Jyväskyläläinen metsäkylpyohjaaja Pirjo Luomala kehottaa sulkemaan puhelimen. Metsäkylvyn aikana ei myöskään jutella, ja katsekontaktia muihin vältetään.
Luomala kertoo monien sanoneen, etteivät he tarvitse metsäkylpyä, koska kulkevat metsässä muutenkin niin paljon. Tunnistan itseni tästä. Luomala myös vakuuttaa, ettei tämä ole mitään kukkahattuhommaa tai hörhöilyä, kuten jotkut ehkä luulevat. Olen hiljaa.
Kylpy alkaa, ja kävelemme verkkaisesti pitkin kivistä Paljaspään luontopolkua laskien askelia mielessämme 50:stä alaspäin. Laskemisen pitäisi keskittää ajatukset tähän hetkeen, pysäyttää mielessä rullaava ajatusmylly.
50, 49, 48, 47, 46, ehdinköhän syödä lounaan ennen seuraavaa haastattelua? 35, ei kun 45, 36, ei kun 46. Taas on aloitettava lasku alusta. Luomala neuvoo käyttämään kivillä tasapainoilua apuna. Totta: kivillä pysymiseen on keskityttävä niin, että muu unohtuu. Ainoastaan mustikat harhauttavat ajatuksia. Tekisi mieli poimia ja syödä, mutta en ole varma, onko se metsäkylvyn aikana sopivaa.
Pysähdymme kuuntelemaan: mikä on hiljaisin ääni? En ehkä ole koskaan aiemmin huomannut kuulleeni, kun koivulehti tippuu polulle.
Pirjo Luomala summaa, että metsäkylvyn ideana on keskittyä omaan itseen, läsnäoloon ja ympäröivään luontoon. Se on omiaan kehon ja mielen rauhoittamisessa ja palautumisessa.
Luokanopettajana ja erityisopettajana aiemmin työskennellyt Luomala on itse kokenut uupumuksen ja lähtenyt sen jälkeen etsimään uutta polkua palautumiseen – ja ylipäätään elämään. Yksi poluista kulkee metsässä.
Metsäkylpyohjaajan lisäksi hän on kouluttautunut muun muassa Brain relief -hoitajaksi ja mindfulness-ohjaajaksi.
– Olen ikäni kulkenut metsissä, mutta se, kuinka paljon enemmän näen, koen, palaudun ja rauhoitun siellä metsäkylpyohjaajan opintojen jälkeen, on ihan mieletön kokemus.
Metsäkylpy on lähtöisin Japanista. Luomala toteaa, että Japanissa ollaan kaiken kaikkiaan pitemmällä metsän terveysvaikutusten huomioimisessa.
– Japanissa lääkärit määräävät ihmisiä ihan sertifioituihin metsiin. Suomessa metsä on ehkä liiankin arkinen asia, hän pohtii.
– Mutta sanotaan, että jo 20 minuutin oleskelu metsässä tasoittaa sykettä, alentaa verenpainetta ja vaikuttaa terveyteen kaikin puolin positiivisesti.
Luomala rohkaisee koskettamaan jotakin, ihan mitä vaan. Jostakin syystä tekee mieli laittaa sormi kellastuneelle lehdelle, jonka päällä on kokonaisia, ihan liikkumattomia vesipisaroita. Ne leviävät ja valuvat pois.
Seuraavaksi käteeni valikoituu pieni käpy. Tunnustelen sitä. Miltä se tuntuu kämmenselällä? Entä poskella? Yllättävää, mutta käpy poskella tunnen olevani hyvin rentoutunut.
En muista, milloin olisin viimeksi haistanut käpyä, mutta se tuoksuu turvalliselta ja tutulta; lapsuuden sammalmättäiltä ja kotileikeiltä jättimäisen kiven suojassa. Sellaiselta, josta saa lehmän tunkemalla sen rakosiin neljä tikkua.
Istumme Paljaspään laelle. Tuuli nostaa järvenselälle loputtomasti pieniä vaahtopäitä. Kaukaisuuteen tuijottamisen on tarkoitus rauhoittaa, ja niin se tekeekin.
Metsän raikasta ilmaa hengitetään nenän kautta sisään ja kaikki tarpeeton puhalletaan ulos suusta. Sinne meni, ehkä Päijänteeseen asti.
Lopuksi kiitetään metsää ja itseä.
– Ei tarvitse olla mikään puunhalaaja, jotta tätä voi kokeilla, Luomala sanoo.
Silti tekisi mieli vähän halata mäntyä.