Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suvi Nurmi luo taidetta metallipala kerrallaan

Kun Suvi Nurmi näki lattialla ja roskalaatikossa mielenkiintoisen muotoisia metallinpalasia, hän sai idean. Hän voisi tehdä niistä vaikkapa kukkia, ja ylipäänsä saada kovalta näyttävän metallin näyttämään pehmeältä.

Jyväskyläläinen Nurmi työskentelee perheen metallialan yrityksessä Muuramessa. Säymet Oy on erikoistunut valmistamaan paloautojen kalustokehiä. Suvi Nurmi on oppinut tekemään yrityksessä metallipajan töitä, ja hänelle rälläkkä sekä hitsauslaite ovat tuttuja työkaluja.

Nurmi teki ensimmäisen taidetyönsä, teräskukan vuonna 1999, ja vuonna 2017 hänellä oli ensimmäinen oma näyttely Korpilahden Höyry-galleriassa. Viimeksi kesällä hänen töitään oli kahden kuukauden ajan esillä Kustavissa.

– Minulla oli jo alussa ajatus, että haluan pitää joskus näyttelyn, jossa on kukkia ja ötököitä teräksestä. Sanoin sen myös ääneen, vaikka aikaa omaan näyttelyyn kuluikin vuosia.

Suvi Nurmi tunnetaan esimerkiksi merenneidoista, joista yksi, Huolenkantaja, on ollut jo pidempään Jyväskylässä Hotelli Albassa. Valon kaupunki -tapahtumaan merenneito on saanut seurakseen kaksi muuta neitoa ja Säynätsalon Juurikkasaaressa on tapahtuman ajan teos Meriperhosen päiväkirja.

Suvi Nurmi näkee merenneidoissa jotain mystistä ja symbolista.

– Merenneitohan elää sellaisessa maailmassa, johon emme voi nähdä. Se kuvastaa ihmisten sielunmaisemaa, sillä samalla tavalla emme näe ihmisenkään ihon alle ja ajatuksiin. Näemme vain pinnan. Alla voi olla mitä vaan ja paino on sanalla mitä vaan.

– Tuntuu surulliselta, että hyvin helposti jostain tosi pienestä ulkoisesta asiasta tai inhimillisestä erehdyksestä lyödään ihmiseen leima, jolla hänet arvotetaan tietynlaiseksi. Nykyään vielä kovaäänisesti ja rumasti sanotaan somessa asioita toisesta ihmisestä. Pitäisi miettiä sitä vähän enemmän, millä tavalla toinen ihminen kohdataan niin elävässä elämässä kuin sosiaalisessa mediassakin.

Metallin työstäminen on erittäin hidas työtapa. Jokainen muotoon saatu pala hitsataan yksitellen kiinni teokseen.

– Olen luonteeltani hieman kärsimätön ja asioiden pitäisi tapahtua nopeasti. Näiden töiden tekeminen on opettanut minulle paljon kärsivällisyyttä. Alan tehdä merenneitoa pyrstöevästä, sillä ladonta tulee sillä tavalla, ettei hitsausjälki näy. Ison merenneidon pyrstössä on toistatuhatta suomua. Jokaisen palan kohdalla vien muotoa eteenpäin.

Nurmi näkee hitaan työtavan myös tietynlaisena terapiana. Hän voi käsitellä töissään mielessä olevia asioita, joita ei ole ehkä osannut muuten sanoittaa.

Kun Suvi Nurmi aloitti ensimmäistä työtään, hän ei tiennyt osaako hän tehdä sellaista. Hän halusi kuitenkin yrittää, sillä hänellä oli selkeä mielikuva lopputuloksesta.

– Haluan kannustaa ihmisiä siihen ajatukseen, että jokainen on jossain asiassa hyvä. Joku on esimerkiksi hyvä tekemään ruokaa, toinen toisten kuuntelemisessa ja kolmas villasukkien kutojana.

– Välillä tuntuu, että ihmiset keskittyvät siihen liian paljon mitä heillä ei ole tai mitä he eivät osaa. Ajatus pitäisi kääntää siihen, että tässähän minä olen hyvä, ja saada siitä hyvää mieltä, hän sanoo.

Vaikka Suvin kädet ovat välillä kipeänä metallin työstämisestä, hän jatkaa töidensä tekemistä.

– Välillä joudun miettimään pitkäänkin, miten saan jonkun muodon tehtyä metallista, mutta aika usein lopulta keksin keinot miten onnistun, Nurmi kertoo nauraen.