Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Maria Jalkanen rakastaa työtään ja luottaa aitouteen

Kaikki alkoi rocky road -raakasuklaasta. Lasse Jalkanen tarjosi messuilla samalla alalla työskentelevälle Maria Jalkaselle suklaata, ja Marian sanoin se vei sydämen mennessään.

Lasse Jalkanen opiskeli Jyväskylässä Tiimiakatemiassa vuonna 2009 ja innostui verkkokaupasta. Hän oli hyvin kiinnostunut luomutuotteista ja maailmalta tuotavista puhtaista raaka-aineista.

Foodin perustettiin vuonna 2013; silloin Maria työskenteli vielä saman alan yrityksessä CocoVissa. Maria Jalkanen siirtyi seurustelun myötä Foodiniin ja vuodesta 2014 pariskunta on kasvattanut yritystä päämäärätietoisesti. Autotallista on siirrytty pikkuhiljaa isompiin tiloihin, ja seuraavaksi yrittäjät miettivät laajennusta tai uusien tilojen hankkimista Kanavuoressa vuoden käytössä olleiden tilojen lisäksi.

– Tämä on meille työ, harrastus ja elämäntapa. Olemme niin innoissamme tästä mitä teemme. Senkin voi sanoa, että olemme olleet tekemässä tätä myös oikeaan aikaan ja onneakin on mukana. Jos puhutaan menestyksen salaisuudesta, niin se on se, että teemme tätä sydämellämme. Nykypäivänä aitous ja rehellisyys ovat isoa valuuttaa. Yleisenäkin trendinä on paluu juurille. Se näkyy monella alalla, esimerkiksi huonekalubisneksessä ja vaateteollisuudessa. Nyt arvostetaan aitoja luonnonmateriaaleja, Maria Jalkanen sanoo.

Yksi syy yrityksen menestykseen ja kasvuun on ollut hänen mukaansa sekin, että he ovat olleet alusta lähtien omilla kasvoilla yrityksen keulakuvina, ja se on melko harvinaista nykyään.

– Monet elintarvikeyritykset ovat valtavan suuria ja hieman kasvottomia. Saamme palautetta siitä, että on kiva, kun he näkevät ketä täällä on kaiken takana. Jotkut varmaan ajattelevat, että olemme tehneet hullujakin ratkaisuja. Jos liikaa pelkää epäonnistumista, ei voi onnistuakaan. Meillä on ollut alusta asti vahva usko siihen, että tuotteillemme on kysyntää ja pystymme kasvamaan. Uskomme omaan tekemiseen ja teemme asioita myös harkiten.

Foodin osallistui tänä vuonna Suomalainen menestysresepti 2021-kilpailuun. Maria Jalkanen oli kisassa Foodinin kasvot. Foodin tuli kilpailussa kolmanneksi Chia Good-välipalalla.

– Koko kilpailu oli yhteinen projektimme. Se vei tosi paljon aikaa helmikuusta kesäkuun alkuun, ja se on lyhyt aika uuden tuotteen kehittämiselle. Kilpailu oli tosi hieno kokemus. Kiva, että tuotteesta on tykätty ja se on ollut kappalemäärältään myydyin finalistituotteista. Sitä on myyty tähän mennessä yli puoli miljoonaa purkkia. Se on meille iso onnistuminen, vaikka tuomaristo epäili tuotteessa tiettyjä asioita. Nyt voidaan todeta, että tällaiselle tuotteelle on kysyntää.

Maria Jalkanen kertoo, että tuotekehitysprosessista jäi tärkeänä mieleen esimerkiksi kuluttajaymmärrys.

– Oli herättävää, kun lähetimme ensimmäiset tuotteet maisteltavaksi. Välipalassa oli 25 prosenttia marjaa, kun tavallisessa jogurtissa on usein 2,5 prosenttia. Palautteessa sanottiin, ettei marja maistu riittävästi. Jos olisimme vielä lisänneet marjoja, tuote olisi ollut marjasosetta. Niinpä lähdimme etsimään luomuaromeita ja -uutteita, joilla saatiin marjojen oma maku vahvemmin esiin. Aiomme tehdä kuluttajatestausta jatkossa yhä enemmän.

Maria Jalkanen toteaa, ettei hän välttämättä lähtisi mukaan muuhun tv-formaattiin kuin Suomen menestysreseptiin.

– Tämä kilpailu lisää arvostusta siitä, mitä elintarvikkeen saaminen markkinoille vaatii. Meille oli myös tärkeää päästä kertomaan luomusta ja kestävästä ruokatuotannosta.