Jyväskylän kaupunginteatterin johtajan Marietta Kunnaksen elämä on ollut hyvin teatteripainotteinen. Hän opiskeli vuoden Jyväskylän OKL:ssä ja hänestä olisi voinut tulla opettaja, mutta sitten hän päätti lähteä teatterialalle. Hän valmistui näyttelijäksi, sen jälkeen ohjaajaksi, ja ennen Jyväskylään paluutaan hän työskenteli Tampereella ilmaisutaidon vastuulehtorina.
Hänen äitinsä oli Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä Etta-Liisa Kunnas-Lappalainen.
– Kerran kuulin, kun näyttelijän lapset keskustelivat ja toinen kysyi, mikä sinusta tulee isona. No kai minusta tulee näyttelijä, koska se on kaikkein yleisin ammatti, toinen vastasi. Se kuvastaa hyvin sitä, miten me lapset hahmotimme maailmaa. Vuonna 1968 näyttelin äitini tytärtä Leipurit-näytelmässä. Istuin usein katsomossa hiljaa, ja minusta tuli aika näkymätön lapsi. Kun äiti keskittyi, ei häneltä kyselty silloin juuri mitään. Olin myös aika itsenäinen lapsi, koska oli pakko. Minulla oli kuitenkin hyvin turvallinen lapsuus ja teatteri oli kuin toinen koti.
Marietta Kunnaksen isä oli Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden professori ja historiantutkija Pekka Lappalainen. Perhe asui Viitaniemessä Taidepolulla ja Mariettan maailma oli alkuvuosina teatterin lisäksi yhtä kuin Viitaniemi. Siellä olivat kaupat, posti, pankki, kampaaja ja ystävät.
Pienen Mariettan kiiltokuvavihkoon hänen äitinsä kirjoitti: ”Rakas lapseni. Muista aina, miehesi voi sinut pettää, lapsesi kääntyä sinua vastaan ja ainoa mikä pysyy, on oma työ.”
– Minusta se oli järkyttävää, mutta äitini oli raju nainen ja näyttelijä isolla N:llä. Joskus sanoin mielessäni, että rakas Jumala, anna minulle normaali äiti, joka tekee makaronilaatikkoa. Minulla on ollut elämässäni tilanteita, joissa olen ollut kuitenkin kiitollinen, että sain sellaisen äidin. Olen työkeskeinen ja koen olevani etuoikeutettu ihminen. Teatteri on ollut elämässäni voimavara, joka on monissa tilanteissa lohduttanut. Olen ajatellut myös niin, että pitää löytää elämäntehtävä, joka on itseä suurempi, ja minulle se on teatteri.
Joskus sanoin mielessäni, että rakas Jumala, anna minulle normaali äiti, joka tekee makaronilaatikkoa.
Teatteri pyrkii Kunnaksen mukaan taiteenlajina näkemään ihmisten moninaisuuden.
– Teatteri kertoo tarinoita meistä ihmisistä, ja teatteri ei syyllistä. Kun kuvataan jotain ihmistä, emme arvota onko ihminen hyvä vai paha. Hän on vain ihminen tietyissä olosuhteissa. Teatteri tulee iholle ja se on aitoa vuorovaikutusta. Teatteri on tässä ja nyt, sekä yhteinen kokemus katsojien ja näyttelijöiden välillä.
Kun Marietta Kunnas etsi materiaalia teatterin juhlavuoteen liittyen, hän löysi teatterijohtaja Tauno Lehtihalmeksen puheen 1960-luvulta.
– ”On erittäin tärkeää, että on oma kaupunginteatteri, joka tuo ohjelmistoonsa paikallisia ja keskisuomalaisia kirjailijoita, klassikoita sekä modernia kotimaista ja ulkomaista draamaa. Ja se tuo sitä nimenomaan jyväskyläläiselle ja keskisuomalaiselle yleisölle.” Allekirjoitan kaiken tuon. Teatterin pitää olla ensisijaisesti paikallisesti arvokas kulttuurilaitos sekä keskisuomalaisen kulttuurin kohtauspaikka.
Marietta Kunnas on ollut vajaan vuoden teatterin johdossa, ja hän sanoo vuoden olleen hurjan.
– Mikään ennen koettu ei ole auttanut kuluneen vuoden aikana, ehkä eletty elämä. Tähän vuoteen ovat sisältyneet esimerkiksi korona, kulttuurin Vos-rahoituksen uudistus, remonttisuunnitelmat, väistöön meneminen, normaalit teatterinjohtajan työn, kuten pitkäjänteisen ohjelmistosuunnittelun lisäksi. Vaikeinta on ollut jatkuva epävarmuus ja jouduin tekemään viime keväänä rankkoja päätöksiä. Meidän teatterin henki on auttanut minua ja varmaan myös koko muuta henkilökuntaa selviämään, Kunnas sanoo.
Kaupunginjohtaja Timo Koiviston viime viikolla julkaisemassa talousarvioesityksessä on varattu ensi vuodelle suunnittelurahaa teatteritalon peruskorjaukseen. Vuosina 2024–2026 teatteri lähtee suunnitelmassa väistöön Paviljonkiin.
– Olen optimistinen ihminen ja se remontti on toteuduttava. Nyt ei remontoida pelkästään Jyväskylän kaupunginteatteria, vaan Alvar Aallon upea rakennus. Teatteritalo on huikea kulttuurikohde, joka ei saa rapistua.
Marietta Kunnas on joutunut miettimään peruskorjaukseen liittyen paljon käytännön asioita, ja kaiken pohjalla hänellä on rakkaus kotiteatteriin.
– Jyväskylän kaupunginteatteri on minulle niin rakas, koska olen täällä kasvanut. Taistelen sen puolesta, vaikka henkeen ja vereen. Olen kutsunut esimerkiksi valtuutettuja kahville ja he ovat käyneet tutustumassa teatteriin. Menen kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa päätetään ensi vuoden budjetista. Luotan, että kaupungissa on fiksuja valtuutettuja ja he hyväksyvät peruskorjauksen toteutuksen, Marietta Kunnas sanoo päättäväisesti.