Krista Karhunen O2-Jyväskylän johtoon

Krista Karhunen ryhtyy johtamaan salibandyseura O2:sta vuoden alusta. Nykyinen toiminnanjohtaja Jani Saukko siirtyy syksyllä Rovaniemelle. O2

Sami Rahkonen

Salibandyseura O2-Jyväskylän toiminnanjohtajana aloittaa ensi vuoden alussa Krista Karhunen, 35.

Karhunen on työskennellyt aiemmin erilaisissa kehittämisprojekteissa muun muassa matkailualalla. Viimeisimpänä hän on kehittänyt Houseboat-asuntoveneiden matkailukonseptin Jyväskylään sekä toiminut Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n digikehittäjänä.

Seurassa Karhunen on toiminut aiemmin vapaaehtoisena myyntitiimin jäsenenä sekä auttanut seuran markkinoinnissa ja viestinnässä.

Karhusella on kolme- ja puolivuotiaat lapset.

Nykyisen toiminnanjohtajan Jani Saukon 10-vuotisen työuran aikana O2-Jyväskylä on kasvanut 150 jäsenen seurasta 1 200 jäsenen seuraksi ja on nyt yksi Suomen suurimmista salibandyseuroista.

Saukko siirtyy syyskuussa Rovaniemelle Santa’s Unitedin palvelukseen.

Kommentoi