Jyväskylän yliopiston näyttelykeskus Soihdun Kipinä-galleriassa on Elämän liikenneympyrässä -näyttely, joka esittelee yliopiston tuoreita taidehankintoja. Suunnittelija Anne Saarikoski kertoo, että yliopistolla on vuosittain määräraha, jolla ostetaan taidetta.
Hankintoja ohjaa rehtorin asettama Jyväskylän yliopiston kulttuuritoiminnan taustaryhmä, ja kokoelmiin ostetaan pääasiassa jyväskyläläisten ja keskisuomalaisten taiteilijoiden töitä. Kaikkiaan yliopiston taidekokoelmaan kuuluu noin 1 400 teosta, ja mukana on muun muassa maalaustaidetta, grafiikkaa ja veistoksia sekä ulkotiloihin sijoitettuja teoksia.
Taideteoksista noin puolet on yliopiston omia hankintoja ja toinen puoli valtion taideteostoimikunnan sijoituksia Jyväskylän yliopistoon.
– Kokoelmaan hankitut teokset pyritään sijoittamaan kampukselle. Osalle teoksista löytyy heti selvä paikka, mutta jotkut työt päätyvät aluksi kokoelmatiloihin. Teoksia ei haluta ripustaa hätiköiden minne tahansa, vaan sijainti mietitään huolella. Muun muassa rakennuksen arkkitehtuuri ja siellä opiskeltava ala voivat vaikuttaa siihen, millaista taidetta johonkin tilaan valitaan, Saarikoski kuvailee.
Saarikoski muistuttaa, että taide ei ole vain henkilöstön yksinoikeus, vaan teoksilla halutaan ilahduttaa kaikkia kampuksen käyttäjiä. Taide on tärkeä osa työ- ja opiskeluviihtyvyyttä ja vetovoimaista kampusta. Sen vuoksi teoksia sijoitetaan esimerkiksi opiskelijaravintoloihin, aulatiloihin ja käytäviin yhteiseksi iloksi.
Kuvataiteilija Riitta Uusitalon Vaajakosken liikenneympyrä -teos päädyttiin ripustamaan peruskorjatun, elokuussa avautuneen yliopiston kirjasto Lähteen pohjakerroksen seinälle.
– Osalla näyttelyn teoksista ei ole vielä varmaa sijoituspaikkaa kampuksella, joten näyttelykävijät saavat ehdottaa mielestään sopivia paikkoja. Ja muutenkin saa aina esittää toiveita, jos kokee että jokin yliopiston tila kaipaisi taidetta, Saarikoski vinkkaa.
Elämän liikenneympyrässä. Näyttelykeskus Soihtu, Kipinä-galleria. 30.6.—30.10.