Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tarjolla nostalgiamatka menneeseen, värikkääseen aikaan

Keski-Suomen museon Taidehalli täyttyi loppuvuodeksi 1960–70-lukujen tunnelmalla. Nostalgiaa tulvivassa Unisexiä ja väriteeveetä -näyttelyssä menneeseen aikaan johdattavat muun muassa huonekalut, kodinkoneet, tapetit, sisustusesineet sekä valokuvat ja videot.

Keski-Suomen museon intendentti Tuula Vuolio-Vallenius kertoo, että tärkeä osa näyttelyä on aikakauden muoti. Tuolloin housunlahkeet olivat leveitä, tolppakorot korkeita, lapsilla ja aikuisilla oli päällä samanlaiset raitapaidat ja miehillä kauloissaan leveät kravatit. Näyttelyyn koottiin arkisia perusvaatteita, joita näki ennen katukuvassa.

– Esillä on myös Marimekon, Vuokon ja Annikki Karvisen vaatteita, Vuolio-Vallenius sanoo.

Tilaan rakennetussa olohuoneessa mallinukke rentoutuu upottavalla löhösohvalla Marimekon yöpaidassa ja sohvapöydällä on Anttilan katalogi. Esillä on myös värikäs katsaus kyseisten vuosikymmenien lastenvaatteisiin ja leikkikaluihin. Vahvat värit näkyivät myös taiteessa ja taideteollisessa muotoilussa.

– Vitriineissä on museon kokoelmaan kuuluvaa lasiesineistöä. Monet aikanaan arkiseksi käyttölasiksi suunnitellut esineet ovat nykyisin designiä, Vuolio-Vallenius pohtii.

Vuosikymmenten visuaalista maailmaa tarkastellaan näyttelyssä värien kautta. 1960–70-lukujen värimaailma oli räiskyvän kirkas, mutta 70-luvun kuluessa kasvattivat suosiotaan myös vihreän ja ruskean sävyt. Hipeiksi puetun mallinukkepariskunnan vaatteet ovat maanläheisen väriset, ikoninen pallotuoli on kirkkaan punainen, ja tilaan rakennetun keittiön pöytä ja tuolit ovat oranssia muovia.

Tarkastelussa on myös aikakauden arkkitehtuuri. Sisätiloissa käytettiin rohkeita värejä ja suurikuvioisia tapetteja, mutta rakentamisessa elettiin harmaan betoniarkkitehtuurin aikaa.

– Paikallisina esimerkkeinä kyseisten vuosikymmenten rakentamisesta ovat Viitatorni, Kortepohjan lähiön rivitalot ja Laajavuoren kylpylä, Vuolio-Vallenius listaa.

Unisexiä ja väriteeveetä, Värien kertomaa 1960–1970-luvuilta, Keski-Suomen museo, 2.10.–9.1.2022