Elokuvat: Pitkä odotus päättyy ja uusi alkaa

Dyyni on visuaalisesti komea, ison kankaan avaruusooppera. Elokuva

J. Silvennoinen

Dyyni

Ohjaus Denis Villeneuve. K12. 156 min.

***1/2

Denis Villeneuven Dyyniä ehdittiin odottaa kuin sadetta aavikolla. Toisaalta siksi, että sen ensi-ilta siirtyi koronan vuoksi, toisaalta siksi, että se pohjautuu Frank Herbertin tieteiskirjallisuuden klassikkoon (1965) – tai tarkemmin sanottuna kahteen kolmannekseen siitä.

Alejandro Jodorowsky yritti pystyttää jo 1970-luvulla oman dyyninsä, joka kaatui omaan mahtipontiseen mahdottomuuteensa. Lopputuloksena oli yksi pimeimmistä ja kiehtovimmista elokuvista, jota ei koskaan tehty, ja Frank Pavichin hieno dokumentti (2013) sen tekemättömyydestä.

David Lynchin versio on paljon parempi kuin julma aikalaisvastaanottonsa, mutta silti omaperäinen töyhtötukka tuntui olevan väärässä paikassa suurtuotannon kompromissien ja paineiden keskellä. Vuoden 1984 Dyynin suurin elokuvahistoriallinen ansio onkin siinä, ettei Lynch lähtenyt ohjaaman Jedin vastaiskua ja on sittemmin pitänyt ohjakset omissa käsissään.

Dyynin lähtökohtana on Atreidesin aatelissuvun saapuminen Arrakis-nimiselle hiekkaplaneetalle tehtävänään pumpata maan uumenista ”rohtoa”. Se on kallisarvoinen psykoaktiivinen aine, jota ilman intergalaktinen matkailu ei onnistuisi. Villeneuve ei ainakaan piilottele tämän kaiken yhtymäkohtia arabikulttuureihin, öljyyn, kolonialismiin ja ekokatastrofiin.

Herbertin luoma monimutkainen universumi koostuu heimoista, killoista, liitoista, salaseuroista ja suvuista, joilla on omat kulttuurinsa ja uskomuksensa. Se on yhdistelmä keskiaikaista yhteiskuntajärjestystä, poliittista juonittelua, korkeaa teknologiaa ja mytologioita. Tätä monimutkaista kudosta avataan katsojalle samalla, kun Atreides-suvun perijä Paul ( Timothée Chalamet) tutustuu uuden kotiplaneettansa ekosysteemiin ja historiaan sekä omiin voimiinsa.

Villeneuven Blade Runner 2049:lle yhteistä on eräänlainen hitaus, viipyilevä rytmi, jolla tarinaa ja kohtauksia kuljetetaan. Se ei ole pelkkää miljöön estetiikasta nautiskelua vaan keskeinen osa tunnelmaa. Vaikka toiminta kiihtyy loppua kohden, valtavat mittasuhteet paljastuvat ja äänet takovat kuin rock-konsertissa, säilyy hitauden tuntu aikaa ja paikkaa rikkovissa jaksoissa, jotka liikkuvat unen, profetian ja ennustusten välimaastossa.

Toisaalta Dyyniin on vaikea suhtautua jyrkästi, koska se vaikuttaa lopulta vain puolikkaalta elokuvalta, lupaavalta alulta. On kuin se vain vilauttaisi säärtään mutta ei paljastaisi kaikkia sulojaan. Mahdollinen jatko-osa määrittää, kuinka onnistunut tulkinta se lopulta on.

Katsotuimmat

007 No Time to Die

Dyyni

Ryhmä Hau - Elokuva

Shang-Chi and the Legend of The Ten Rings

Luokkakokous 3

Viikonloppu, Finnkino, Jyväskylä

Kommentoi