– Kun lyöt kopan päähän, sinä tiedät. Suotta sitä pähkäilet, kyllä sinä sen tunnet miten se lähtee menemään, Pertti Siekkinen totesi Juha Kankkuselle. He istuivat mättäällä Laajavuoressa ennen erikoiskoetta 90-luvun alussa. Kankkunen pohti, lähtisiköhän hän kisaan täysillä vai tarkkailisikohan tilannetta. Kankkunen voitti tuolloin ensimmäistä kertaa kotikilpailunsa, Jyväskylän MM-rallin.
– Kun mennään autoon ja lyödään kypärä päähän, sieltä se maailma löytyy. Silloin ulkopuolinen ei voi olla paikalla, Siekkinen kuvailee. Hän on nähnyt monen maailmanmestarin silmissä syttyvän kipinän, kun edessä on vain tyhjä tie.
Pertti ”Pepe” Siekkinen on autourheilupiireissä hyvin tunnettu niksauttaja ja tiimifysio. Siekkinen itse kertoo aina luottaneensa käsiinsä. Niillä hän on tuntenut, jos jokin kropassa ei ole kunnossa. Hän hieroo ja avaa nikamalukkoja kuten kiropraktikko, mutta on myös toiminut ravinto-, kunto- ja lihashuoltospesialistina.
Siekkinen olisi itsekin istunut mieluusti ratin takana, mutta kuskia hänestä ei tullut.
– Tilasin itselleni Ford Escort RS:n vuonna 1975. Autoja tuli Jyväskylään kolme: Yksi Kankkuselle, toinen Jarmo Hietalalle ja kolmas minulle. Auto meni lopulta kilpailukäyttöön, mutta minusta ei ollut kuskiksi. Olin keskinkertainen ajaja.
– Autourheilu oli haaveeni, jonka parissa sain sitten kuitenkin viettää neljä vuosikymmentä, hän kertoo.
Mennään ajassa taaksepäin. Pertti Siekkinen on Jyväskylän Holstin poikia. Kodin alakerrassa sijainneella kuntosalilla nousi rautaa. Jo nuorena Siekkisen kanssa treenasivat monet tuttavat, joista tuli maailman huippuja omissa lajeissaan. Siekkinen itsekin oli aikanaan penkkipunnerruksen Suomen ennätysmies. Sulkavan Suursoudunkin hän ehti soutaa 20 kertaa ennen myöhemmin tapahtunutta onnettomuutta.
– Urheilin monissa lajeissa ja opin omien virheideni kautta paljon. Ja että tärkein asia on ravinto. Kun menin rallimaailmaan, toin kuskeille muita vaihtoehtoja kuin Poutun makkaraa. Teimme juomia, joissa on potkua ja joilla energiataso pysyi hyvänä. Myös rallikuskin kropan piti olla balanssissa.
Siekkinen tuli tunnetuksi 1980–90-luvuilla kuntosaliyrittäjänä. Yliopistonkadun YST-klubilla kävi nimekkäitä treenaajia, ja tietenkin myös urheilijoita, kuten Matti Nykänen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Harri Rovanperä. Samoihin aikoihin Siekkinen kävi hierojakoulutuksen ja sai oppia kiropraktiikkaan. Myös Siekkisen taitavat kädet alkoivat saada mainetta.
Ensimmäisen kerran Siekkinen työskenteli MM-tason tiimifysiona Toyota Team Europella 1980-luvun loppupuolella.
– Kankkunen oli telonut itseään ja tilasi minut Saksaan. Sitten saksalaiset palkkasivat minut Monte Carloon, johon lähdimme yksityiskoneella. Siellä olivat kuskeina myös Björn Waldegård ja Carlos Sainz, joita laitoin myös 80-luvun lopulla. Sieltä kaikki alkoi.
Vuonna 1989 Siekkinen aloitti työt Mitsubishilla, jossa hän olikin uransa pisimmän ajan. Ensimmäiset muistot Mitsubishilla kiteytyvät Jyväskylän MM-ralliin ja Mikael Erikssonin voittoon. Ari Vatanen ajoi silloin toisena kuskina.
– Ari ja monta muuta kuskia ajoivat lepikkoon, joten Mikael voitti vähän yllättäen.
Välillä tilanteet olivat nopeita ja avuntarve kriittistä. Niksautuksia tehtiin tien varressa.
– Sellaistakin tapahtui, että kartturit eivät meinanneet saada happea esimerkiksi suuren hypyn jälkeen, koska ranka oli mennyt lukkoon. Minulle soitettiin, että kartturi ei saa henkeä. Sitten piti katsoa lähin paikka, johon pojat pysähtyivät kuselle, ja minä levitin maton pusikkoon ja rusautin pojat kuntoon. Reitiltä ei saanut poiketa. Ne, jotka pääsivät huoltoon saakka, laitettiin kuntoon siellä. Ilman rangan oikaisua moni ei olisi pystynyt jatkamaan kisaa.
– Joskus meni kylkiluita ja niitä teipattiin, ja kisaa jatkettiin taas. Ne olivat kovia poikia, kilpailuvietti oli kova.
Välillä Siekkinen kertoo korjailleensa mekaanikkoja ja jeesailleensa myös muita suomalaisia, jotka ajoivat eri tiimeissä.
– Rallitouhu oli reilua. Siinä oli yhteishenkeä.
Rallikuskeilta vaaditaan kovaa kuntoa ja mieltä. Pertti Siekkinen on oikea mies vahvistamaan, että kärkikahinoissa ei pärjää tavan pulliainen.
– Kaikki jotka ajavat kärjessä, ovat kovakuntoisia jätkiä. Kun otetaan kiinni viimeisiä sekunteja ja sekuntien kymmenyksiä, pitää olla erinomaisessa kunnossa. Koko kroppa ja hoksottimet. Laji vaatii salamannopeita reaktioita.
Rallikuskeilla kovimmilla ovat selkä, kädet ja niska. Harvemmin korjattavaa on jaloissa. Vaikka ralliautojen jousitukset ja turvalaitteet ovat parantuneet, laji on kovaa kropalle.
– Kauheita hyppyjä! Varsinkaan kartturit eivät pysty ennakoimaan, jos hyppy menee vaikka pitkäksi, koska katse on kartassa. Rangan nikamat menevät lukkoon ja lihakset vetävät kramppiin. Ja jos nykyaikaisista autoista menee ohjaustehostin, eihän siinä meinaa pystyä kääntämään rattia. Ajaminen on silloin yhtä pirua, hän kuvailee.
Siekkinen muistelee lämmöllä työvuosia monien eri kuskien ja tiimien parissa. Etenkin Tommi Mäkisen maailmanmestaruusvuodet 1996–99 ovat jääneet mieleen kulta-aikoina.
– Tommi on kuumaverinen kaveri. Hänellä on kaksi puolta, on ja off. Eivät edes sähköautot kiihdy niin nopeasti kuin se herra, Siekkinen vitsailee kaveristaan.
Hän kertoo, että moninkertaisen maailmanmestarin itsekuri oli kova. Aamulenkkiä ei jätetty väliin.
– Tommille kaikki kunnia, että ei moni kuski heti herättyään lähtenyt lenkille. Sen jälkeen venyteltiin ja heräteltiin kehoa. Sitten vasta syömään. Kun keho oli herätetty, hän pystyi lähtemään täydelle laukalle vaikka heti.
Tommi Mäkinen ja Juha Kankkunen olivat Siekkisen mukaan perusvahvoja maanviljelijöitä, eikä voimaharjoittelua tarvittu juurikaan. Heidän kanssaan laitettiin kuntoon ravintopuolta.
Vuosien varrella Siekkinen on hoitanut kuntoon myös sellaisia rallinimiä kuin Kenneth Eriksson, Armin Schwarz, Gilles Panizzi, François Delecour, veljekset Colin ja Alistair McRae ja Massimo ”Miki” Biasion.
Välillä Siekkinen työskenteli myös rata-autopuolella. Vuonna 1997 uutisoitiin, että McLarenin formulakuljettaja Mika Häkkinen oli palkannut, jo silloin muuramelaistuneen, Pertti Siekkisen henkilökohtaiseksi valmentajakseen. Todellisuudessa Siekkinen palkattiin kuntouttamaan Häkkistä jo vuoden 1995 F1-kisan vakavan ulosajon jälkeen.
– Laitoin Mikaa kuntoon, kun hän oli onnettomuuden jälkeen huonoimmillaan. Omasta mielestäni tein ihan hyvää työtä – hän voitti sen jälkeen kaksi maailmanmestaruutta, Siekkinen naurahtaa.
Siekkinen asui Häkkisen kanssa Monte Carlossa.
– Se oli aika hienoa aikaa. Ensimmäisen leirin olimme kolme viikkoa Balilla. Siellä oli lämmin juosta. Sieltä Australiaan, Etelä-Amerikkaan ja Brasiliaan. Hotellit olivat hulppeita. Samoihin paikkoihin tulivat Schumaherit, treenaaman myös, joten tutustuin myös heihin.
Siekkinen muistelee Häkkisen treenanneen armottomasti. Mika oli ”hurja mies”.
– Hän oli armoton itselleen. Hän teki kaikkensa. Pahinta oli, että jouduin tekemään kaikki edellä ja hän teki kaiken perässä. Juoksimme 10–20 kilometrin lenkkejä, joten jouduin olemaan itsekin aika hyvässä kunnossa. Ei saanut juoda edes yhtä kaljapulloa, Siekkinen naurahtaa.
Formulavuosien jälkeen Siekkistä kosiskeltiin takaisin Mitsubishille, ja sehän hänelle passasi.
Vuonna 2000 Siekkinen joutui vakavaan onnettomuuteen, josta hän ihmeen kaupalla selvisi. Hän oli aamulenkillä yhdessä tallin ykköskuljettaja Tommi Mäkisen kanssa, kun hän joutui moottoripyöräpoliisin yliajamaksi suojatiellä San Remon rallissa. Siekkinen lensi törmäyksen voimasta 15 metriä. Hänen molemmat lonkkansa sekä useita muita luita murtuivat, olkapäät repesivät. Moottoripyöräilijä suistui päin lyhtypylvästä ja menehtyi välittömästi. Onnettomuus järkytti koko ralliyhteisöä.
– Aki Hintsa sanoi, että hän toivoo, että näkisi minun vielä joskus kävelevän. Olin ihan säpäleinä, mutta jo kolmen kuukauden päästä olin Monte Carlossa hommissa. Kyllä olin huonossa kunnossa, mutta Mitsubishi tykkäsi minusta. Siellä oli Lasse Lampi, jota arvostan ehkä eniten rallipuolella, ja muita, jotka halusivat minut takaisin.
Siekkinen ja Mäkinen jatkoivat yhteistyötä. Miesten tiet erosivat, kun Mäkinen siirtyi Subarulle vuonna 2002.
– Kun Tommi lähti Subarulle, Mitsubishi tarjosi minulle niin paljon paremman sopimuksen, että jäin sinne loppuun saakka.
Siekkinen työskenteli Mitsubishille vielä Harri Rovanperän ajaessa siellä. Ennen kauden 2006 alkua Mitsubishi ilmoitti vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta.
Tämän jälkeen Siekkinen auttoi pääasiassa yksityistiimien kuskeja. Ansioluettelosta löytyy myös useita muiden urheilulajien maailmanmestareita muun muassa hiihdon, suunnistuksen ja kumparelaskun parista.
Siekkisen työura on ollut vauhdikas ja vaiheikas. Elämää on nähty ja koettu ympäri maailmaa. Vuosikymmenien työ maailmanmestarien parissa on näyttänyt, että mestareissa on a yksi yhteinen nimittäjä.
– He ovat persoonia. He eivät ole rivimiehiä vaan vähän erikoisia. Heistä löytyy se jokin käsittämättömyys. He voivat vaikuttaa lehtihaastattelussa tavallisilta, mutta he ovat kaukana siitä, Siekkinen sanoo.
– Esimerkiksi Kytölehdon Jarmo, ei sen rauhallisempaa miestä ollut. Hänestä olisi viimeksi ajatellut, että hän on rallikuski. Mutta kun hän löi kopan päähän, kyllä muuten tapahtui! Kun lähdetään kisaan, ihminen muuttuu täysin.
Ihan rivimies ei Pertti itsekään ole, hän on ollut mestari omassa lajissaan: rallikuskien niksauttajana.
