Kun palvilihayrittäjältä itseltään kysytään, mistä tunnistaa aidon palvilihan, hän naurahtaa. Teemu Lehtimäen mukaan nopeasti sähköuunissa käytetty liha ei ole oikeaa palvilihaa nähnytkään.
– Palvituote pitää olla leppäpuulla tehty, ei hakkeella. Ja minimiaika saunassa on 16 tuntia. Se on ihan minimi. Meillä osa tuotteista on aidossa savusaunassa 48 tuntia. Ja sauna lämmitetään oikeilla leppähaloilla, Lehtimäki painottaa.
Nimisuojaa onkin haettu palvituotteelle jo useamman vuoden ajan. Asia on edelleen käsittelyssä. Tiituspohjan Palvarin savusaunassa kypsyy viikoittain noin 800 kiloa palvilihaa.
– Lähempänä joulua viikkotasolla pyöritään kolmessa tonnissa.
Palvarin suosituimpia tuotteita ovat palvatut kinkut, kasslerit, fileet, naudanpaisti sekä kalkkuna etenkin sesonkiaikoina, jouluna ja pääsiäisenä. Valikoimasta löytyy myös tuorelihaa ja makkaroita.
Tuotteita menee jälleenmyyntiin kauppoihin ja ravintoloihin. Myös yritykset ostavat tuotteita esimerkiksi joululahjoiksi työntekijöilleen. Etenkin ravintolamaailmassa nähdään vielä paljon potentiaalia.
– Palvatuista tuotteista on tehty koevedoksia – sellaisia mitä ei yleensä ole saatavilla. Meillä on kevyt organisaatio, joten pystymme tekemään esimerkiksi ravintolalle jonkun oman tuotteen, Lehtimäki sanoo.
– Kiinnostusta tuotteisiimme tuntuu olevan muuallakin Suomessa, ja onhan maistiaisia mennyt Ranskaa myöten. Suunnitelmissa onkin palkata myyntiedustaja, hän lisää.
Laukaan Tiituspohjassa sijaitsevan myymälän lisäksi Tiituspohjan Palvarilla on myös yrityksen nimeä kantava lounaspaikka. Tourukeskuksessa sijaitsevasta myymälästä voi arkisin perinteisen lounaspöydän antimien lisäksi valita pihviannoksen.
– Teemme lisäksi muun muassa hampurilaisia. Pihvit tehdään tuoreesta jauhelihasta, kertoo toinen yrittäjistä, Helvi Pohjanpalo.
Tourukeskuksessa on myös Palvarin oma myyntitiski, josta voi ostaa muun muassa palvilihaa matkaan. Suunnitelmissa on laajentaa lounasmyymälä-konseptia myös muihin kaupunkeihin, mahdollisesti Kuopioon ja Tampereelle. Tiloja on jo katseltu.

Lehtimäen mukaan palvaaminen on yhdenlainen käsityötaito, joka tuntuu olevan osa katoavaa kansanperinnettä. Lehtimäki toivoo, että kiinnostusta alalle kuitenkin riittäisi.
– Alan tekijät eivät tule suoraan koulusta, vaan kyllä heidät opetetaan tähän työhön kädestä pitäen. Vanhempi lapsemme on väläytellyt jatkamismahdollisuutta, mutta olemme sanoneet, että katsotaanpa nyt rauhassa.
Kari Ahonen perusti Palvari Ky:n Laukaan Leppävedellä vuonna 1984. 2000-luvun alussa omistus siirtyi Martti Mikkolalle, joka laajennuksen myötä aloitti Tiituspohjan Palvari Oy:n toiminnan. Helvi Pohjanpalo ja Teemu Lehtimäki ostivat yrityksen vuonna 2013. Tiituspohjan Palvarilla työskentelee tällä hetkellä kuusi työntekijää.