Uusi kaksikerroksinen bistrobaari avasi ovensa Kauppakadulla

"Olen tehnyt alan töitä pitkään, aina suurella intohimolla. Olen luonteeltani yrittäjä ja haluan vaikuttaa siihen mitä ravintolassa tapahtuu", Riikka Jäppinen kertoo. Essi Rikama

Essi Rikama

Jyväskylän Kauppakadulle avattiin eilen eurooppalais-skandinaavinen bistrobaari. Avenue Bar & Diner -ravintolan takana on muun muassa Katse-ravintoloiden, Bar Soolon ja ravintola Mutkan perustaja, jyväskyläläinen Riikka Jäppinen. Uuden ravintolan ilmestyminen katukuvaan onkin saanut monet kurkistelemaan sen ikkunoista sisälle.

­– Kiinnostusta on ollut ihanan paljon, ja pyrinkin aina juttelemaan ihmisten kanssa kun ehdin, kertoo Jäppinen.

– Avasimme juomapuolen eilen, mutta ruokapuolen aloitamme vasta syyskuun lopulla. Tulemme tarjoamaan laadukasta bistrosafkaa listalta. Lounasaikaan meillä on chef's table ja viikonloppuisin myös brunssi. Klassikkoruokia uudella twistillä. Miehille on mietitty myös oma täyttävä ruoka-annos, josta ei varmasti jää nälkä, Jäppinen lupaa.

Myös juomavalikoiman kerrotaan olevan monipuolinen, ja baaritiskit löytyvätkin molemmista kerroksista. Drinkit tehdään yhteistyössä vastapäätä sijaitsevan DeLoreanin kanssa.

"Olemme huippupaikalla", iloitsee Avenue Bar & Diner -ravintolan yrittäjä. Essi Rikama

Avenue Bar & Diner toimii kahdessa kerroksessa. Aiemmin paikalla sijainneen vaateliike Aaron´sin ja ylemmässä kerroksessa sijainneen Mandatumin tilat yhdistettiin portaikolla.

– Kaikki ei ole uutta ja sisustuksessa näkyy myös käsityö. Olemme säilyttäneet myös jotain vanhaa, kuten pelkistetyn julkisivun, sisäänkäynnin tammiovet ja pankin vanhaa tammiparkettia.

Avenue Bar & Dinerissä on 162 asiakaspaikkaa. Ravintolassa aloittaa kuusi työntekijää.

Kommentoi