Tosifani Petteri Peuranen on nähnyt paikan päällä 1 022 JYPin SM-liigan kotiottelua

Petteri Peuranen tilastovihkoineen on jo legenda JYPin peleissä. Harri Pirinen

Harri Pirinen

Ei ole mitään syytä olla olematta.

Niinpä. Olipas hölmöä kysyä Petteri Peuraselta, aikooko tämä olla illalla paikalla JYPin liigaottelussa.

Viime torstain JYP–Jukurit-ottelussa Peuranen, 50, istui jälleen Hippoksen jäähallin B4-katsomon ylärivin paikalla 133 sylissään A4-kokoinen vihko ja paksu paperipumaska. Istui, kuten aina JYPin pelatessa.

– Kesän 2008 halliremontista alkaen olen ollut samalla paikalla. Mestaruuskaudella 2008–09 oli muuten vielä vanhat ja epäkäytännölliset penkit, jotka eivät kääntyneet, Peuranen kertoo.

Viime viikolla täyttyi 16 vuoden putki, jonka aikana Peuranen on nähnyt kaikki mahdolliset JYPin kotiottelut. Viime kaudella jäi koronasulun takia väliin 20 ottelua.

– Tiistaina 4. lokakuuta 2005 putki alkoi HIFK-pelistä, jonka JYP voitti 2–1. Myös ensimmäinen näkemäni liigapeli ja pudotuspeli olivat HIFK:ta vastaan, Peuranen kertoo.

– Ja sunnuntaina 10. lokakuuta tuli 39 vuotta ensimmäisestä näkemästäni JYPin divaripelistä. Silloin vastassa oli Forssan Palloseura, ja JyPHT voitti 5–3, hän jatkaa.

Kuten jo kävi ilmi, Peurasella on ilmiömäinen numeromuisti. Se auttaa harrastuksessa, jääkiekkotilastojen pitämisessä.

– Ja tilastojen pitäminen kehittää muistia, hän sanoo.

Jo FoPS-ottelussa syksyllä 1982 hän kirjoitti tilastoja otteluohjelmaan.

– Mutta se ohjelma on kadonnut. Se harmittaa, kun sitä ei saa enää mistään. Muut otteluohjelmat ovat kotona kansiossa.

Peurasella on muistiinpanot kaikista näkemistään JYPin liigaotteluista vuodesta 1985 alkaen.

Marraskuusta 1997 lähtien hän kertoo täyttäneensä reilut 30 A4-kokoista 160-sivuista vihkoa pelkästään JYPin peleistä. Nyt hän on nähnyt paikan päällä 1 022 JYPin kotiottelua ja 118 vierasottelua. Hän laskee tilastoissaan yhteen runkosarjan ja pudotuspelien ottelut.

– Jotenkin vaan sain heti sellaisen tartunnan, parantumattoman taudin, hän naurahtaa.

– En muista itsekään, miksi aloin pitää tilastoja ja mitä kaikkea olen tallentanut. Mutta onneksi aloitin: silloin tällöin on mukava tutkia vihkoja ja muistella, mitä kaikkea on tullut katsottua.

Perustilastojen lisäksi Peuranen kirjaa muun muassa erien alkamisajat ja kestot minuutilleen, teknisten aikalisien ajat sekä palkitut pelaajat. Häneltä löytyy valtavasti faktaa, jota kukaan muu ei ole arkistoinut.

Peuranen on selvästi mielissään, että vuosien saatossa JYPin organisaatiosta on kyselty hänen arkistojen aarteidensa perään.

– Varsinkin 1990-luvulla, kun Korhosen Lissu oli toimistopäällikkönä, kyseltiin aika paljon. Toimitusjohtaja Kari Tyni pyysi noin vuonna 2007 JYPin täydelliset pelaajatilastot, ja toimitin ne hänelle. Sen jälkeen pelaajatilastojen pitäminen on jäänyt vähän retuperälle, Peuranen harmittelee.

– Kun JYPille tuli 26. helmikuuta 2019 Lukko-pelissä täyteen tuhat liigan kotiottelua, sain valmiiksi excelin, jossa on kaikkien kotipelien tilastot. En ole nähnyt vastaavaa listaa missään. Viime marraskuussa tein saman vierasotteluista, hän kertoo.

Peuranen on opiskellut yliopistossa venäjää ja slovakkia ja käynyt kummassakin maassa useasti – ja tietysti jääkiekkoa katsomassa. Vuonna 1998 hän jonotti yön yli 14 tunnin ajan lippua Slovan Bratislavan ja Kosicen väliseen ratkaisevaan viidenteen finaaliin.

– Kosicelta hylättiin ensimmäisessä jatkoerässä maali, ja toisessa jatkoerässä Slovan voitti ensimmäisen mestaruutensa 19 vuoteen. Yleisöä oli virallisesti 7 740, todellisuudessa noin 9000, hän pudottelee lonkalta.

Tshekin kielen hän kertoo tarttuneen ”sivutuotteena”. Hän on tehnyt kielten parissa käännöstöitä freelancerina sekä kuvannut paljon esimerkiksi Näköala Tsekkiin -lehteen.

Vanhempiensa kanssa Taulumäentiellä asuva Peuranen eläytyy JYPin otteluihin voimakkaasti ja kertoo tulosten vaikuttavan mielialaan. Mutta miltä tämän kauden JYP vaikuttaa tosifanin silmin?

– Ero viime kauteen on kuin yö ja päivä. Nyt on taas uuden nousun merkkejä, menossa on hallittu nuorennusleikkaus. Uusi polvi alkaa nousta, ja näiden joukossa kypsyy helmiä kuten Joakim Kemell, Samuel Helenius, ja Brad Lambert. He saavat joka pelissä lisää kokemusta.

– CHL-voiton jälkeen saldo on ollut aika masentava. Mutta nyt odotukset ovat ihan erilaiset, jos numeroita katsotaan, hän sanoo.

Ja niitähän katsotaan!

Petteri Peurasen viisi knoppia

Torstaina 26. 11. 2015 JYP–Lukko-ottelussa merkittiin tilastoihin vain kolme tapahtumaa. Ottelu päättyi 1–0, ja ottelussa vihellettiin kaksi jäähyä. ”Viimeinen tilastomerkintä tuli 32 minuutin kohdalla.”

Työsulkukaudella 1994–95 Michael Nylander teki torstaina 17. marraskuuta voittomaalin Tapparaa vastaan. Kyseessä oli 1 000. JYPin kotiotteluissa tekemä maali. Samassa ottelussa tuli täyteen miljoona katsojaa JYPin liigan kotipeleissä.

Liigahistorian ensimmäinen JYP–KalPa-ottelu pelattiin 26. 10. 1986. ”Yleisöä oli 5 298, kun halliin mahtui 5 300. JYP voitti 6–3. Oli niin hirveä meteli, että tuolla päädyssä ei ainakaan kuullut mitään.”

14. 9. 1997 JYP–HIFK-ottelun toinen erä kesti peräti 54 minuuttia. ”Nopein tilastoimani erä on kestänyt 25 minuuttia.”

Kerran Lukko–JYP-pelissä jäi kolmannen erän toinen tekninen aikalisä (eli mainostauko) pitämättä, kun viimeiset 9,5 minuuttia pelattiin ilman katkoa. ”Yleensä mainoskatko tulee 7–9 minuutin kohdalla, mutta tämän kauden avauspelin 3. erän ensimmäinen mainoskatko oli vasta ajassa 12.59.”

Kommentoi