Antti Lattu päätyi lukion kekkereistä Antti Rokaksi

Antti Lattu aloitti Teatteri Eurooppa Neljän taiteellisena johtajana tammikuussa 2020. Ville Hardén

Ville Hardén

Teatteri Eurooppa Neljän taiteellinen johtaja Antti Lattu täyttää syyskuun puolivälissä 60 vuotta.

Teatterikärpänen puraisi aikanaan nuorta Lattua Outokummun lukiossa.

– Koulukaverini Jari Pehkonen ja minä juonsimme jotkut lukion kekkerit. Se oli ensisysäys esiintymiseen, ja haimme molemmat Teatterikorkeakouluun armeijan jälkeen. Pehkis pääsi lopulta, minä en missään vaiheessa.

Jari Pehkonen päätyi lopulta Helsingin kaupunginteatteriin. Lattu puolestaan pääsi lopulta Seinäjoen kaupunginteatteriin näyttelijäharjoittelijaksi.

– Periaatteessa harjoittelija toimi produktioissa aivan kuten muutkin näyttelijät. Osa palkasta kuitenkin laitettiin koulutuksiin. Omalta osaltani tämä tarkoitti laulutunteja, kesäkursseja ja bassokitaran soittotunteja. Vastaavaa käytäntöä ei ole enää vuosiin ollut.

Lattu teki ensimmäiset ohjaustyönsä jo 80–luvulla. Siirryttyään freelanceriksi 90–luvulla hän alkoi ohjata enemmänkin produktioita. Taustalla oli taloudellinen pakko.

Perus näyttelijäntyö ei hirveästi ole muuttunut, samalla tavalla näyttelijä joutuu omalla työllään lunastamaan läsnäolonsa.

– Jos teatterin puolella halusi työllistää itsensä freelancerina, oli näyteltävä, ohjattava ja käsikirjoitettava. Suoranaista paloa ohjaamiseen minulla ei ollut, perheellisen miehen oli vain raavittava elantonsa jostain. Teatterin tekemiseen minulla toki on ollut alusta asti rakkaussuhde. Se on omanlaisensa tapa jäsentää maailmaa.

Vuosien varrella Antti Latulle on kertynyt valtavasti erilaisia produktioita. Sanomaansa tehostaakseen hän kaivaa cv:nsä esiin ja selailee sitä.

– Näitä on järjetön määrä. Vuodessa kuitenkin tulee parhaimmillaan 5-6 projektia.

Muutama produktio on jäänyt erityisesti mieleen.

– Vankilateatterit ovat olleet rakkaita projekteja. Esimerkiksi Riihimäen vankilassa teimme Hiihtävän hautaustoimiston, jota esitettiin Hämeenlinnan teatterissa. Kun näkee äijänköriläät lavalla vapautuneena ja hämillään yleisön naurusta, se on äärimmäisen hieno palkinto niin itselle kuin heillekin.

Toinen kohokohta oli Rokan rooli Jyväskylän kaupunginteatterin Tuntemattomassa sotilaassa vuonna 2006. Yhteen esityksistä saapui hyvin arvovaltaisia vieraita.

– Kiitoksien jälkeen vanhempi naishenkilö nousi katsomosta näyttämölle ja iski minulle villasukat kouraan. Hän kertoi olevansa Viljam Pylkkään nuorempia tyttäriä, ja että hänen siskonsa on katsomossa. Pylkäs oli Rokan esikuva. Tyttäret kertoivat, että heidän isänsä oli joutunut Tuntemattoman ilmestymisen jälkeen mediapyöritykseen, ja kokemus oli lapsille sen verran kipeä, että he eivät olleet katsoneet mitään versiota tarinasta. Meidän versiomme oli ensimmäinen, jonka he ovat Tuntemattomasta nähneet. Kiitokseksi he toivat minulle villasukat.

Nykyään Lattu työskentelee Teatteri Eurooppa Neljän taiteellisena johtajana. Kutsu tehtävään tuli Latun edeltäjältä, Tanjalotta Räikältä.

– Tanjis soitti ja kysyi, ottaisinko tehtävän. Hän oli jäämässä pois, sillä hän asuu Tampereella, ja johtajan on kätevämpi olla paikan päällä.

Vuosien varrella teatterin tekemisessä on Latun mukaan tapahtunut monia muutoksia. Jotkin asiat ovat kuitenkin pysyneet ennallaan.

– Perus näyttelijäntyö ei hirveästi ole muuttunut, samalla tavalla näyttelijä joutuu omalla työllään lunastamaan läsnäolonsa. Yksi asia, joka ehkä on muuttunut, on esitysten tempo. Esityksen tulee mennä jouhevasti eteenpäin, jotta sitä jaksaa katsoa. Se heijastelee ehkä muunkin maailman muuttumista nopeatempoisemmaksi. Myös valo- ja äänitekniikka on kehittynyt älyttömästi.

Antti Latun näyttelemä versio Tuntemattoman sotilaan Rokasta oli ensimmäinen, jonka Rokan esikuvan Viljam Pylkkään tyttäret näkivät. Kiitokseksi he antoivat Latulle villasukat. Ville Hardén

Henkilökohtaista

Miten aiot viettää syntymäpäivääsi?

Ei ole mitään suunnitelmia, näillä näkymin töitä tehden. Tosin pelaan 2–4 kertaa viikossa höntsälätkää Sporttiukot-nimisessä porukassa, joten toivoisin olevani syntymäpäivänä jäällä.

Minkä projektin haluaisit vielä ohjata?

Algot Untolan salanimellä Maiju Lassila tekemät kirjat ovat ylivertaisen hauskoja. Useat hänen teoksensa ovat sellaisia, joihin minun tekisi mieli iskeä kynteni. Etenkin Kuolleista herännyt, en ole vielä saanut selätettyä sitä miten sen saisi käännettyä näytelmäksi.

Unelmarooli näyttelijänä?

Sellaista ei varsinaisesti ole, mutta tekisin vielä mielelläni jotain sellaista, missä pääsisi itse laulamaan. Laulaen esiintyminen on aina ollut itselle iso juttu.

Miten rentoudut?

Kalastus ja metsästys ovat minulle merkittäviä juttuja. Molempiin sisältyy toki luonnossa oleminen. Vaikka metsästäminen tapahtuu ensisijaisesti hirviporukassa, niin välillä saa olla myös yksin.

Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?

Metsässä tai järvellä. Ja toivottavasti myös vielä kaukalossa.

Kommentoi