Jyväskylän kouluissa vietetään ensi viikolla syyslomaa. Kaupungin verkkosivuilta löytyvä Lomalokki kokoaa perinteiseen tapaan syyslomatekemistä lapsille ja nuorille.
Lomalokkiin on koottu Jyväskylän kaupungin omien toimintojen lisäksi aktiviteetteja myös esimerkiksi Jyväskylän alueen nuorisotoimijoiden verkostolta.
– Etenkin alakouluikäisille on tarjolla eri aihepiireihin keskittyviä leirejä. Nuorten toiminnassa korostuvat yksittäiset, ohjatut toimintahetket sekä avoimet nuorisotilat, mutta pari päiväleiriä voi sieltäkin bongata, kertoo Lomalokista vastaava nuorisonohjaaja Rita Suhonen.
Tarjolla on niin liikunta- kuin kulttuuripainotteista tekemistä, kuten Sirkus & Parkour -syysleiri 7–12-vuotiaille, väriaistipajat Suomen käsityön museossa 5–7-vuotiaille sekä aikuisille, syysloman akro- ja temppuiluleiri 6–15-vuotiaille, päiväleiri 7–11-vuotiaille ja kädentaitoleiri syyslomalla 12–16-vuotiaille.
– Lomalokkia päivitetään lomaviikkoon saakka. Sivua kannattaa siis vilkaista mahdollisten lisäysten varalta tasaisin väliajoin, Suhonen vinkkaa.
Lomalokin toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut.
Sivuilta löytyy tekemistä myös lomaviikon ulkopuolella sekä tietoa harrastamisen tukimuodoista.
Lomalokkiin pääset suoraan tästä.