Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Flunssakausi on alkanut; kaksi kertaa koronarokotteen saaneen ei tarvitse mennä testiin

Koronaepidemian aikana ihmisiä ohjattiin hakeutumaan koronatestiin pienistäkin flunssan oireista, mutta nyt se ei enää ole Jyväskylän kaupungin ohjeistuksen mukaan tarpeen.

Koska flunssa on virustauti, siihen ei parantumista oleellisesti nopeuttavaa hoitoa ole olemassa. Tavanomaisia flunssan oireita voi hoitaa apteekin itsehoitotuotteilla, höyryhengityksellä, nesteytyksellä ja kotosalla lepäillen.

– Töihin, kouluun ja päivähoitoon voi palata vasta, kun oireet ovat jo selkeästi helpottumassa, oireet ovat enää lieviä, ja näin on mennyt jo muutaman päivän ajan. Monessa työpaikassa sairauslomaa ja hoitolomaa voi myöntää työntekijän esihenkilö, joten senkään vuoksi ei terveydenhuollossa tarvitse asioida, Jyväskylän kaupungin tartuntatautihoitaja Elina Lahtinen ohjaa.

Tartuntatautilääkäri Ilkka Käsmän mukaan yhteydenotto terveyspalveluihin on aiheellinen vasta silloin, jos oireet äityvät hankaliksi ja tauti pitkittyy.

– Hoitoon tulee hakeutua, mikäli tautiin liittyy korkea kuume ja voimakas uupumus. Jos hengittäminen on selkeästi raskasta, on hyvä varmistuttaa, ettei kyseessä ole alkava bakteeritauti. Jos oireet ovat olleet selvästi paranemassa ja uusiutuneet parin viikon kuluessa, on varmistettava, ettei kyseessä ole bakteerin aiheuttama jälkitauti, Käsmä sanoo.

Käsmä muistuttaa THL:n tuoreesta ohjeesta, jonka mukaan koronatestiin on syytä tulla vain, jos koronaan sopivien oireiden lisäksi on rokottamaton tai vain yhden rokotteen saanut, sote-alan työntekijä tai tiettävästi koronavirukselle altistunut. Muitakin voidaan kuitenkin ohjata testiin terveydenhuollon ammattilaisen harkinnan mukaan.

– Koronatestiä ei siis enää ole välttämätöntä ottaa flunssaoireiselta, joka on kaksi koronarokotetta saanut, tai jolla ikää on alle 12 vuotta eikä koronavirukselle altistumistietoa ole. Alle 12-vuotiailla koronavirustaudin ilmaantuvuus on vähäistä, eikä lasten ole todettu levittävän tautia mitenkään erityisesti, Käsmä kertoo.