Jyväskylän MM-ralli näkyi ja kuului Keski-Suomessa viikonloppuna. Välivuoden ja koronan jälkeen rallia ajettiin poikkeuksellisesti vasta lokakuun puolella. Palaute syysrallista on kuitenkin ollut vain positiivista.
– Ralli meni hyvin. Ajankohta, miten ihmiset löytävät rallin ja mikä on keli, mietityttivät etukäteen, mutta huolet osoittautuivat turhiksi. Yleisin positiivinen palaute, jonka olen kuullut, on, että tapahtuma ylipäätään järjestettiin. Oli hienoa, että tapahtumat alkoivat Jyväskylän lippulaivoilla: Valon kaupungilla ja rallilla. Oli tärkeää, että ne pystyttiin pitämään, kertoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.
Ralli ovat Jyväskylälle monestakin näkökulmasta tärkeä.
– Jyväskylän MM-ralli on Pohjoismaiden toisiksi suurin vuosittain järjestettävä yleisötapahtuma. Jyväskylään tulee toistasataatuhatta ihmistä: ihmiset jättävät rahaa, yritykset hyötyvät, Koivisto sanoo.
– Toimittajiakin oli yli 500, joista kaksi kolmasosaa kansainvälisiä. Tv-lähetyksiä meni lähes 150 maahan. Ralli laittaa Jyväskylän kartalle ihan eri tavalla kuin mikään muu tapahtuma. Se, että ihmiset tietävät tällaisesta kaupungista maailmassa voi välillä vaikuttaa tosi yllättäviinkin asioihin, Koivisto kiteyttää.
Suomen MM-ralli nähdään Jyväskylässä ainakin kahtena seuraavana vuotena. Ajankohta palaa kesään.
– Sopimukseen on kirjattu, että ralli ajetaan heinä-elokuun vaihteessa. Rallin oikea ajankohta on kuitenkin kesä: On lämpimämpää, valoisampaa ja ihmisillä on lomaa. Rallista saa paremman kokonaisuuden kesäaikaan.
Ensi vuoden tapahtumasuunnittelu on jo aloitettu.
– Kävimme jo tiettyjä asioita läpi ensi kesästä. Se on selvää, että tapahtuman täytyy myös uusiutua koko ajan. Uskon, että jotain uusia juttuja on tulossa ensi kesällekin.
Suomen MM-rallin järjestäjä, AKK Sports Oy, on myös tyytyväinen syysralliin.
– Syksyn ralli oli menestys. Kuljettajat pitivät kovasti erikoiskokeista ja pimeällä ajettavia erikoiskokeita hyvällä tavalla haastavina. He pitivät syksyn väreistä ja maisemista. He myös ylistivät Valon kaupunkia, joka tuli erityisen hyvin esille lauantaina Harjun erikoiskokeella, kertoo Secto Rally Finlandin tiedottaja Linda Hirvonen.
– Myös Jyväskylän ensimmäinen ralli ajettiin 70 vuotta sitten syksyllä, joten juhlarallin ajaminenkin syksyllä tuntui hyvältä.
Hän arvioi, että rallivieraita oli hieman vähemmän kuin perinteisempään kesäaikaan.
– Koronarajoitusten vuoksi esimerkiksi sponsoreita ei ollut mahdollisuutta kutsua huoltoparkkiin. Katsojien osalta kävijämäärä oli melko samanlainen kuin vuonna 2019. Ei ehkä aivan yhtä paljon kuin kesällä loma-aikaan, mutta esimerkiksi virolaisia, norjalaisia ja ruotsalaisia rallivieraita oli paljon.
Timo Koivisto arvioi, että ralli ei tavoittanut yhtä hyvin perheitä kuin aiempina vuosina.
– Poikkeuksena normaalivuoteen Paviljongin kilpailukeskus ei ollut avoin yleisölle, joten keskustassa ei ollut ihan samaan tapaan karnevaalimeininkiä kuin aiemmin. Se saattoi vaikuttaa siihen, että esimerkiksi lapsiperheitä ei tavoitettu aivan edellisvuosien tapaan, Koivisto sanoo.
Ralli työllisti myös Sisä-Suomen poliisilaitosta viikonloppuna, mutta varsin maltillisesti.
– Ralli meni mallikkaasti, ei pahaa sanaa sanottavana. Keskusta ja ravintolamaailmaan liittyvät ilmiöt työllistivät koronarajoitusten vapauduttua, mutta tämän liittäminen ralliin on kyseenalaista, joten pitäisin niitä eri ilmiöinä, komisario Marko Luosa kertoo.
Poliisilla oli maakunnassa perjantaiaamun ja sunnuntaiaamun välillä 496 tehtävää, jotka liittyivät muun muassa päihtyneisiin, häiriökäyttäytymiseen ja epäiltyihin rattijuopumuksiin. Viikonlopun aikana lähes 30 joutui putkaan.
– Kiinniottojen määrä oli normaalin viikonlopun vaihteluvälissä.
Sakkoja kirjoitettiin sunnuntai-iltapäivään mennessä lähes 50 kappaletta. 14 autoilijaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.