Juho Haapala ja Antti Lehtinen Mattilanniemen vasta uusitulla skeittirampilla. Miehet summaavat, että skeittaamisen suosio nousee ja laskee aina tasaisin väliajoin. Marko Kauko

Ikinuorten elämäntapa – Antti Lehtinen ja Juho Haapala ovat skeitanneet suurimman osan elämästään

Riina Sydänmaanlakka

Jyväskyläläinen Juho Haapala, 42, näkee kaupungin katukiveyksissä ja portaissa ainoastaan skeittausmahdollisuuksia.

– Skeittaaminen on vähän kuin vankila, josta ei pääse pois. Enkä haluakaan päästä, hän toteaa.

Haapala on yksi jyväskyläläisestä 70-luvulla syntyneiden ”nuorten miesten” skeittiporukasta, jossa kaikki ovat aloittaneet skeittaamisen 80–90-luvulla.

Myös 35 vuotta skeitannut Antti Lehtinen, 47, kuuluu samaiseen kööriin.

– Kun nousen laudan päälle, meininki ja tunne on ihan sama kuin se on ollut aina. Skeittaaminen on elämäntapa. Se pitää otteessaan, ja hyvä niin, Lehtinen toteaa.

– Tietyt asiat tietysti muuttuvat: Parikymppisenä ei ollut itsesuojeluvaistoa. Nyt on huomioitava, että aamulla pitää pystyä lähtemään töihin. Ja näillä kilsoilla kaatuminen ylipäätään on vähän eri juttu.

Skeittaaminen on vaan niin siistin näköistä, että jengi innostuu siitä aina uudelleen.

Juho Haapala

Haapalalla kaikki alkoi Paluu tulevaisuuteen -leffasta. Toinen innoittaja oli Poliisiopisto 4.

– Jenkeissä oli tietysti iso buumi, ja se näkyi populaarikulttuurissa. Ja skeittaaminen on populaarikulttuuria, ehkä enemmän kuin urheilulaji.

Lehtinen puolestaan mainitsee Thrashin-leffan, jonka hän katsoi aikanaan niin monta kertaa, että VHS alkoi virttyä.

– Skeittaaminen miellettiin aiemmin lasten ja nuorten lajiksi, joka menee jossain vaiheessa ohi. Mutta ei se kaikilla mene. Laji kulkee elämän mukana, välillä vähän sivummassa, ja muuttaa muotoaan.

Juho Haapala näkee portaissa ainoastaan skeittausmahdollisuuksia. Hänelle skeittaaminen on myös estetiikkaa. Antti Lehtinen

Skeittaus on lähtenyt kadulta, ja kadulle se myös kuuluu.

Antti Lehtinen

Vuosien, tai pikemminkin vuosikymmenten, aikana skeittikulttuuri on ehtinyt muuttua monta kertaa. Yksi näkyvä muutos on se, että siinä missä 70-luvulla syntyneiden skeittiporukka koostuu miehistä, nuoremmissa on mukana yhtä lailla tyttöjä ja naisia.

Enää kadulla skeitatessa ei myöskään saa mummojen kävelykepeistä säärille tai hernekeittopurkista päähän, kuten Antti Lehtinen muistelee junnuna tapahtuneen. Skeittareita ei myöskään pidetä häiriköinä, jotka sotkevat paikat. Ainakaan niin yleisesti.

Skeittauksen suosio on taas kasvanut Jyväskylässä. Juho Haapala tietää sen, sillä hän on Jyväskylässä ja Helsingissä sijaitsevan skeittikauppa Beyondin yrittäjä. Lautoja myydään nyt paljon. Jo viime vuonna rikottiin ennätyksiä, ja tästä kesästä on tulossa uusi ennätysten kesä.

Myös Seppälän uusi skeittihalli vetää kävijöitä, joskin korona on rajoittanut sen käyttöä.

– Me skeittarithan oltiin ihan hylkiöitä jossain vaiheessa 90-lukua. Asuin itse silloin Kokkolassa. Rampit lahosivat metsiin, ja ne vähät, jotka skeittausta jatkoivat, painelivat kaduille, Haapala sanoo.

– Piti rakentaa rampit ja hyppyrit jostain varastetuista kuormalavoista. Toisaalta se oli kulta-aikaa: skeittareilla oli oma, tiivis pieni yhteisö.

Lehtinen muistelee rakentaneensa skeittilautaa puukäsityön tunnilla, koska niitä ei vielä oikein saanut kaupoista.

– Diy-kulttuuri oli kyllä voimissaan. Kivi oli vasarana, ja käytimme jotain vanhoja, ruosteisia nauloja ja puunpalasia ramppien tekoon. Niissä sitä opeteltiin. Nykyään on vähän paremmat olosuhteet harjoitella, hän naurahtaa.

35 vuotta skeitanneen Antti Lehtisen mukaan laji kiehtoo usein henkilöitä, joille ei säännelty joukkueurheilu istu. Juha Paananen

Rampeilla ja skeittiparkeilla nuoriso ei suhtaudu miesjoukkioon yli-ikäisinä setinä, vaan pikemminkin arvostaen.

– Jyväskylässä on tyyppejä, joilla on ollut sponsorit 80-luvulta asti. Ja kun Sepänaukiolle tulee skeittari, joka on liukunut Suomessa ensimmäisenä handrailin eli käsikaiteen, niin kyllähän sitä moni arvostaa. Samalla tavalla kuin minä arvostan kahdeksan vuotta vanhempia skeittikavereita ja sitä, miten he ovat raivanneet tietä, Juho Haapala toteaa.

Tietä on tosiaan raivattu. Molemmat miehet ovat olleet aktiivisesti mukana kehittämässä Jyväskylän skeittiolosuhteita ja tekemässä lajista salonkikelpoisempaa.

– Toisaalta skeittaus on lähtenyt kadulta, ja kadulle se myös kuuluu. Sitä ei pidä unohtaa, Lehtinen sanoo.

Lehtinen kyllästyi 2000-luvun alkupuolella olemattomiin talviskeittausmahdollisuuksiin, marssi maistraattiin ja perusti skeittikavereidensa kanssa Jyväskylän Rullalautailijat ry:n (JyRu). Tavoitteena oli saada skeittareille oma halli.

– Hieman punk-henkisenä vihasin yhdistystoimintaa. Ajattelin, että se on ehkä maailman ankein juttu. Mutta pakko oli tehdä jotain.

Ensimmäinen yhdistysvuosi meni miettiessä, miten saada oma ääni kuuluviin ja päästä eroon pikkupoikien ja ”vandaalien” maineesta.

– Eli kuinka järjestäytyä ja saada jonkinlaista uskottavuutta yhteisölle, Lehtinen täsmentää.

Lopulta sovittiin kaupungin kanssa väliaikaisesta hallista Salmirantaan.

– Skeittarit pyörittivät toimintaa Salmirannan hallissa 14 vuotta. Se teki Jyväskylän skenelle paljon hyvää. Täältä on lähtenyt maailmalle paljon todella taitavia tyyppejä, ja Jyväskylän taso on nykyäänkin kova.

Lehtisen mukaan skeittaamisessa on se erikoisuus, että kun on pitkään oltu altavastaajina, lajista on tullut erityisen yhteisöllinen.

– Nuorena sai kulkea leima otsassa ja vilkuilla olan yli, kuka tulee päälle tai millä heitellään. Siksi aina, jos meni toiseen kaupunkiin, skeittarit olivat välittömästi yhtä perhettä. Tämä kuuluu lajiin edelleen, ja olennaisena osana skeittikulttuuria on toisten mukaan ottaminen.

Lehtinen uskoo, että JyRun rooli on ollut monen nuoren elämässä merkittävä.

– Olemme auttaneet henkilökohtaisissakin asioissa. Yhteisö pitää omistaan huolen, ja sillä on varmasti ollut oikeaa merkitystä.

Yhteisöllisyys näkyy myös talkoissa. Lehtinen laskeskelee, että Sepänaukiolla oli noin 50 vapaaehtoista skeittaria repimässä tuhansia laattoja irti, kun skeittipuistoon tehtiin asfalttipintaa.

– Olemme rakentaneet itse betoniskeittiparkkeja, miniramppeja sekä skeittihallit. Oman väen ammattilaiset ovat kouluttaneet omia tähän, Lehtinen kertoo ja mainitsee, että nykyään monessa skeittiparkkeja rakentavassa yrityksessä vaikuttaa jyväskyläläislähtöisiä skeittareita, työntekijöinä sekä yrittäjinä.

Lehtinen painottaa, että kaupunkiympäristöt täytyy luoda niin, että ne kestävät normaalin katuelämisen – johon kuuluu myös skeittaaminen.

– Siitä tulee elävä kaupunkikeskusta, jossa tapahtuu. Tämä taas on vaatinut järjestäytymistä ja väärien uskomusten korjaamista.

Väärällä uskomuksella hän tarkoittaa muun muassa sitä, että skeittarit sotkevat ja rikkovat paikkoja.

– Jyväskylän skeittipaikoilla on kyllä rikottu pulloja ja muuta. Mutta päivällä ja alkuillasta siellä on 90-prosenttisesti skeittareita, eikä sotkun sotkua. Kun skeittarit lähtevät pois, porukka vaihtuu. Ja aamulla skeittarit siivoavat paikan. Yhdistystä on tarvittu myös siihen, että on opetettu nuoret niin sanotusti hyville tavoille.

Skeittiporukan yhteiset kokoontumiset vaativat nykyään enemmän suunnittelua: osalla on perhettä, joillakin omat yritykset. Mutta kun kokoontuminen onnistuu, laudan päällä ollaan ajan kanssa.

– Totta kai me ollaan omasta mielestämme ikinuoria, niin kuin kaikki muutkin, Juho Haapala naurahtaa.

– Iso osa skeittausta Suomessa on nimenomaan tätä veteraaniporukkaa. Osa on edelleen paikallisissa yhdistyksissä, osa liiton toiminnassa ja olympiataustoissa. Osa urheilee ihan tosissaan edelleen. Eli siis hölmöjä ihmisiä, jotka eivät ymmärrä lopettaa ajoissa. Itsellä tämä tulee kyllä aina pysymään elämässä: ehkä tähän joskus sitten jonkun rollaattorin ottaa avuksi, kun alkaa tarvita, Antti Lehtinen suunnittelee.

Jyväskylän Rullalautailijat

Uusi halli tuli tarpeeseen

Jyväskylän Rullalautailijat ry:n puheenjohtaja Ville Leppänen, 32, toteaa, että seuralla pyyhkii hyvin ja harrastustoiminta on varsin aktiivista.

Huhtikuussa skeittareille avattiin uusi halli Seppälän Gummerus-taloon. Myös trialpyöräilylle on hallissa omat tilat. Lisäksi siellä voi skuutata ja bmx-pyöräillä.

JyRu vastasi hallin skeittiparkin rakentamisesta, ja Jyväskylän kaupunki kustansi materiaalit. Vanerit saatiin lahjoituksena UPM:n Säynätsalon lakkautetulta tehtaalta.

– Useamman vuoden oli hiljaisempaa, kun entinen puheenjohtaja Antti Lehtinen jäi pois kuvioista. Salmirannan hallikin lähti alta, ja kaksi hallitonta skeittitalvea vaikutti seuratoimintaan tosi paljon, Leppänen sanoo.

JyRu käynnisti keväällä skeittikoulut lapsille, ja elokuussa starttasi myös aikuisten skeittikoulu.

– Olemme saaneet näistä paljon kiitosta. Aloittelijoiden kynnys lähteä skeittiparkeille kysymään neuvoja voi olla etenkin aikuisilla aika suuri, joten skeittikoulu tuli tarpeeseen.

Koronarajoitusten takia skeittihalli oli alkuun käytössä vain alle 18-vuotiaille seuran jäsenille.

– Valtaosa jäsenistämme on alaikäisiä. Nyt hallin käyttäjäkunta vähitellen kasvaa aikuisiin ja uskon, että talvikaudella sinne on tunkua, Leppänen sanoo.

Etusivulla nyt