Löysimme ja koeajoimme retropakun – kokemus oli mielenkiintoinen

Caravellen hintapyynti on 13 900 euroa. Se saattaa tuntua paljolta, mutta on linjassa auton kuntoon nähden. Mikko Kilkki

Mikko Kilkki, Mikko Kilkki

Hyötyajoneuvojen joukossa Volkswagen Transporter on klassikko. Sen juuret yltävät aina 1950-luvulla esiteltyyn Kleinbusiin. Vuosikymmenien aikana autoon on luottanut esimerkiksi Suomen poliisi, jonka käytössä Transporter on tuttu näky. ”Miekkataksin” kyydistä ovat saaneet nauttia monenlaiset ryökäleet.

Teimme löydön, sillä Jyväskyläläisestä autoliikkeestä löytyi vuosimallin 1989 Caravelle. Teknisesti ottaen kyseessä on täysin sama auto kuin Transporter, mutta autoa kiertävät ikkunat. Erot siis löytyvät vain varustelusta.

Yleensä Caravellet on varusteltu pikkubusseiksi, kun taas Transporter on joko paku tai pikkubussi. Tämä auto on kuitenkin rekisteröity kolmelle. Auto on ehditty aiemman omistajan toimesta jo museorekisteröidä.

Ulkoisesti auto on täydellisessä ja virheettömässä iskussa. Auto on säilytetty aina sisällä, eikä sitä ole huonoilla keleillä edes ajettu. Jotain kertoo se, että myyjän kertoman mukaan maalipinta on alkuperäinen. Tietä auto on nähnyt koeajopäivään mennessä vain 195 000 kilometriä. Reilun kolmenkymmenen vuoden ajalle jaoteltuna ajoa on kertynyt vuositasolla maltillisesti.

Autovanhus on manuaalivaihteinen. Erikoisuutena pakki löytyy sieltä, mistä normaalisti löytyisi ykkönen. Ykkönen löytyy sieltä mistä normaalisti löytyisi kakkonen, ja vaihteita kelataan siitä sitten eteenpäin. Toinen erikoisuus on moottorin sijainti – se on takana!

Vaikka tämän korimallin Transporterit ja Caravellet ovat olleet menneinä vuosikymmeninä hyvinkin yleisiä, ovat ne autoliikkeiden vaihtoautoriveistä todellakin kadonneet. Siksi tämä on ensimmäinen kerta, kun toimittaja pääsee ajamaan takamoottorista pakua.

Auto on säilytetty aina sisällä, eikä sitä ole huonoilla keleillä edes ajettu.

Auto lähtee käyntiin kuin palmun alta. Ajoasento löytyy 170-senttiselle koeajokuskille sopivasti kohdalleen. Hallintalaitteiden sijoittelu on järkevää, ja valot on muistettava laittaa erikseen päälle. Kytkintuntuma on looginen, ja vaihteisto pelaa oikein mallikkaasti sen jälkeen, kun siihen tottuu. Eniten totuttelua vaatii pakki, mutta sekin menee lopulta nätisti pesään.

Koeajolenkillä pärtsäiltiin vain taajamassa, sillä moottoritiellä autovanhusta ei tule kiusata. Nykymittapuulla ajokokemus on leppoisa ja mielenkiintoinen, vaikka mukavuudeltaan uudet ovat parempia. Tällä autolla kuuluu nautiskella ja fiilistellä, pitää hauskaa. Kun matkaan lähtee oikealla asenteella, on tämmöinen retropaku vähintään täydellinen matkakumppani.

Jos auto on säilynyt vuosikymmenten halki näinkin hyvin, on se tässä vaiheessa jo säilyttämisen arvoinen. Autoharrastajien keskuudesta löytynee ostaja, jolla on sekä tilat säilyttää että osaaminen ylläpitää autoa. Ehkä Caravelle menee jollekin firmalle maskotiksi?

Kommentoi