Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miljoonasateen Heikki Salo antaa sanoitusoppia

Heikki Salo esiintyy Jyväskylä Rock Academyn musiikkiklinikassa keskiviikkona 6.10. kello 18–20. Maksuton ja kaikenikäisille avoin tilaisuus järjestetään Jyväskylän Veturitalleilla.

Klinikassa perehdytään sanoitusten syvimpään olemukseen. Salo kertoo esimerkiksi Miljoonasateen tekstien taustoista.

Heikki Salo on suomalainen muusikko ja lauluntekijä, joka on tullut tunnetuksi Miljoonasade-yhtyeen keulakuvana. Salo on tehnyt myös tekstejä useille eri artisteille sekä kirjoittanut myös näytelmiä, tv-sketsejä, televisio- ja radio-ohjelmia, lehtipakinoita ja kirjoja.

Jotta tapahtuma voidaan järjestää turvallisesti vallitsevan tilanteen vuoksi, järjestäjät pyytävät paikalle saapuvaa yleisöä huolehtimaan käsihygieniasta sekä käyttämään maskia tai visiiriä mahdollisuuksien mukaan. .

Maksuttoman klinikan aikana avoinna on myös Kahvila Kisko. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut sekä kulttuuri- ja osaamispalvelut.