niin tiukassa ihmisissä, että halutaan pitäytyä tutussa ja turvallisessa elämässä.

Suutarinen haluaa hälventää sitä rajaa, joka miesten ja naisten roolien välillä on. Miesten ei tarvitse olla maskuliinisia ja naiset saavat olla itsevarmoja ja kovaäänisiä. Timo Suutarinen etsii feminiinistä ja hengellistä puoltaan myös Ylen Noitapiirit – Voimia arkeen loitsuista ja korteista -ohjelmassa.

– Usein, kun kaverin kanssa juttelee, toinen odottaa vain omaa puheenvuoroaan. Jyväskylän noitapiirissä jokaisella on oma puheenvuoro, jonka kaikki kuuntelevat. Sen jälkeen kaikkia tuetaan ja lopuksi tehdään rituaali. Asiat esimerkiksi kirjoitetaan lapuille ja poltetaan, tai pidämme toisiamme kädestä kiinni ja lausumme yhdessä päätetyn loitsun, jonka kautta kaikkien toiveet toteutuvat.

Suutarinen tutustui vuosia sitten Jyväskylän noitapiiriä pyörittäneeseen naiseen nettiradio Hearin äänitysten kautta. Aihepiiri oli silloin radiotoimittajana työskennelleelle Suutariselle jonkin verran tuttu jo entuudestaan. Hänen mukaansa urbaanissa noitapiirissä ihminen tulee ennen kaikkea kuulluksi ja tuetuksi, ja juuri sitä hän tarvitsi uuden elämänsä kynnyksellä.

Henkilökohtaista

Ketä taiteilijaa ihailet?

Victor Hugoa, häneltä opin miten intuitioista tehdään taidetta.

Mitkä paikat Jyväskylässä ovat erityisen valokuvauksellisia?

– Korkeakosken pieni vesiputous, Tourujokilaakso ja Hitonhauta Laukaassa.

Mikä on sinulle vuoden tärkein juhla?

Käymme joka huhtikuussa veljeni kanssa viikon matkalla keskitysleireillä. Se on yhteistä aikaa. Vuoden 1945 huhtikuussa alkoivat keskitysleirien vapauttamiset, joten huhtikuussa on monta juhlapäivää. Ihmisen vapaus on minulle tärkeä asia.

Mieluisin kulkuneuvosi?

– Juna, koska se on vanha ja perinteinen, siihen liittyy paljon historiaa. Juna menee Euroopassa takapihojen halki, autotiet menevät julkisivujen kautta. Junat näyttävät enemmän oikeaa, kätkettyä elämää.

Mikä on lempipunkbändisi?

– On A Solid Rock. Siinä oli mukana Mäkisen Tuomas, joka sai vähän samanlaisen herätyksen kuin minäkin. Hän muutti San Franciscoon munkkiluostariin.

Minkälaisessa elämäntilanteessa haluaisit olla 20 vuoden päästä?

Olen silloin 62-vuotias. Toivon, että elämä jatkuu samanlaisena kuin nytkin: saan kirjoittaa ja valokuvata. Olen kokeillut perinteistäkin perhe-elämää, mutta se ei ole minun juttuni. Minulla on hyvä olla punk-, burleski-, ja alakulttuureissa.

Kommentoi