Jyväskylän kolmas lapsipyöräilypormestari valittiin toukokuussa. Yhden lukuvuoden kestävän pestin sai 10-vuotias Jalmari Viitanen Korpilahdelta. Jalmarin virkaanastujaisia juhlitaan lauantaina 28. elokuuta Pyöräilyviikon Fillarifestareilla keskustan Kompassilla.
Pyöräpormestariksi hakemista piti Jalmarin mukaan miettiä.
– Äiti kertoi nähneensä Facebookista, että haetaan pyöräpormestaria. Ensin mietin, haluanko lähteä hommaan. Päätin kuitenkin ilmoittautua, kun äiti sanoi, että kaikkiin tapahtumiin ei ole pakko mennä. Ja kiva, että pääsin pormestariksi. Odotan tehtävää kovasti, vaikka vähän jännittääkin, Jalmari kertoo.
Lapsipyöräilypormestari toimii lasten edustajana pyöräilyyn liittyvissä tapahtumissa tai hankkeissa omien aikataulujensa ja kiinnostustensa puitteissa.
Pyöräpormestariksi halunneet tekivät kirjalliset hakemukset. Jalmarin mukaan hakemuksessa piti kertoa itsestään ja ehdottaa, mihin kaupungissa voitaisiin tehdä uusia pyöräteitä.
– Ehdotin, että Korpilahdelta Kärkisten sillalle voisi tehdä pyörätien. Toinen olisi täältä Jyväskylään.
Pyöräpormestarin arvolle sopivasti Jalmari pyöräilee paljon. Aktiivinen nuori mies kulkee pyörällä niin kouluun kuin jalkapallotreeneihin, jotka pidetään koulun kentällä.
– Päivässä tulee 18 tai 9 kilometriä, riippuen siitä onko sinä päivänä harkkoja, ja saanko autokyydin niihin. Harkkapäivinä olen kyllä illasta jo aika puhki, jos olen vielä pyöräillyt.
Korpilahti on Jalmarin mukaan hyvä paikka ajaa pyörällä. Korjattavaakin löytyy.
– Puolet koulumatkastani on hiekkatietä, joka on välillä aika huonosti kunnostettu. Kun sataa, tiehen tulee uria reunoihin, missä ajetaan pyörällä. Siinä voi mennä kuukausikin ennen kuin urat paikataan.
Autoilijat huomioivat Jalmarin mielestä pyöräilijät hyvin, mutta tarkkana saa silti olla.
– Koulumatkallani on yksi vaarallinen risteys. Talvella tulevat autot näkee hyvin, mutta kesällä ei, koska siinä on kasveja. Jos risteykseen tulisi liian kovaa ja auto tulisi samaan aikaan niin voisi tulla kolari.
Fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen Jyväskylän kaupungilta kertoo, että idea lapsipyöräilypormestarin valintaan on lähtöisin Hollannista.
– Amsterdamissa valitaan pyöräpormestari vuosittain vähän samaan tapaan. Tuumimme Jyväskylän pyöräilyseuran kanssa, että miksipä ei kokeiltaisi vastaavaa tännekin. Jalmari on nyt kolmas pormestari, ja olemme todenneet, että konsepti toimii. Tämä on hyvä tapa tuoda lasten näkökulmaa esiin pyöräilyyn liittyvien asioiden suunnittelussa ja päätöksenteossa.
Pyöräpormestariksi voi hakea alakouluikäinen lapsi. Kankaisen mukaan alakoululaisten elämään liittyvät asiat näkyvät hakemuksissa pyöräilypormestarin tehtävään.
– Sellaiset asiat kuten koulumatkan turvallisuus ja ajettavuus, tai pysäköintitelineiden määrä koulun pihalla. Koululaisten huomiot koskevat tietysti pääosin sitä omaa ympäristöä, jossa liikutaan. Siihen tehtävät parannustoiveet nousevat eniten esiin. Mikä on toki varsin luonnollista.